Jesajan luvuista 48 ja 49 - Tiivistelmä oppiaiheesta 14.10.2018
Jesaja Mormonin kirjassa - osa 4
Opettajana Anja Lorentz
Vuoteen 721 eKr. mennessä assyrialaiset olivat valloittaneet koko Pohjoisen kuningaskunnan eli Israelin alueen. Väestöä oli kuljetettu pois, varsinkin yläluokkaa ja taitavia käsityöläisiä. Alempaa luokkaa jäi maahan viljelemään maata. Monet muuttivat Juudan alueelle, jossa asukasmäärä huomattavasti kasvoi. Assyrialaiset toivat muulta alueelta väestöä poisvietyjen tilalle. Poisviedyt eivät palanneet.
Babylonialaiset veivät Eteläisen kuningaskunnan eli Juudan asukkaita pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin vuosina 597 eKr. ja 586 eKr. Köyhiä jätettiin maahan mm. hoitamaan viinitarhoja ja viljelemään maata. Poisvietyjen tilalle ei tuotu väestöä muualta.
Persian valtakunta:
Kyyros syntyi vuonna 590 eKr. ja hallitsi vuosina 559-530 eKr. Vuonna 539 eKr. hän valloitti Babylonian valtakunnan, joka oli rappiolla. Kyyros otettiin vastaan mielihyvin: portit avattiin, häntä kumarrettiin ja jalkoja suudeltiin. Seuraavana vuonna 538 eKr. hän antoi Vapauden julistuksen aramean ja heprean kielillä. Juudan heimolla oli lupa palata maahansa. Ks. Jesaja 44:28, 45:1-6,13.
Jesaja 48 on tarkoitettu erikoisesti Babyloniassa oleville Israelin suvun jäsenille - Kapeampi katsantokanta.
Jesaja 49 kohdistuu kaikille israelilaisille kaikkialla - Laajempi näkemys. Ks. myös 1. Nefi 19:24
Jesaja 48 on kuin yhteenveto Jesajan luvuista 40-47, joissa aiheena on Persian Kyyroksen nousu ja Juudan vapautus.
Nefi lainaa tätä lukua vain kerran, ei koskaan myöhemmin. Hän ei sovella sitä kansaansa. Jesaja 48 jää omaan historialliseen yhteyteensä.
Herran tarkoitukset ovat suuremmat ja runsaammat kuin Israel ymmärtää. Herra tekee työtä Israelin kanssa. Mitä hän aikoo tehdä ?
Juudan heimo pakkosiirtolaisuudessa on ehkä toivonut vain omaa vapautumistaan. Abrahamin liiton kansana Israelilla, Juuda mukaan luettuna, on suurempi tehtävä. Herran palvelijana Israelin on huolehdittava itsestään = elettävä hyvin, ja täytettävä velvollisuutensa Herraa kohtaan niin, että saa luvatut siunaukset. "... Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni." Jesaja 49:3.
Herra kutsuu kansoja - heitä onkin jo mukana kokoamisen työssä.
Kokoontuminen tapahtuu ... toteuttaa liiton - Abrahamin liiton - jonka lupaus on antaa Israelille ja kaikille maailman ihmisille evankeliumin siunaukset, pelastuksen siunaukset.
Mitä tämä vaikuttaa pakanoihin ?
Juudan palauttamisessa pakkosiirtolaisuudesta ja kaikissa kokoamisissa ympärillä olevat ihmiset, kansat ja kuninkaat, näkevät millainen todellinen Jumala on: että Hän on voimallinen; että Hän pitää lupauksensa; että Hän on oikea ja elävä - toisin kuin kaikkien aikojen epäjumalat. Ihmiset voivat löytää Hänet, he voivat auttaa kokoamisessa ja he haluavat liittyä joukkoon.