Jesaja Jaakobin saarnassa - Tiivistelmä oppiaiheesta 28.10.2018



Jesaja Mormonin kirjassa - osa 6
Opettajana Tuula Marjanen


Aikaisemmalla oppitunnilla on käyty läpi, kuinka Nefi jakaa muistiinpanonsa kahteen osaan kahdesti. Ensinnäkin 1. ja 2. Nefin kirjaan, ja toisaalta ”pyhempään osaan” ja ”vähemmän pyhään osaan”. On kuitenkin muistettava, että Nefin sanojen mukaan hän ei kirjoita levyihin mitään, ellei pidä sitä pyhänä.Joseph M. Spencerin mukaan ”pyhempi osa” alkaa 2. Nefin luvusta 6 ja jakautuu seuraavasti:
Jaakob oli Lehin poika, erämaassa syntyneistä vanhin. Hän koki lapsuudessaan ”ahdinkoja ja paljon murhetta veljien karkeuden tähden”. Mutta Jumala pyhitti hänen ahdinkonsa ja hänen elinaikansa kului Jumalan palvelemisessa.


Tällä kertaa Jaakob puhui kansalleen Jesajan sanoja, sillä Hänen veljensä Nefi oli pyytänyt häntä tekemään niin. Ja lisäksi Jesaja on puhunut paljon sellaista, mitä sekä Nefi että Jaakob saattoivat soveltaa kansaansa sillä he olivat osa Israelin huonetta – siitä taitettu oksa.

Jaakobin saarna kesti kaksi päivää ja se voidaan jaotella seuraavasti:



Sekä ensimmäisenä että toisena päivänä Jaakob puhuu Jesajan luvusta 49. Nefi pitää tuota lukua ilmeisen tärkeänä, sillä hän käsitteli sitä itsekin ensimmäisessä kirjassaan (1. Nefi 21). Ja nyt Nefi kirjaa sen Jaakobin saarnasta tekemiensä muistiinpanojen alkuun sekä loppuun. Jaakobin saarnassa tuodaan esille erityisesti jakeet 22–23.


Lainattuaan kyseistä kohtaa Jaakob selittää Jesajaa omin sanoin. Hän kertoo, kuinka Herra on näyttänyt hänelle, että Jerusalemiin jääneet ihmiset oli surmattu ja viety pois vankeina. Herra oli myös näyttänyt hänelle, että he palaisivat takaisin ja että Israelin Pyhä oli ilmoittava itsensä heille lihassa, mutta että he ristiinnaulitsisivat hänet. Paadutettuaan näin sydämensä, tulee aika jolloin heitä lyödään ja ahdistetaan. Mutta kuitenkin Herra on oleva heille armollinen, niin että kun he tulevat tuntemaan Lunastajansa, heidät kootaan jälleen yhteen perintömaihinsa. 


Saarnansa toisena päivänä Jaakob toistaa samat asiat, hieman eri muodossa ja selittää niitä tarkemmin.


Sitten Jaakob soveltaa Jesajan sanat kansalleen: 


Mielestäni Nefi sanoo saman asian hieman selvemmin:


Presidentti Spencer W. Kimball sovelsi Jesajan luvun 49 jakeita 22–23 laamanilaisten keskuudessa suoritettavaan lähetystyöhön vuoden 1965 konferenssipuheessa seuraavasti:


Lopuksi pohdimme: