Aarrekartta - Henry B. Eyring - Henki kanssamme
Tämän sivusarjan tavoitteena on koota profeettojen ja apostolien puheista viime vuosilta lyhyiden ajatusten ketjuja, jotka johdattavat meitä Kristuksen luo. Samalla ehkä saatamme innostaa lukijoitamme löytämään niistä omia karttojaan vaikkapa perheilloissa.
Henry B. Eyring
toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
(Hänet nimitettin ensimmäiseksi neuvonantajaksi 3.2.2008 ja toiseksi neuvonantajaksi 14.1.2018)
HÄNEN HENKENSÄ ON TEIDÄN KANSSANNE
Huhtikuu 2018 YK
Kiitän Taivaallista Isäämme Hänen rakkaan Poikansa lahjasta. Hän tuli vapaaehtoisesti maan päälle ollakseen meidän Lunastajamme.Olen kiitollinen siitä tiedosta, että Hän sovitti meidän syntimme ja nousi kuolleista ylösnousemuksessa. Joka päivä minulla on siunaus tietää, että Hänen sovituksensa ansiosta voin jonakin päivänä nousta kuolleista elääkseni ikuisesti rakastavassa perheessä.
Tiedän nämä asiat sillä ainoalla tavalla jolla kukaan meistä voi tietää ne, Pyhä Henki on puhunut mieleeni ja sydämeeni, että ne ovat totta- ei vain kerran vaan usein.
Olen tarvinnut sitä jatkuvaa lohtua.
- -

Toiveenani tänään on lisätä haluanne ja kykyänne vastaanottaa Pyhä Henki. Muistakaa - Hän on jumaluuden kolmas jäsen. Isä ja Poika ovat ylösnousseita olentoja .
Pyhä Henki on henkipersoona. ( Ks. OL 130:22). Teidän valintanne on, otatteko Hänet vastaan ja toivotatteko Hänet tervetulleeksi sydämeenne ja mieleenne.
Olosuhteet, joissa me voimme saada sen ylimaallisen siunauksen, tehdään selviksi niissä sanoissa jotka lausutaan joka viikko, mutta jotka eivät kenties aina painu syhdämeemme ja mieleemme .
Jotta Henki lähetettäisiin meille, meidän täytyy muistaa Vapahtaja aina ja pitää Hänen käskynsä (Ks.OL 20:77).
Aarrekartan kokosi 9.9.2018 Ritva Björklund

Se, että Henki on aina kanssamme, tarkoittaa, että meillä on Pyhän Hengen johdatus ja ohjaus päivittäisessä elämässämme. Me voimme esimerkiksi saada Hengeltä varoituksia vastustaa kiusausta tehdä pahaa.
Jo yksistään siitä syystä on helppoa ymmärtää, miksi Herran palvelijat ovat yrittäneet lisätä haluamme palvella Jumalaa sakramenttikokouksissamme. Jos nautimme sakramentin uskossa, niin Pyhä Henki pystyy silloin suojelemaan meitä ja rakkaitamme kiusauksilta, joita tulee yhä voimakkaampina ja yhä useammin.
Pyhän Hengen kumppanuuden ansiosta hyvä tuntuu houkuttelevammalta eikä kiusaus niin vastustamattomalta. Jo sen pitäisi saada meidät päättämään, että olemme kelvollisia pitämään Hengen aina kanssamme.
Aivan kuten Pyhä Henki vahvistaa meitä pahaa vastaan, Hän antaa meille myös voiman erottaa totuuden erheestä. Se totuus, jolla on eniten merkitystä, varmistuu vain Jumalalta saadulla ilmoituksella. Inhimillinen järkeilymme tai fyysisten aistiemme käyttö eivät riitä. Me elämme aikaa, jolloin viisaimpienkin on vaikeaa erottaa totuus ovelasta eksytyksestä .
- -
Vahvistus totuudesta tulee Jumalan pojalle tai tyttärelle, joka on vaatinut itselleen oikeuden ottaa vastaan Pyhän Hengen. Koska erheitä ja valheita voidaan esittää meille milloin tahansa, me tarvitsemme totuuden Hengen jatkuvaa vaikutusta säästyäksemme epäilyksen hetkiltä.

Huhtikuu 2017 YK
Saatatte toisinaan kaivata rauhaa, kun kohtaatte epävarmuutta ja edessänne näyttää häämöttävän haasteita. Moosian pojat oppivat jotakin sellaista, mitä Herra opetti Moronille. Se on oppaana meille kaikille: "Jos ihmiset tulevat minun luokseni,.minä näytän heille heidän heikkoutensa. Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä, jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvoiksi." ( Ks. Et. 12:27).
Moroni sanoi, että kun hän kuuli nämä sanat, hän sai lohtua ( Ks.Et.12:29). Ne voivat olla lohtuna meille kaikille. Ne, jotka eivät näe heikkouksiaan, eivät edisty.
Tietoisuus heikkouksistanne on siunaus, koska se auttaa teitä pysymään nöyrinä ja pitää teidät kääntyneinä kohti Vapahtajaa. Henki lohduttaa teitä ja lisäksi toimii välittäjänä, jonka avulla sovitus alkaa muuttaa sisintä luonnettanne. Silloin se, mikä on heikkoa, tulee vahvaksi.

_______