Pyhäkoulussa 31.12.2017: Jeesus Kristus, Mestariparantaja - miten Vapahtajan tehtävän ymmärtäminen auttaa meitä rakastamaan evankeliumin palautusta ja temppelityötä
Kun kohtaamme vastoinkäymisiä (ks. ”Aamuvarhain huoneessasi”, MAP-lauluja, 84, 3. säkeistö), meidän on aika syventää uskoamme Jumalaan, tehdä ahkerasti työtä ja palvella muita. Silloin Hän parantaa särkyneen sydämemme. Hän antaa meille henkilökohtaisen rauhan (ks. Joh. 14:27) (27 "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.) ja lohdun (ks. Jes. 40:1)(1 Vaiti! Kuunnelkaa minua, kaukaiset rannat. Kuulkaa, kansakunnat! Tulkaa, astukaa esiin ja puhukaa, ryhtykäämme yhdessä käymään oikeutta.), (Joh. 14:16–17, 26) (16 Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. 17 Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. 26 Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.). Näitä suurenmoisia lahjoja ei tuhota, edes kuolema ei pysty siihen.
Ylösnousemuksen lahja on Herran kruunaava parantamisen teko. Hänen ansiostaan jokainen ruumis palautetaan oikeaan ja täydelliseen muotoonsa.(ks. Alma 11:43; 40:23). Hänen ansiostaan mikään tila ei ole toivoton. Hänen ansiostaan koittavat paremmat ajat, sekä täällä että tulevassa elämässä. Todellinen ilo odottaa meitä jokaista – murheen tuolla puolen."
* * *
"- - minä todistan, että
teidän ei tarvitse enää kantaa synnin aiheuttaman murheen kuormaa – yksin.
teidän ei tarvitse kantaa muiden epävanhurskaiden tekojen aiheuttamaa tuskaa – yksin.
teidän ei tarvitse kokea kuolevaisuuden kipeitä tosiasioita – yksin.
Vapahtaja pyytää:
'Ettekö nyt palaa minun luokseni ja tee parannusta synneistänne ja käänny, jotta minä voin parantaa teidät? – – Jos te tulette minun luokseni, te saatte iankaikkisen elämän. Katso, minun armon käsivarteni on ojennettuna teitä kohti, ja jokaisen, joka tulee, minä otan vastaan.' (3. Nefi 9:13–14)
'[Hän] tekisi mitä tahansa ottaakseen tämän sinulta pois.' Itse asiassa, '[Hän] on jo tehnyt sen'."
'Ettekö nyt palaa minun luokseni ja tee parannusta synneistänne ja käänny, jotta minä voin parantaa teidät? – – Jos te tulette minun luokseni, te saatte iankaikkisen elämän. Katso, minun armon käsivarteni on ojennettuna teitä kohti, ja jokaisen, joka tulee, minä otan vastaan.' (3. Nefi 9:13–14)
'[Hän] tekisi mitä tahansa ottaakseen tämän sinulta pois.' Itse asiassa, '[Hän] on jo tehnyt sen'."
Lainaus puheesta "Mestariparantaja". Carole M. Stephens, ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa. Yleiskonferenssi lokakuu 2016.
LISÄAINEISTOA: