TiedäMiksi VT50X - Jesajasta, Israelista, jäännöksestä ja kokoamisesta
Aiheeseen liittyvä lainauskooste eri lähteistä
Pitäkää Jesajan suuri kuva mielessänne. Ensiksikin Jesajan kirjoituksilla on monia merkityksiä. Aivan kuten Mormonin kirjan profeetat näkivät Jesajan eri tavoin, nykyajan tutkijat markkinoivat erilaisia tulkintoja. Saattaa olla järkevää välttää ajattelutapaa, että jollakin tietyllä jakeella on yksi määrätty merkitys.
Jesaja on kirjoitettu myös systemaattisesti, mikä auttaa meitä ymmärtämään viestin. Kirjan ensimmäinen osa käsittelee jäännöksen luomista ja toinen sen vapauttamista. Kirjan ensimmäisessä osassa olevia profeettoja kehotetaan kirjoittamaan, mutta toisella puoliskolla heitä kehotetaan lukemaan. Jesajan kirjasta voi löytää kaavamaisia rakenteita, ja Jesajan teemana on liittosuhde. Israel on Herran valittu kansa ja Abrahamin liiton lupaukset palautetaan aikanaan jäännökselle.
- -
Pidä silmällä jäännöstä koskevaa teemaa. Se on yksi vallitsevimmista teemoista. Kun luet kirjaa, seuraa, mitä sanotaan jäännöksestä. Mitä Israelille tapahtuu? Missä vaiheessa he ovat pahoja? Missä vaiheessa he ovat potentiaalisesti hyviä. Mitä Jumala tekee heille saadakseen heidät oikeaan kohtaan? Mikä on jäännöksen rooli?
On tosi tärkeätä pitää selvänä mielessään, milloin puhutaan tuomiosta ja milloin on kysymys palautuksesta. Pidä silmällä jatkuvasti tapahtuvaa vaihtoa - tuomio, tuomio, palautus, tuomio, tuomio, palautus. Ja sitten vihdoin täysiverinen palautus.

Lähde:
LDS Perspectives Podcast, Episode 93: Isaiah 2.0 with Joseph M. Spencer
LDS Perspectives Podcast, Episode 93: Isaiah 2.0 with Joseph M. Spencer
* * *
Pakana-kristityt tulevat Uuteen maailmaan, ja kun Jumala vapahtaa Israelin jälkeläiset, Lehin jälkeäiset, niin pakanoilla on mahdollisuus nähdä Abrahamin liiton täyteys toiminnassa ja he kääntävät kristinuskon oikeaan suuntaan. Me kutsuisimme sitä palautukseksi. Se, mitä [Nefi] näkee Ensimmäisessä Jesajassa, tuntuu olevan hieman erilaista. Siellä hän tuntuu näkevän joitakin Messiaan profetioita, mutta pääasiassa hän näyttää näkevän kertomuksen siitä, kuinka jäännös nimenomaan syntyy: hävitys ja tuho, joka lankeaa juutalaisten päälle, koska he eivät ymmärrä liiton velvoitteita, minkä lopputuloksena on, että heidät seulotaan jäännökseksi, joka valmistetaan vastaanottamaan koko kuva. ... monet Jesajan tulkitsijat tänä päivänä näkevät linkin Ensimmäisen Jesajan ja Toisen Jesajan välillä - ja sen että Ensimmäisessä Jesajassa korostuu sinetöity kirja.
Israel ei ole valmistautunut - he ovat kapinahenkisiä, ja he kulkevat tämän tuhon historiavaiheen ja jäännöksen seulonnan läpi. Mutta Jesajalla on kaikki sitä koskevat profetiat, ja hänen on pakko sinetöidä ne kaikki myöhempää sukupolvea varten, joka on valmis vastaanottamaan [kirjan]. Jäännös on se sukupolvi, joka myöhemmin kykenee lukemaan kirjan.
Lähde:
LDS Perspectives Podcast, Episode 8: What is Isaiah Doing in the Book of Mormon? - Joseph Spencer.
LDS Perspectives Podcast, Episode 8: What is Isaiah Doing in the Book of Mormon? - Joseph Spencer.
* * *
Jesajan teksteissä on avainkäsite, joka kulkee kirjan ensimmäisen puoliskon läpi. Joskus se on sana "työ", joskus se on sana "suunnitelma", mutta se on hyvin selkeä asia. Jumalalla on organisaatio. Hänellä on järjestelmä, jonka hän yrittää saada aikaan historiassa. Se näyttää sekavalta - voi hyvä ihme, meillä on nämä imperiumit ja nämä monimutkaiset poliittiset suhteet. Jesaja on aivan keskellä kaikkea sitä .... Se, mitä Jumala tekee, on, että Hän käyttää tätä historiaa seulomaan - se kuulostaa tosi vaaralliselta - kuitenkin nimenomaan seulomaan Israelin juuri tuoksi jäännökseksi, joka on varustautunut ja valmis. Tämä ei ole vieras ajatus myöhempien aikojen pyhille, sillä näin Mormonin kirja päättyy - traagisesti, kun kymmeniä tuhansia ihmisiä kaatuu, mutta jäljele on jäänyt jäännös, joka voisi lopulta olla valmistautunut. Jesaja näyttää työskentelevän hyvin samanlaisella ajatuksella. Tämä on se, mitä Jumala tekee historiassa. Se on mysteeri, mutta se on se mitä hän aikoo tehdä.
Lähde:
LDS Perspectives Podcast, Episode 93: Isaiah 2.0 with Joseph M. Spencer
LDS Perspectives Podcast, Episode 93: Isaiah 2.0 with Joseph M. Spencer
* * *
Lähde:
Pyhien kirjoitusten opas: Israel. lds.org.
Pyhien kirjoitusten opas: Israel. lds.org.
* * *
Kymmenen Israelin kahdestatoista heimosta asui pohjoisessa valtakunnassa. Erään sodan aikana viholliset [assyrialaiset]valloittivat heidät ja heidät vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Muutamat heistä pakenivat myöhemmin pohjoisiin maihin ja katosivat muulta maailmalta.
Noin sata vuotta pohjoisen valtakunnan valloituksen jälkeen eteläinen valtakunta valloitettiin. Sen pääkaupunki Jerusalem hävitettiin vuonna 586 eKr., ja monia kahden jäljelle jääneen Israelin heimon jäsenistä vietiin pakkosiirtolaisuuteen [Babyloniaan]. Myöhemmin näiden heimojen jäseniä palasi rakentamaan Jerusalemin uudelleen. Juuri ennen kuin Jerusalem hävitettiin, Lehi ja hänen perheensä, jotka kuuluivat Israelin huoneeseen, lähtivät kaupungista ja asettuivat asumaan Amerikan mantereelle.
Lähde:
Israelin huoneen kokoaminen. Evankeliumin periaatteet. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen Kirkko. lds.org.
Israelin huoneen kokoaminen. Evankeliumin periaatteet. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen Kirkko. lds.org.
https://www.lds.org/manual/gospel-principles/chapter-42-the-gathering-of-the-house-of-israel?lang=fin
[Joseph Smith] puhui aiheesta valitseminen ja luki roomalaiskirjeen yhdeksännen luvun, josta kävi ilmi, että valinta, josta siinä puhuttiin, oli lihan mukainen ja viittasi Aabrahamin siemeneen Jumalan Aabrahamille tekemän lupauksen mukaisesti, kun hän sanoi: "Sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." Heidän oli lapseus ja liitot jne. - - Luvatun siemenen valinta jatkuu edelleen, ja viimeisenä päivänä heille palautetaan pappeus ja heistä tulee "pelastajia Siionin vuorella", Jumalamme palvelijoita. Ilman jäljellä olevan jäännöksen vaikutusta ihmiset saattaisivat nyt olla kuin Sodoma ja Gomorra [vrt. 1.Moos. 18:18-33]. - - DHC, osa 4, s. 358-360 (16. toukokuuta 1841).
Lähde:
Profeetta Joseph Smithin opetuksia - koonnut Joseph Fielding Smith. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, Helsinki, 1985, s. 187.
[Enkeli Moroni] lainasi [Malakian kirjan 3. luvun] kahdettakymmenettäkolmatta jaetta näin: Katso, minä ilmoitan teille pappeuden profeetta Elian käden kautta ennen Herran suuren ja pelottavan päivän tuloa.
Hän lainasi myös seuraavaa jaetta toisin: Ja hän istuttaa lasten sydämiin isille annetut lupaukset, ja lasten sydämet kääntyvät heidän isiensä puoleen. Ellei niin tapahtuisi, koko maa hävitettäisiin täysin hänen tullessaan.
Näiden lisäksi hän lainasi Jesajan yhdettätoista lukua [ks. tässä yhteydessä erityisesti jakeet 11 ja 16] ja sanoi sen olevan täyttymässä.
* * *
Tunnistaen lamanilaiset joiksikin Abrahamin lapsiksi, presidentti Spencer W. Kimball kirjoitti:
"Lamanilainen on valittu Jumalan lapsi, mutta hän ei ole ainoa valittu. On monia muita hyviä ihmisiä, kuten anglot*, ranskalaiset, saksalaiset ja englantilaiset, jotka kuuluvat myös Efraimin ja Manassen sukuun. He ovat lamanilaisten keralla myös valittua kansaa, ja he ovat Jaakobin jäännöstä. Lamanilaiset eivät ole kokonaan ja yksinomaan Jaakobin jäännöstä, josta Mormonin kirja puhuu. Olemme kaikki Israelia! Me kaikki kuulumme Abrahamin, Iisakin, Jaakobin ja Joosefin sukuun Efraimin ja Manassen kautta. Me kaikki olemme Jaakobin jäännöstä."
(The Teachings of Spencer W. Kimball,Salt Lake City: Bookcraft, 1982, pp. 600–601.)
Lähde:
Daniel H. Ludlow 1991: Of the House of Israel. Ensign, tammikuu 1991.
Daniel H. Ludlow 1991: Of the House of Israel. Ensign, tammikuu 1991.
*[Anglo-nimitystä] käytetään usein - - hieman löyhästi, viittaamaan Ison-Britannian saarivaltioiden asukkaiden jälkeläisiin Amerikassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa (wikipedia.org). Suom. huom.
* * *
[Joseph Smith] puhui aiheesta valitseminen ja luki roomalaiskirjeen yhdeksännen luvun, josta kävi ilmi, että valinta, josta siinä puhuttiin, oli lihan mukainen ja viittasi Aabrahamin siemeneen Jumalan Aabrahamille tekemän lupauksen mukaisesti, kun hän sanoi: "Sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." Heidän oli lapseus ja liitot jne. - - Luvatun siemenen valinta jatkuu edelleen, ja viimeisenä päivänä heille palautetaan pappeus ja heistä tulee "pelastajia Siionin vuorella", Jumalamme palvelijoita. Ilman jäljellä olevan jäännöksen vaikutusta ihmiset saattaisivat nyt olla kuin Sodoma ja Gomorra [vrt. 1.Moos. 18:18-33]. - - DHC, osa 4, s. 358-360 (16. toukokuuta 1841).
Lähde:
Profeetta Joseph Smithin opetuksia - koonnut Joseph Fielding Smith. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, Helsinki, 1985, s. 187.
* * *
[Enkeli Moroni] lainasi [Malakian kirjan 3. luvun] kahdettakymmenettäkolmatta jaetta näin: Katso, minä ilmoitan teille pappeuden profeetta Elian käden kautta ennen Herran suuren ja pelottavan päivän tuloa.
Hän lainasi myös seuraavaa jaetta toisin: Ja hän istuttaa lasten sydämiin isille annetut lupaukset, ja lasten sydämet kääntyvät heidän isiensä puoleen. Ellei niin tapahtuisi, koko maa hävitettäisiin täysin hänen tullessaan.
Näiden lisäksi hän lainasi Jesajan yhdettätoista lukua [ks. tässä yhteydessä erityisesti jakeet 11 ja 16] ja sanoi sen olevan täyttymässä.
- - Hän kertoi uudestaan - - aivan samat asiat kuin ensimmäisellä käynnillään - -
- - kuinka yllätyinkään, kun näin saman sanansaattajan jälleen vuoteeni vierellä ja kuulin hänen vielä kerran kertovan eli toistavan minulle samat asiat kuin aikaisemminkin - -
- - Sitten hän taas kertoi minulle kaiken, mitä hän oli kertonut minulle edellisenä yönä, ja käski minun mennä isäni luo ja kertoa hänelle näystä ja käskyistä, jotka olin saanut.
Lähde:
Oppi ja liitot, Joseph Smith - historia 1:38-40,45,46,49.
Verho poistettiin mielestämme, ja ymmärryksemme silmät avattiin. Me näimme Herran seisomassa korokkeen kaiteella edessämme;
- - Mooses ilmestyi eteemme ja antoi meidän haltuumme avaimet Israelin kokoamiseksi maan neljältä ääreltä ja kymmenen heimon johdattamiseksi pohjoisesta maasta.
* * *
- - maa tuomitaan perikatoon, ellei ole olemassa minkäänlaista yhdistävää sidettä isien ja lasten välillä - - me emme voi päästä täydellisyyteen ilman heitä; eivätkä he voi päästä täydellisyyteen ilman meitä."
Lähde:
* * *
Verho poistettiin mielestämme, ja ymmärryksemme silmät avattiin. Me näimme Herran seisomassa korokkeen kaiteella edessämme;
- - Elias ilmestyi ja antoi Abrahamin evankeliumin taloudenhoitokauden ja sanoi, että meidän ja meidän jälkeläistemme kautta siunattaisiin kaikkia sukupolvia meidän jälkeemme.
- - Vielä yksi suuri ja kirkkauden näky puhkesi meille; sillä profeetta Elia, joka otettiin taivaaseen maistamatta kuolemaa, seisoi meidän edessämme ja sanoi: Katso, on tullut täysin aika, josta Malakian suu puhui – todistaen, että hänet [Elia] lähetettäisiin, ennen kuin Herran suuri ja pelottava päivä tulee kääntämään isien sydämet lasten puoleen ja lapset isien puoleen, jottei koko maata lyötäisi kirouksella – sen tähden tämän taloudenhoitokauden avaimet on annettu teidän käsiinne.
Lähde:
* * *
Me olemme osa suurta liikettä – hajallaan olevan Israelin kokoamista.
- -
Muinoin Herra siunasi isä Abrahamia luvaten tehdä hänen jälkeläisistään valitun kansan. Viittauksia tähän liittoon esiintyy kaikkialla pyhissä kirjoituksissa. Näihin siunauksiin sisältyi se, että Jumalan Poika tulisi Abrahamin suvusta, että tietyt maat olisivat perintömaita, että maan kansoja ja sukuja siunattaisiin hänen siemenensä kautta ja niin edelleen. Vaikka jotkin sen liiton osat ovat jo täyttyneet, Mormonin kirja opettaa, että tämä Abrahamin liitto täyttyy vasta näinä myöhempinä aikoina!
Mormonin kirja korostaa myös sitä, että me kuulumme Herran liittokansaan. Meidän etuoikeutenamme on osallistua henkilökohtaisesti näiden lupausten täyttymiseen.
- -
Jumalan lupaus hajallaan olevan Israelin kokoamisesta oli yhtä painokas. Esimerkiksi Jesaja näki ennakolta, että myöhempinä aikoina Herra lähettäisi ”nopsajalkaiset sanansaattajat” näiden kansojen luo, jotka olivat niin ”lähellä ja kaukana”.
Tämä kokoamista koskeva lupaus, joka on kudottu kaikkialle pyhien kirjoitusten kankaaseen, täyttyy aivan yhtä varmasti kuin täyttyivät Israelin hajalleen joutumista koskevat profetiat.
- -
Abraham yhdistyy kaikkiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniin. Herra vahvisti Abrahamin liiton meidän päivinämme profeetta Joseph Smithin kautta. Temppelissä me, jotka olemme Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin siementä, saamme korkeimmat siunauksemme.

Russell M. Nelson 2006: Hajallaan olevan Israelin kokoaminen. Liahona, marraskuu 2006
Russell M. Nelson 2006: Hajallaan olevan Israelin kokoaminen. Liahona, marraskuu 2006
https://www.lds.org/liahona/2006/11/the-gathering-of-scattered-israel?lang=fin
Ajatelkaa kiitollisuutta, jota [Vapahtaja] tuntee niitä kohtaan, jotka maksavat työllään ja uskollaan esivanhempiensa nimien etsimisen hinnan ja jotka rakastavat heitä ja Häntä niin paljon, että tarjoavat heille iankaikkisen elämän perheinä, suurimman kaikista Jumalan lahjoista. Hän tarjosi heille äärettömän uhrin. Hän rakastaa ja arvostaa niitä, jotka maksoivat sen hinnan, johon he pystyivät, olipa se mikä tahansa, jotta heidän esivanhempansa voivat valita Hänen tarjoamansa iankaikkisen elämän.

Henry B. Eyring 2005: Sydämet yhteen liittyneinä. Liahona, toukokuu 2005.
https://www.lds.org/liahona/2005/05/hearts-bound-together?lang=fin
https://www.lds.org/liahona/2005/05/hearts-bound-together?lang=fin
__________________
Katsauksen kokosi pyhäkoulun tiedotuslehden toimitus