TiedäMiksi VT14X: Miten keskustelu Mormonin kirjan uskottavuudesta liittyy israelilaisten exodukseen (pakoon Egyptistä)?


Otteita kaksiosaisesta artikkelista

Artikkelin tiivistelmä:

Arabian niemimaa on tarjonnut merkittävää todistusaineistoa siitä, että Nefin kertomus Lehin perheen tekemästä muinaisesta matkasta Arabian halki on uskottava. Suhteellisen harvat arvostelijat ovat vakavasti tarkastelleet näitä todisteita, yleensä vain saivarrellen yksityiskohdista  ja väittäen, että todisteet ovat vähäpätöisiä. Viime aikoina mielekkäämpiä kannanottoja ovat esittäneet hyvän koulutuksen saaneet kirjoittajat, jotka osoittavat perehtyneisyyttä esillä oleviin Arabian todisteisiin ja Mormon kirjaan. He esittävät väitteen, että Nefin kertomus ei ole historiallinen ja mikä tahansa sen sisältämä ilmeinen puoltava todiste voidaan jäljittää heikkotasoiseen MAP-uskonpuolustukseen yhdistettynä Josephin nykyaikaisten lähteiden käyttöön, kuten esimerkiksi yksityiskohtaiseen Arabian niemimaan karttaan, josta saattaisi löytyä nimi Nahom. Lisäksi Mormonin kirjaan liittyvän Arabian todisteaineiston sanotaan olevan kokonaisuudessaan merkityksetön, koska Nefin kertomukseensa hienovaraisesti ja laaja-alaisesti sisällyttämät, exodukseen [israelilaisten pakoon Egypistä] liittyvät teemat osoittavat Mormonin kirjan olevan sepitettä. Tämän osalta meidän pitäisi luottaa nykyaikaiseen raamatuntutkimukseen (redaktiokritiikki), joka uskoo osoittavansa, että exodus-kertomus kirjoitettiin vasta huomattavasti Nefin ajan jälkeen ja, itse asiassa, kertoo tarinan, joka on pelkkää hurskasta sepitettä, joka on luotu pakkosiirtolaisuuden aikana tai sen jälkeen.

Warren Astonin esittämä reitti Nahomista Wadi Sayqiin ja Khor Kharfotiin.

Josephin aikaan oli olemassa korkealaatuisia eurooppalaisia ​​karttoja, joissa näkyi Nahomiin viittavia paikannimiä. Yritykset löytää näitä karttoja jostain Joseph Smithin lähiseuduilta ovat toistaiseksi epäonnistuneet. Kuitenkin vielä huomattavasti heikommin on onnistuttu yrityksissä rakentaa mitään teoriaa, joka kykenisi selvittämään, että Josephin käytti sellaista karttaa.  Tällaiset teoriat jättävät huomiotta valtaosan vaikuttavasta todisteaineistosta, joka antaa uskottavuutta Nefin kertomukselle matkasta Arabian halki (esim. merkittävät ehdokkaat sijaintipaikoiksi, kuten Runsaus ja Lamanin virta, sekä kääntyminen itää kohti Nahomin jälkeen). He eivät selitä, miksi yksi hämärä nimi satojen joukosta oli otettu käyttöön lähdettä ilmoittamatta - nimi, joka onnekkaasti osoitettaisiin myöhemmin aidoksi muinaiseksi heimonimeksi, joka oli käytössä oikealla alueella Lehin aikana. Vieläkin tärkeämpää on se, että nykyajan karttoihin perustuvat sepitelmäteoriat jättävät huomiotta tosiasian, että Joseph ja hänen toverinsa eivät missään vaiheessa käyttäneet hyväkseen noilta kartoilta löydettävissä olevaa vaikuttavaa Mormonin kirjan puolesta puhuvaa todistusaineistoa. Tuo löytö tehtiin vasta vuonna 1978 ja se on johtanut sittemmin moniin merkittäviin havaintoihin nykyaikaisen kenttätyön kautta. Aina parempien karttojen, tutkimusmatkojen, arkeologian ja muun tutkimustyön avulla tietämyksemme Arabian niemimaasta on kasvanut valtavasti Josephin ajoista lähtien. Yhtään yksityiskohtaa Lehin reitissä ei tämän työn kautta ole todettu pätemättömäksi, joskin kysymyksiä on vastaamatta ja paljon työtä on edelleen tehtävä. Tärkeää on huomata, että aikaisemmin pitkään naurettavina pidetyistä näkökohdista on tullut Mormonin kirjan puolesta puhuvia todisteita. Tässä on kehityssuunta, joka vaatii kunnioittavaa käsittelyä, eikä tätä vaadetta mitenkään hoideta pois päiväjärjestyksestä pelkällä Josephin ajan, sen enempää kuin omankaan aikamme kartalla.
- -
Jean Baptiste Bourguignon d’Anville: Arabian uusi kartta. 1793.

Mitä taas tulee exodus-hyökkäykseen, niin tosiaan, monet nykyajan tutkijat kieltävät exoduksen koskaan tapahtuneen ja uskovat, että tarina oli hurskas sepitelmä huomattavasti myöhemmältä ajalta 600 eaa. jälkeen. Tämä johtopäätös ei kuitenkaan edusta todellista yhteisymmärrystä, eikä se ole vapaa ennakkoasenteista ja sokeudesta. Israelilaisten pakoon Egyptistä perustuva hyökkäys Mormonin kirjaa vastaan on viime kädessä tilanne, jossa Egyptistä saatavissa olevien raamatullisten todisteiden heikkoutta käytetään haastamaan Egyptin itäisestä naapurista, Arabian niemimaalta, löytyviä Mormonin kirjan uskottavuutta vahvasti puoltavia todisteita. [Artikkelissa] tulemme näkemään, että puuttuville Egyptiin liittyville todisteille on hyviä syitä ja toisaalta runsaasti todistusaineistoa sen puolesta, että Nefin kertomukseen sisällytetty exodus-aineisto on saattanut olla pronssilevyillä ajankohtaan 600 eaa. mennessä. Arkeologisten todisteiden puuttuminen Israelin paolle Egyptistä ja nykyajan raamatuntutkimuksen monissa koulukunnissa esiintyvä näkemysten sekamelska eivät kykene kaatamaan Lehin exodukselle Arabian niemimaalla löytyvää arkeologista, maantieteellistä ja muuta todisteaineistoa.

[Artikkelissa] tulemme havaitsemaan joidenkin Mormonin kirjan merkittävimpien vahvuuksien tarkastelussa, että ne eivät ole muuttuneet heikkouksiksi. Itse asiassa Arabiaan liittyvä todisteaineisto kasvaa edelleen ja edellyttää huomiota niiden taholta, jotka haluavat pitää mielensä avoimena ja omata hiukkasen uskoa.
- -

Warren Aston: Näkymä Khor Kharfotista, Wadi Sayqin suulla.
Johtava ehdokas Runsaudeksi [1.Nefi 17:5]. Siellä  on Arabian suurin
makeanveden laguuni ja runsaasti hedelmiä.
Sijainti on lähes suoraan itään Nahomista.

Johtopäätös
- -
Haluan korostaa, että Arabian todisteiden, vaikkakin ovat hyödyllisiä sellaisenaan, ei pidä ymmärtää "todistavan", että Mormonin kirja on totta. Evankeliumin suunnitelmassa usko on välttämätöntä, ja niinpä ymmärrämme, että todisteilla tulisi yleensä olla toissijainen rooli, kuten auttaa yksittäisiä ihmisiä, jotka kohtaavat älyllisiä esteitä, saamaan rohkeutta ja toivoa, joita tarvitaan uskossa etenemiseen. Joskus kuitenkin todisteet, armollisesti, voivat tehdä enemmän kuin vain auttaa kulkijaa astumaan polullaan inhottavan esteen yli. Joskus todisteet ovat lahjapaketti, joka on täynnä ravintoa ja ihania herkkuja niille, jotka haluavat avata lahjan ja maistaa siitä. Arabian todisteet ovat mielestäni tällainen lahja, eikä niitä pidä missään tapauksessa väheksyä, vaikka maallistuneet näkemykset vaatisivat niin tekemään millä hinnalla hyvänsä. Tämä pätee tilanteessa, jossa Mormonin kirjan mahtavat vahvuudet edellyttävät huomioon ottamista ja soveltamista käytäntöön. Toistaiseksi seikkaperäiset, pitkälliset ja luovat pyrkimykset kääntää nuo vahvuudet takaisin heikkouksiksi ovat epäonnistuneet.

Jeff Lindsay


Lähde:
Jeff Lindsay 2016: Joseph and the Amazing Technicolor Dream Map. Osa 1 ja osa 2.
Interpreter: A Journal of Mormon Scripture 19 (2016): 247-326

Käännös: Markku Lorentz