Lukusuositus evankeliumin oppi -luokkaan 22.7.2018: ote artikkelista "Abrahamin kirjan kääntäminen ja historiallisuus"


Abrahamin kirja ja muinainen maailma

Huom.: Viitelinkit johtavat kirkon sivuilla olevan artikkelin viitteisiin.

Abrahamin kirjan huolellinen tutkiminen tarjoaa paremman mahdollisuuden arvioida kirjan ansioita kuin mikään olettamus, jossa tekstiä pidetään tavanomaisena käännöksenä. Todisteet viittaavat siihen, että Abrahamin kirjan perustekijät sopivat vaivatta muinaiseen maailmaan, ja tukevat väitettä, että Abrahamin kirja on aito aikakirja.

Abrahamin kirjassa puhutaan paheksuvasti Kaldean alttarilla uhratuista ihmisuhreista. Uhreja asetettiin alttarille uhrilahjoina, koska he hylkäsivät johtajiensa palvomat epäjumalat.35 Äskettäisissä tutkimuksissa on löydetty tapauksia, joissa tällaisia rangaistuksia on käytetty Abrahamin aikana. Ihmiset, jotka kyseenalaistivat vallitsevan uskonnollisen järjestelmän joko Egyptissä tai sen vaikutusalueella (kuten Kanaanissa), saattoivat joutua ja joutuivatkin teloitetuiksi rikkomuksistaan.36 Faraon uskontoon liittyvä ristiriitatilanne, kuten siitä kerrotaan jakeissa Abraham 1:11–12, antaa esimerkin rangaistuksesta, jota nykyisin tiedetään käytetyn Abrahamin aikana.

Abrahamin kirja sisältää muitakin yksityiskohtia, jotka ovat sopusoinnussa muinaista maailmaa koskevien nykyajan löytöjen kanssa. Kirjassa puhutaan ”Olisemin tasangosta”, mitä nimeä ei mainita Raamatussa. Eräässä muinaisessa kirjoituksessa, joka löydettiin ja käännettiin vasta 1900-luvulla, mainitaan kaupunki nimeltä ”Ulisum”, joka sijaitsee Syyrian luoteisosassa.37 Lisäksi jakeet Abraham 3:22–23 on kirjoitettu runomittaan, joka vastaa paremmin Lähi-idän kieliä kuin varhaista yhdysvaltalaista kirjoitustapaa.38

Joseph Smithin selitykset Abrahamin kirjan kuvajäljennöksistä sisältävät lisää viitteitä muinaiseen maailmaan. Kuvajäljennöksessä 1 ja jakeessa Abraham 1:17 mainitaan epäjumalana palvottu Elkenan jumala. Tätä jumalaa ei mainita Raamatussa, mutta nykytutkijat ovat todenneet sen olleen yksi muinaisten mesopotamialaisten palvomista jumalista.39 Joseph Smith totesi kuvajäljennöksen 2 kuviossa 6 olevien neljän hahmon esittävän ”tätä maata, sen neljää äärtä”. Saman tulkinnan ovat esittäneet tutkijat, jotka ovat tarkastelleet samanlaisia kuvia muissa muinaisissa egyptiläisissä teksteissä.40 Kuvajäljennöksessä 1 on uiva krokotiilijumala, jonka Joseph Smith sanoi esittävän ”taivaankantta päämme yllä”. Tämä tulkinta on järkevä sen tutkimuksen valossa, jonka mukaan egyptiläinen käsitys taivaasta oli ”taivaallinen valtameri”.41

Abrahamin kirja on yhdenmukainen monien Abrahamia kuvaavien Raamatun ulkopuolisten kertomusten kanssa, jotka kiersivät muinaisessa maailmassa papyrusten todennäköisenä syntyaikana. Abrahamin kirjassa Jumala opettaa Abrahamille asioita auringosta, kuusta ja tähdistä. ”Minä näytän nämä sinulle ennen lähtöäsi Egyptiin”, sanoo Herra, ”jotta voit julistaa kaikkia näitä sanoja.”42 Muinaiset tekstit viittaavat toistuvasti siihen, että Abraham opetti egyptiläisille tietoa taivaista. Esimerkiksi Eupolemos, joka eli Egyptin vallan alla 100-luvulla eaa., kirjoitti, että Abraham opetti tähtitiedettä ja muita tieteitä Egyptin papeille.43 Eräs egyptiläisen temppelin kirjastosta löydetty papyrus, joka on peräisin 200-luvulta, yhdistää Abrahamin samanlaiseen kuvaan kuin Abrahamin kirjan kuvajäljennös 1.44 Eräässä myöhemmässä, 1900-luvulla löytyneessä egyptiläisessä tekstissä kerrotaan, että farao yritti uhrata Abrahamin, mutta se estyi, kun enkeli vapautti tämän. Tämän tekstin mukaan Abraham opetti myöhemmin faraon hovin jäsenille tähtitiedettä.45 Kaikki nämä yksityiskohdat kerrotaan Abrahamin kirjassa.

*  *  *
Jos haluat lukea koko artikkelin,

*  *  *