"Moniavioisuus" - Valerie Hudson Cassler
Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat tarkoitetut yksinomaan antamaan koulutusta ja innoitusta yleisöllemme. Ne eivät välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.
Tekijä on antanut luvan tämän käännöksen julkaisuun.Sivujen maisemakuvat* ovat somisteita, ne eivät liity tekstiin.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 1
Ajanjaksona [1830-luvulta vuoteen 1890], jolloin Herra käski palautetun kirkon harjoittaa moniavioisuutta, jotkut harjoittivat sitä ilman havaittavissa olevia vaikeuksia, ja toiset taas suurta tuskaa kokien. Kirkon jäsenet nykyaikana saattavat tarkastella tuota ajanjaksoa hyväksyen, välinpitämättömästi tai vaivautuneina. Emme näe tunteiden monimuotoisuutta sinänsä haitallisena. Pikemminkin, koska uusi ja iankaikkinen avioliitto on iankaikkisen elämän ja jumaluuden työn ytimessä, sekaannus Jumalan säätämän lainmukaisen avioliiton luonteessa ja muodossa on haitallista. Naiset (ja miehet) saattavat ajatella, että sukupuolten tasa-arvo vaarantuu moniavioisuusopin vuoksi. (1) Niinpä kysymmekin, mikä on avioliiton periaate ja tarkoitus Jumalan työssä ? Mikä on avioliiton laki (tai sääntö tai rajoittamaton muoto) ? Mikä on laillinen poikkeus avioliiton laille ? Millainen on laillisen poikkeuksen luonne ja asema ? (2) Tässä artikkelissa esittämämme hallitseva kysymys siis onkin, onko Jumala ilmoittanut mielensä näistä asioista. Uskomme, että hän on sen tehnyt, erityisesti [Mormonin kirjan luvussa] Jaakob 2 ja Opin ja liittojen luvussa 132.
Monilla, mukaan lukien Emma Smithillä (kuten on kerrottu), on ollut vaikeuksia sovittaa yhteen nämä kaksi pyhää kirjoitusta. Valitsemme tässä pohdinnan lähtökohdaksi erilaisen olettamuksen. Nämä Mormonin kirjan ja Opin ja liittojen tekstit tulivat meille ilman vuosituhansien aikana tehtyjen käännösten ja tulkintojen tahroja, toisin kuin Raamatun kohdalla. Sen vuoksi käännösvirheitä ei ole voinut tapahtua, ja oletamme, että virheellisten tulkintojen tulisi olla minimissään. (3) Siinä tapauksessa meidän on joko pääteltävä, että Jumala ilmoitti Jaakobille jotakin, mikä oli ristiriidassa sen kanssa, mitä hän ilmoitti Joseph Smithille, tai meidän on oletettava, että nämä kaksi pyhien kirjoitusten kohtaa eivät ole ristiriidassa keskenään. Valitsemme jälkimmäisen oletuksen: Uskomme, että nämä kaksi pyhää kirjoitusta paitsi eivät ole ristiriidassa, vaan itse asiassa lujittavat ja vahvistavat toisiaan sekä ovat samansuuntaisia.
Ymmärtääksemme, miksi näin on, pohtikaamme ensin avioliiton periaatetta ja tarkoitusta Jumalan työssä.
Monilla, mukaan lukien Emma Smithillä (kuten on kerrottu), on ollut vaikeuksia sovittaa yhteen nämä kaksi pyhää kirjoitusta. Valitsemme tässä pohdinnan lähtökohdaksi erilaisen olettamuksen. Nämä Mormonin kirjan ja Opin ja liittojen tekstit tulivat meille ilman vuosituhansien aikana tehtyjen käännösten ja tulkintojen tahroja, toisin kuin Raamatun kohdalla. Sen vuoksi käännösvirheitä ei ole voinut tapahtua, ja oletamme, että virheellisten tulkintojen tulisi olla minimissään. (3) Siinä tapauksessa meidän on joko pääteltävä, että Jumala ilmoitti Jaakobille jotakin, mikä oli ristiriidassa sen kanssa, mitä hän ilmoitti Joseph Smithille, tai meidän on oletettava, että nämä kaksi pyhien kirjoitusten kohtaa eivät ole ristiriidassa keskenään. Valitsemme jälkimmäisen oletuksen: Uskomme, että nämä kaksi pyhää kirjoitusta paitsi eivät ole ristiriidassa, vaan itse asiassa lujittavat ja vahvistavat toisiaan sekä ovat samansuuntaisia.
Ymmärtääksemme, miksi näin on, pohtikaamme ensin avioliiton periaatetta ja tarkoitusta Jumalan työssä.
Sivun 1 viitteet:
(1) Voidaan kysyä, kuinka nainen voi olla tasa-arvoinen miehen kanssa, jos naisten määrä iankaikkisessa avioliitossa -- toimituksessa, joka on aivan pelastuksen ja korotuksen suunnitelman ytimessä -- on määrittelemätön, mutta miesten määrä aina on yksi ? Kysyvän on paikallaan huomioida, että kaksi samanarvoista, jotka on liitetty toisiinsa iankkaikkisen avioliiton kumppanuudessa, mukautuvat sukupuolten tasa-arvoon helpommin kuin yksi mies yhdistettynä useampaan kuin yhteen naiseen.
(3) Vaikka nykyisen Opin ja liittojen sisältämän tekstin muodostaviin ilmoituksiin joissakin tilanteissa tehtiin muutoksia, Robert J. Woodford, jonka väitöskirja vuodelta 1974 perustui Opin ja liittojen tekstuaaliseen analyysiin, päätteli, että mitään muutoksia ei ollut tehty ilmoituksen tekstiin, joka sisätyy nykyiseen lukuun 132. Ks. Woodford, Robert J. 1974: The Historical Development of the Doctrine and Covenants, Volume III. Brigham Youngin yliopiston muinaisten pyhien kirjoitusten osastolle (Department of Ancient Scripture) esitelty väitöskirja, sivu 1742. Tätä tukee valaehtoinen lausunto, jonka antoi William Clayton, joka kirjoitti ilmoituksen sellaisena kuin profeetta sen hänelle saneli. William Clayton sanoi: "Sitten Joseph ja Hyrum istuutuivat ja Joseph alkoi sanella ilmoitusta selestisestä avioliitosta, ja minä kirjoitin sen lause lauseelta hänen sanelunsa mukaan. Kun se oli kirjoitettu kokonaan, Joseph pyysi minua lukemaan sen läpi hitaasti ja huolellisesti, minkä teinkin, ja hän ilmoitti sen olevan oikein." Joseph F. Kingsbury kopioi ilmoituksen seuraavana päivänä, ja William Clayton ilmoitti sen olevan oikea kopio. Juuri tämä kopio, jossa ei ollut mitään muutoksia alkuperäiseen nähden, sisällytettiin myöhemmin Oppiin ja liittoihin (Sperry, Sidney B. 1960: Doctrine and Covenants Compendium. Salt Lake City: Bookcraft, 716-717).
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 2
Avioliitto iankaikkisena periaatteena
Jumala käskee lapsiaan menemään naimisiin (OL 49:15-16). Jumala vihki ensimmäiset vanhempamme Aadamin ja Eevan Eedenin puutarhassa ennen lankeemusta (KH Moos. 3:25). Pyhät kirjoitukset väittävät, että ihmisten on oltava naimisissa periäkseen Isän täyteyden selestisessä valtakunnassa ja että ne, jotka eivät ole kelvollisia selestiseen valtakuntaan, elävät naimattomina henkilöinä (OL 132: 4-6, 17-21). Lisäksi ihmisten ei pidä ainoastaan solmia avioliittoa, vaan heidät on vihittävä uudessa ja ikuisessa liitossa. Herra toteaa, että tämäntyyppinen avioliitto on solmittu 'minun sanani kautta, joka on minun lakini' (LK 132:19). MAP-kulttuurimme puhekielessä viitataan avioliittoon uudessa ja ikuisessa liitossa nimellä 'temppeliavioliitto'. Kaiken tämän pohjalta ymmärrämme, että avioliitto uudessa ja ikuisessa liitossa, eli temppeliavioliitto, on olennaisen tärkeä iankaikkinen periaate. Tämä johtuu sellaisen avioliiton tarkoituksesta.
Kuolevaisuudessa solmitun avioliiton tarkoitus ja tämän elämän jälkeisen avioliiton tarkoitus on edistää Jumalan rakkauden työtä. Tällä työllä on kaksijakoinen luonne: kuolevaisuuden aikana avioliiton tarkoituksena on 1) herättää vanhurskaita jälkeläisiä Jumalalle, mikä suoritus 2) tekee aviopuolisot arvollisiksi saamaan oikeuden 'jälkeläisten jatkumiseen aina ja ikuisesti' jumalallisena avioparina tämän jälkeen (OL 132: 19). Tutkitaanpa näitä tarkoitusperiä pidemmälle, pitäen mielessä kuinka nuo molemmat tarkoitukset liittyvät toisiinsa. Jumalan työ muodostuu hänen jälkeläistensä kasvattamisesta vanhurskauteen - pyrkimyksestä tuottaa vanhurskaita iankaikkisia jälkeläisiä hänelle 'itselleen' (Jaakob 2:30). Me, hänen lapsensa, olemme hänen palvelijoitaan tässä tehtävässä. Vaikkakin koemme toisemme tässä elämässä isinä ja äiteinä sekä poikina ja tyttärinä, meidän on hyväksyttävä, että olemme kaikki veljiä ja sisaria hänen jälkeläisinään. Me palvelemme hänen tarkoituksiaan olemalla vanhempia hänen lapsilleen ja pyrkimällä saattamaan heitä vanhurskauden suuntaan. Näin toimiessamme me vanhemmat, jotka olemme myös hänen lapsiaan, osoitamme vanhurskautta Jumalalle. Vaikka saatamme synnyttää lapsia kehomme avulla ja hoitaa heidän kehoaan ja henkeään kuolevaisuudessa, tosiasia on, että he eivät ole meidän iankaikkista lisääntymistämme - he ovat Herran iankaikkista lisääntymistä. Kuten presidentti Gordon B. Hinckley on hiljattain todennut: 'Ei pidä koskaan unohtaa, että nämä pienokaiset ovat Jumalan poikia ja tyttäriä ja että teillä on huoltajasuhde heihin, että hän on ollut heidän vanhempansa ennen kuin te olitte vanhempia ja että hän ei ole luovuttanut vanhemman oikeuksiaan näihin pienokaisiin tai luopunut mielenkiinnostaan heitä kohtaan'. (4)
Avioliiton työn kautta kuolevaisuudessa valmistaudumme aikaan, jolloin meillä on oma iankaikkinen lisääntymisemme ja omat lapsemme - kun me itse olemme jumalia. Uuteen ja ikuiseen liittooon kuuluva avioliitto 'säädettiin minun [Jumalan] kirkkauteni täyteyttä varten' (OL 132:6), edistämään kuolevaisuudessa Jumalan omaa työtä, kasvattamaan hänen jälkeläisiään vanhurskauteen, mutta se on myös valmistautumista meidän omaan olemassaoloomme tulevaisuudessa jumalina, omien ikuisten jälkeläistemme kanssa (OL 132:19-20). Tavallaan avioliitot, jotka solmimme täällä maan päällä, jopa Herran temppelissä, ovat koeajalla olevia avioliittoja. Maallisina vanhempina me toimimme loco parentis [vanhemman paikalla] lapsillemme, joiden todelliset vanhemmat ovat jumalallisia. Vain jos me suoriudumme hyvin rooleistamme puolisona ja vanhempana tässä koetustilassa, meillä on oikeus säilyttää nuo roolit iankaikkisen avioliiton tilassa tuonpuoleisessa. Kuolevaisuudessa avioliiton tarkoituksena siis on herättää vanhurskaita jälkeläisiä Jumalalle, mutta täytettäessä tätä ensimmäistä tarkoitusta, toinen avioliiton tarkoitus, joka liittyy tuonpuoleiseen ja iankaikkiseen lisääntymiseen on myös saavutettu. Niinmuodoin hengellinen peruste, joka tukee iankaikkista avioliiton periaatetta uudessa ja ikuisessa liitossa, on Jumalan lapsiensa hyväksi tekemä kaiken kattava rakkauden työ, 'kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen" (KH Moos. 1:39), että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys' (Joh. 10:10 PR 1938).
Jos nyt nämä ovat ikuisia avioliiton periaatteita uudessa ja ikuisessa liitossa, mikä sitten on avioliiton laki (tai sääntö tai yleinen muoto) ? Onko olemassa laillinen poikkeus ? Mikä on tämän laillisen poikkeuksen luonne ja asema ? Tutkitaanpa ensin Jaakobin näitä aiheita käsittelevää saarnaa.
Sivun 2 viitteet:
(4) Ote presidentti Gordon B. Hinckleyn puheesta Salt Lake Cityn kolmannen yliopistovaarnan konferenssissa vuonna 1996. Lainaus Church News -lehdessä, 1.3.1997, 2; korostus lisätty.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 3
Avioliittoa käsittelevä Jaakobin saarna
Millaista kaavaa Jaakob noudattaa avioliitosta puhuessaan? Ensinnäkin, Jaakob huomauttaa erittäin vakavasta sosiaalisesta ongelmasta. Tuon ajan miehet ottavat monta vaimoa ja sivuvaimoa ja "yrittä[vät] haureutta harjoittaessaan puolustella itseään sen perusteella, mitä on kirjoitettu Daavidista ja hänen pojastaan Salomosta." (Jaakob 2:23). Tilanne on se, että nämä pyhien kirjoitusten suuret henkilöt tekivät jotakin, mutta nyt Jumala sanoo, että ne, jotka seuraavat Davidin ja Salomon esimerkkiä syyllistyvät "pahuuteen" (Jaakob 2:23). Miten voimme ymmärtää tämän ilmeisen ristiriidan? Juuri tämä kysymys antaa sysäyksen Jakobin lyhyelle mutta syvälliselle saarnalle avioliiton laista.
Vastauksena tähän kysymykseen Herra huomauttaa, että nämä miehet "eivät ymmärrä kirjoituksia" ja erehtyvät, kun he "yrittä[vät] puolustella itseään" jäljittellessään Daavidia ja Salomoa (Jaakob 2:23). Herra jatkaa: "Katso, Daavidilla ja Salomolla todella oli montavaimoa ja sivuvaimoa, mikä oli iljettävää minun edessäni." (jae 24). Välittömästi tämän suorasukaisen tuomion jälkeen, Herra toteaa:
"Sen vuoksi ... minä olen johdattanut tämän kansan pois Jerusalemin maasta käsivarteni voimalla nostaakseni itselleni vanhurskaan oksan Joosefin kupeiden hedelmästä. Sen vuoksi minä, Herra Jumala, en salli, että tämä kansa tekee niin kuin ihmiset muinoin" (Jacob 2:25-26). Sanojen "sen vuoksi" käyttö näissä kahdessa kirjoitusten kohdassa paljastaa, että osatarkoituksena nefiläisten erottamisessa heidän alkuperäisestä kulttuuristaan ja heidän saattamisessaan valtameren poikki luvattuun maahan oli "nostaa vanhurskas" kansa, joka ei antautuisi Daavidin ja Salomon siveellisiin erheisiin.
Ja miten Lehin lapset olisivat toimineet, jos tämä tarkoitus olisi täytetty? Juuri seuraavassa jakeessa annetaan vastaus tähän kysymykseen. Jakeessa 27 Jaakob selittää avioliiton lain - avioliiton rajoittamattoman lain, niin sanotusti: "Sen vuoksi, veljeni, kuulkaa minua ja kuunnelkaa Herran sanaa: Sillä älköön teidän keskuudessanne kenelläkään miehellä olko kuin yksi vaimo; älköönkä hänellä olko yhtään sivuvaimoa" (Jaakob 2:27). Avioliiton ikuisen periaatteen yleinen laki (tai sääntö tai rajoittamaton muoto) on yksiavioisuus. Se että yksiavioisuus on avioliiton laki tai sääntö, on todettu useissa kohdissa kaikkialla pyhissä kirjoituksissa. Otetaanpa yksi esimerkki Opin ja liittojen kohdasta 49:16, jossa Herra sanoo: "Sen tähden on laillista, että hänellä [miehellä]on yksi vaimo, ja he kaksi tulevat yhdeksi lihaksi, ja kaikki tämä, jotta maa voisi vastata luomisensa tarkoitusta." Alussa, kun maa oli tyhjä ja tarvitsi kipeästi täyttämistä, Jumala antoi Aadamille vain yhden vaimon, Eevan, jotta hänen avioliittolakinsa malli voitaisiin asettaa paikalleen aikojen aamunkoitteesta lähtien aivan ensimmäisessä ihmisen maanpäällisessä avioliitossa (katso myös KH Mooses 5:3). (5) Joseph Smith sanoi: "... minä olen alinomaa sanonut, ettei kenelläkään miehellä pidä olla kuin yksi vaimo kerrallaan, ellei Herra toisin määrää." (6) Bruce R. McConkie on samaa mieltä: "Herran avioliittolain mukaan on laillista että miehellä on vain yksi vaimo kerrallaan, ellei Herra anna käskyä ilmoituksen kautta ottaa useampia vaimoja uudessa ja iankaikkisessa liitossa." (7) Tietenkin useamman kuin yhden vaimon ottaminen uuden ja iankaikkisen liiton ulkopuolella, Herran siitä antaman käskyn ulkopuolella, on aina vakava synti. (8)
Jaakob opettaa meille, että yksiavioisuus on yleinen avioliiton laki ja moniavioisuus on poikkeus yleisestä laista, jonka poikkeuksen on oltava Herran määräämä, ennen kuin sitä voidaan toteuttaa. Lisäksi Jaakob paljastaa syyn Herran käskyyn toteuttaa moniavioisuuden poikkeuskäytäntöä: "Sillä jos minä tahdon hankkia itselleni jälkeläisiä, sanoo Herra Sebaot, minä annan käskyn kansalleni [harjoittaa moniavioisuutta]; muuten he kuulkoot tätä [minkä mukaan heillä ei ole kuin yksi vaimo, eikä yhtään sivuvaimoa]" (Jacob 2:30, 27). Muistuttaen, että avioliiton kaksiosainen tarkoitus on 1) herättää vanhurskaita jälkeläisiä Jumalalle täällä kuolevaisuudessa ja 2) valmistella aviopuolisoiden ikuista kasvua tämän jälkeen, Herra nimenomaan yhdistää laillisen mutta poikkeuksellisen moniavioisuuden käskyn ensimmäiseen näistä tarkoituksista. Tämä nimenomainen kytkentä taustalla olevaan hengelliseen avioliiton tarkoitukseen on odotettavissa. Jos Jumala julistaa sekä avioliiton lakia että laillista poikkeusta avioliitossa, niin sekä lain että lain poikkeuksen perustelun on oltava hengellinen perustelu, sillä kuten Herra sanoo, "Ja nyt, totisesti minä sanon teille, että kaikki on minulle hengellistä, enkä minä ole milloinkaan antanut teille ajallista lakia ... sillä minun käskyni ovat hengellisiä; ne eivät ole luonnollisia eivätkä ajallisia, eivät lihallisia eivätkä aistillisia." (OL 29: 34-35).
Tällä ymmärryksellä avioliiton tarkoituksesta sekä avioliiton lain ja laillisen poikkeuksen mielessä pitäen, Jaakobin saarna on syvällinen, lyhyydestään huolimatta. Lähtemättömästi kiinnittyneenä jumalalliseen rakkauteen lapsiaan kohtaan, Jumala käskee miehiä ja naisia avioitumaan (OL 49:15). Yleensä hän käskee avioitumaan yksiavioisesti (Jaakob 2:27; 3:5; OL 49:16). Joskus hän käskee heitä avioitumaan moniavioisesti (Jaakob 2:30). Jumalan rakkaus meitä kohtaan on vaikuttimena sekä yleisen lain antamiseen että käskyn antamiseen poiketa yleisestä laista. Kuitenkin yksi asia ilmenee myös selvästi Jaakobin saarnasta: Jumala ei ole välinpitämätön siitä, miten hänen lapsensa avioituvat. Hän rajoittaa aktiivisesti ja vakavasti moniavioisuuskäytäntöä, jättäen yksiavioisuuden rajoittamattomaksi. Ihminen voidaan "tuhota" sen vuoksi, että on harjoittanut moniavioisuutta ilman Jumalan lupaa, tulemaan "Perkeleen enkelei[ksi]" ja "saatta[maan] lapsenne turmioon, ja heidän syntinsä voidaan kasata teidän päällenne viimeisenä päivänä", mutta mitään tällaista rangaistusta ei liity yksiavioisuuden käytäntöön (Jacob 2:33, 3:5-6, 10-12).
Valitettavasti Jaakob ei anna meille riittävästi tietoa poikkeuskäytännöstä, jotta voisimme keskustella sen luonteesta ja asemasta Jumalan silmissä. Herra ei perustele Jaakobin saarnassa meille yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välisiä merkittäviä eroja. Seuraava kysymyksemme, johon vastausta meidän on etsittävä Opin ja liittojen luvusta 132, on yksinkertainen: Miksi Jumala ei osoita välinpitämättömyyttä yksiavioisuuden ja moniavioisuuden käytäntöjen välillä, vaan hän rajoittaa ankarasti viimeksi mainittua, jättäen ensiksi mainitun käytännöllisesti katsoen rajoittamattomaksi?
Sivun 3 viitteet:
(5) Tästä näkemyksestä olemme kiitollisuudenvelassa Brigham Youngin yliopiston professori Kathleen Bahrille.
(6) Smith, Joseph Fielding, toim. 1985: Profeetta Joseph Smithin opetuksia. Helsinki: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, 322. Suomennos: Helvi Temisevä. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi 1976.
(7) McConkie, Bruce R. 1966: Mormon Doctrine, Toinen, uudistettu laitos. Salt Lake City: Bookcraft, 577.
(8) Tämän vuoksi moniavioisia [evankeliumin] tutkijoita, vaikkakin asuvat maissa, joissa moniavioisuus on laillista, ei voida kastaa kirkon jäseniksi tässä elämässä. Vaikka Yhdysvallat laillistaisi moniavioisuuden, kirkon jäsenet eivät voi harjoittaa sitä, ellei Herra anna käskyä profeetan välityksellä, edellyttäen moniavioisuuden harjoittamista kansansa keskuudessa.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 4
Oppi ja liitot 132
Opin ja liittojen luku 132 on yksi syvällisimmistä ja ajatuksia herättävimmistä pyhistä kirjoituksista kaanonissamme. Se koskee avioliiton uutta ja ikuista liittoa ja sen paikkaa pelastuksen ja korotukseen suunnitelman ytimessä. Ilman sen palauttamista, iankaikkinen elämän täyteys olisi saavuttamattomissa. Onneksi, kuten kohdassa OL 132:40 huomautetaan, Herra antoi Joseph Smithille "tehtävän" "palauttaa kaiken", ja siksi Joseph Smith palautti avioliiton uuden ja ikuisen liiton. Tähän asti ollaan yhtä mieltä. Kiistanalaista kulttuurissamme usein on se, mitä tämä tarkasti ottaen tarkoittaa.
Koska yli 150 vuotta on kulunut nykyisin Opin ja liittojen lukuna 132 tunnetun ilmoituksen vastaanottamisesta, olemme paremmassa asemassa tämän kiistan ratkaisussa. Joseph Smith palautti avioliiton "ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi" (OL 132:18), mitä me nyt puhekielessä kutsumme "temppeliavioliitoksi." Palauttaessaan temppeliavioliiton periaatteen, Joseph Smith palautti sekä yleisen avioliiton lain että laillisen poikkeuksen kuten Jaakob vuosisatoja aikaisemmin teki selväksi. Tarkemmin sanoen, Joseph Smith palautti yksiavioisen temppeliavioliiton yleisenä lakina ja hän palautti moniavioisen temppeliavioliiton laillisena poikkeuksena. Ilmoituksen aikaan (useimmat tutkijat sanovat sen tapahtuneen ennen Opin ja liittojen luvulle 132 annettua päivämäärää), Jumala antoi käskyn Joseph Smithille käskeä kirkon jäsenistöä harjoittamaan moniavioisuutta. Näin tehdessään Jumala aktivoi avioliiton yleisen lain laillisen poikkeuksen. Siten ne moniavioiset avioliitot, jotka oli solmittu temppelissä sen jälkeen, kun Herran oli antanut tuon käskyn "ovat ilman tuomiota maan päällä ja taivaassa" (OL 132:48). Kun yhdistetään Jaakobin opetukset Josephin opetuksiin, käskyn harjoittaa moniavioisuutta antoi Jumala tuona aikana, tarkoituksenaan hankkia "itselleni [Jumalalle] jälkeläisiä" (Jaakob 2:30).
Kuitenkin vuonna 1890 Jumala kumosi käskyn, joka hyväksyy laillisen poikkeuksen avioliiton yleiseen lakiin. Herra ei enää tunnusta moniavioisia avioliittoja, jotka olisivatkin todella perusteltu syy kirkosta erottamiseen. Tämä kumoaminen ei tehnyt avioliiton uuden ja ikuisen liiton, eli temppeliavioliiton "palautusta tekemättömäksi". Temppeliavioliitto on uskontomme kantava voima eikä koskaan lakkaa olemasta ihanteemme. Avioliiton uusi ja ikuinen liitto on edelleen keskuudessamme, mutta käsky elää yleisen avioliiton lain laillisen poikkeuksen mukaan uudessa ja ikuisessa liitossa ei ole enää keskuudessamme. Siten "kaiken palauttaminen" ei vaadi, että moniavioisuutta aktiivisesti harjoitetaan pyhien keskuudessa; se edellyttää ainoastaan, että mahdollisuus Jumalan käskylle harjoittaa moniavioisuuta (joka mahdollisuus edellyttää temppeliavioliiton ja sinetöimisen avainten palauttamista) on olemassa. Ja niin se tekee tänäkin päivänä. Niin kauan kuin temppeleitä ja sinetöimisen avaimet ovat olemassa meidän väkemme keskuudessa, Jumala voi, niin halutessaan, käskeä kansaansa harjoittamaan moniavioisuutta. Mutta temppeleiden ja sinetöimisvaltuuden läsnäolo ei käänteisesti vaadi eikä edellytä, että Jumala todella antaisi käskyn moniavioisuuden harjoittamiseen. Tämä nykyinen tilanteemme on täydellisesti kuvattu tällä tavalla ja selvittää, miten Bruce R. McConkie saattoi päätellä sen, että moniavioisuus ei voi olla edellytys korotukselle ja sen miksi kirkko ei saarnaa sen olevan sitä. (9)
Niinpä voimme päätellä, että palauttaessaan kaikki asiat, Joseph Smith palautti temppeliavioliiton kaikkinensa, mihin sisältyi sekä tuon liiton yleinen laki (yksiavioinen temppeliavioliitto) että mahdollisuus Jumalan käskemään lailliseen poikkeukseen (moniavioinen temppeliavioliitto). Näin ymmärrämme, että Jumalan välinpitämättömyyden puute lastensa keskuudessa harjoitetun avioliittokäytännön suhteen, minkä havaitsimme Jaakobin kirjan luvussa 2, jatkuu Opin ja liittojen luvussa 132. Temppeliavioliiton palauttamisenkaan yhteydessä Jumala ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä. Jos hän olisi piittaamaton, hänen sanansa meille saattaisivat olla: "Kunhan vain menette naimisiin temppelissä, pidän yhdentekevänä, menettekö naimisiin yksiavioisesti tai moniavioisesti." Tällaista päätelmää ei kuitenkaan voida tehdä, sillä hän jatkaa edelleen aktiivisesti ja vakavasti moniavioisuuden rajoittamista, huolimatta temppelien läsnäolosta keskuudessamme. Moniavioisuuden harjoittamiseen kehottavan, Herran puhetorvensa profeetan kautta antaman käskyn puuttuessa, sen harjoittamista yrittävä kirkon jäsen erotettaisiin kirkosta Moniavioisuuden lainvastaisuus Yhdysvalloissa ei ole tässä olennainen asia, sillä tällainen erottaminen kirkosta tapahtuisi, vaikka kirkon jäsen eläisi maassa, jossa moniavioisuus on laillinen käytäntö maan lain mukaan. Vaikka moniavioisuus laillistettaisiin Yhdysvalloissa itsessään, kirkko siltikin erottaisi tässä maassa jäsenet, jotka yrittivät harjoittaa sitä, ellei Herra anna vaadittua käskyä profeetan kautta harjoittaa sitä. Ei ole olemassa suurempaa hengellistä rangaistusta, minkä kirkko voi antaa rikkomuksentekijälle, kuin erottaminen kirkosta. Jumala pitäytyy edelleen tekemään vahvan eron yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä, myös kaiken palauttamisen yhteydessä.
Tulemme nyt erittäin tärkeän kysymyksen ääreen: Miksi Jumala ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä? Vaikka Jaakobin kirjan luku 2 ei tarjoa mitään tietoa asiasta, Opin ja liittojen luku 132 tarjoaa suurta valaistusta tähän aiheeseen, ja niinpä sanomme jopa, että tässä pyhien kirjoitusten kohdassa Herra avoimesti paljastaa mielensä lapsilleen.
Sivun 4 viitteet:
(9) Jotkut ymmärtävät Jesajan sanat siten, että Jumala tulee jälleen hyväksymään moniavioisuuden viimeisinä päivinä. Jesaja ennustaa ajan, jolloin "Sinun miehesi kaatuvat miekkaan ja sinun sankarisi sotaan. Ja Siionin portit valittavat ja vaikeroivat, ja typötyhjänä hän istuu maassa. Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: 'Me syömme omaa leipäämme ja vaatetamme itsemme omilla vaatteilla, kunhan vain meidät otetaan sinun nimiisi; poista meidän häpeämme'." (Jesaja 3:25-26, 4:1 [PR 1938]). Koska miehistä on aineellista puutetta sodan uhrina kuolleiden vuoksi, naiset yrittävät solmia moniavioisia liittoja. Itse asiassa tämä on yleinen tuhoisan sodan seuraus vielä nykyäänkin: esimerkiksi Ruandan kansanmurhan jälkimainingeissa todettiin, että "Tässä kylässä ei ole ketään muita kuin leskiä. On liian vähän miehiä. Naiset jakavat miehet keskenään saadakseen lapsia. Halu saada lapsia on niin voimakas, että monet eivät välitä, onko mies uskollinen. . . Täällä on naisia, jotka ovat menettäneet lapsensa sodassa ja haluavat vain saada uudet niiden tilalle." ("AIDS Brings Another Scourge to War-Devastated Rwanda" [AIDS tuo uuden vitsauksen sodan tuhoamaan Ruandaan]. Kirjoittaja: James C. McKinley, Jr., The New York Times, 28. toukokuuta 1998) .
Kuten Jesajan kirjassa todetaan, nämä sodanjälkeiset monivaimoiset liitot eivät näytä Jumalan hyväksymiltä, sillä naiset alkavat pyytää niitä (vastakohtana yhteisölle, joka saa käskyn Jumalan puhetorven, profeetan kautta), ja näin avioliittoon ei liity Jumalan määräämää aviomiehen antamaa, kyseisille vaimoille kuuluvaa tukea ja suojelua (OL 83:2). Lisäksi nämä olosuhteet esitetään vääryyden palkkana syntyneiden kauheiden seuraamusten selonteon yhteydessä. Nämä naiset tuomitaan saamaan päälakensa "rupiseksi" (Jesaja 3:17 [PR 1938]) ja kärsimään "löyhkästä" ja "kaljuudesta" ja "polttomerkistä" (Jesaja 3:24 [PR 1938]). Jesajan kirjan kohdan 4:1 kuvaus seitsemän naisen tarttumisesta yhteen mieheen on lopullinen osa Jesajan kuvaamassa jumalattomien rangaistuksessa. Silti tällaisten moniavioisuustilanteiden lisäksi, jotka eivät ole Jumalan hyväksymiä, on mahdollista, että nämä suuret onnettomuudet vaikuttavat myös pyhien yhteisöön (tai että on olemassa jokin muu syy, jonka Jumala loputtomassa viisaudessaan määrittelee), ja että Bruce R. McConkie saattaa olla oikeassa, kun hän ennustaa Jumalan hyväksymän moniavioisuuden "pyhän käytännön" uudelleen käynnistämisen toisen tulemisen aikoina (McConkie, Bruce R. 1966: Mormon Doctrine, Toinen, uudistettu laitos. Salt Lake City: Bookcraft, 577). Meidän on kuitenkin pidettävä selvänä, että Jumalalla ei ole mitään tarvetta tehdä niin osana kaiken palauttamista.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 5
Iisak ja Hagar
Yksi Herran puheen loistavista osatekijöistä Opin ja liittojen luvussa 132 on tämän luvun tarjoama oivallus siitä, miten hän keskustelee. Herran tavoitteena on, että hänen kansansa ymmärtää hänen perustelunsa. On järkevää aloittaa olettaen, että Jumala tarkoitti mitä hän sanoi tässä kirjoitusten kohdassa ja että Jumala haluaa meidän ymmärtävän, mitä hän tarkoitti. Opin ja liittojen luvussa 132 Herra yrittää keskustella Joseph Smithin kanssa, auttaakseen häntä ymmärtämään periaatteet, jotka sisältyvät avioliittoon. Opin ja liittojen kohdassa 50:10-13, Herra kuvailee, kuinka hän aikoo keskustella:
"Ja nyt tulkaa, ... Hengen kautta kirkkon[i] vanhimmille, ja keskustelkaamme yhdessä, jotta ymmärtäisitte; keskustelkaamme niin kuin ihminen keskustelee toisen kanssa kasvotusten. Nyt, kun ihminen keskustelee, ihminen ymmärtää häntä, koska hän keskustelee kuin ihminen; aivan samoin minä, Herra, keskustelen teidän kanssanne, että te ymmärtäisitte. Sen tähden minä, Herra, esitän teille tämän kysymyksen ..."
Herra keskustelee meidän kanssamme ja esittää perusteluja, jotta me ymmärtäisimme ja, kuten tulemme näkemään moniavioisuutta koskevassa asiassa (kuten Opin ja liittojen luvussa 50 käsitellyssäkin asiassa), Herra aloittaa keskusteluketjunsa kysymyksellä, edeten sitten antamalla siihen vastauksen. Herra toteaa ilmoituksen alussa:
Herra keskustelee meidän kanssamme ja esittää perusteluja, jotta me ymmärtäisimme ja, kuten tulemme näkemään moniavioisuutta koskevassa asiassa (kuten Opin ja liittojen luvussa 50 käsitellyssäkin asiassa), Herra aloittaa keskusteluketjunsa kysymyksellä, edeten sitten antamalla siihen vastauksen. Herra toteaa ilmoituksen alussa:
"sinä [Joseph Smith] olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta vaimoa ja sivuvaimoa; katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan (OL 132:1-2)."
Mikä on tässä pyhässä kirjoituksissa olevan avioliiton lakia koskevan perustelun muoto? Sen muoto on lähes samanlainen kuin Jaakobin kirjan luvussa 2, joka osoittaa Herran perustelujen johdonmukaisuuden ja muuttumatoman luonteen tässä asiassa. Opin ja liittojen luku 132 on rinnasteinen Jaakobin kirjan luvun 2 kanssa ja toimii sen yksityiskohtaisena selityksenä ja vahvistuksena. Katsokaamme, miksi näin on. Sama historiallinen kysymys toimii katalyyttina luvulle 132 kuin Jaakobin kirjan luvulle 2: Mitä meidän on ajateltava Daavidin, Salomon, ja muiden suurten muinaisten patriarkkojen käytännöstä, jossa heillä oli useita vaimoja ja sivuvaimoja (OL 132:1)? Tällä kertaa kysyjä on Joseph Smith - hän, joka aikaisemmin oli kääntänyt Mormonin kirjan, mukaan lukien Jaakobin kirjan toisen luvun.
Tähän kysymykseen vastataan jälleen esittelemällä avioliiton uuden ja ikuisen liiton yleisiä periaatteita, jonka jälkeen seuraa tarkempi selvitys moniavioisuuden laillisesta poikkeuksesta. Hyrum M. Smithin Opin ja liittojen selitysteoksessa todetaan: "Ilmoitus on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa, joka käsittää jakeet 3-33, käsittelee pääasiassa selestisen avioliiton, eli ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi solmitun avioliiton periaatetta; Toinen osa, joka käsittää jäljellä olevat jakeet, käsittelee pluraaliavioliittoa." (10) Mitä tulee ensimmäiseen osaan, joka koskee avioliiton periaatetta uudessa ja ikuisessa liitossa, Herra selittää, että kaikki sitoumukset ja liitot jotka eivät ole minun kauttani eivätkä minun sanani kautta" (jae 13) ovat hyödyttömiä kuoleman jälkeen, mukaan lukien avioitumisen sitoumus ja liitto. Hän jatkaa sitten selittäen, että on olemassa avioliitto "minun sanani kautta, joka on minun lakini, ja uuden ja ikuisen liiton kautta" (jae 19), ja että tämä avioliitto pysyy voimassa kuoleman jälkeen. Lisäksi osapuolet tässä avioliiton muodossa perivät hänen kirkkautensa täyteyden (eli kirkkauden, joka tulee olemaan "jälkeläisten täyteys ja jatkuminen aina ja ikuisesti" (jae 19)). Toisin sanoen ne, jotka astuvat tähän liittoon, voivat saada omat ikuiset jälkeläiset tuonpuoleisessa. Iankaikkisen lisääntymisen voiman saaminen tekee heistä "jumalia, koska heillä ei ole loppua" (jae 20), ja heillä on oleva "kaikki valta" (jae 20). Näin ollen ainoastaan avioliitto uudessa ja ikuisessa liitossa täyttää avioliiton kaksitahoisen hengellisen tarkoituksen: herättää vanhurskaita jälkeläisiä hänelle kuolevaisuudessa ja valmistella hänen lapsensa olemaan ikuisia jumalallisia aviopuolisoita ja saamaan iankaikkisen lisääntymisen voiman. Kaikki ne, jotka eivät halua tulla tähän erityiseen avioliittoon, pysyvät "erillisinä ja yksinäisinä" (jae 17) kuoleman jälkeen eivätkä voi saada iankaikkisen lisääntymisen voimaa. Koska heillä ei voi olla iankaikkisen lisääntymisen voimaa, he eivät voi olla jumalia vaan "heidät määrätään taivaassa enkeleiksi, jotka enkelit ovat avustavia palvelijoita" (jae 16). Nyt kun tämä ilmoitus on annettu, kaikki ne, jotka valitsevat avioitumisen uuden ja ikuisen liiton ulkopuolella vaikka he olisivat kyenneet avioitumaan kyseisen liiton piirissä, ovat "tuomittuja sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni." (OL 132: 3).
Esiteltäessä tätä iankaikkisen avioliiton yleistä periaatetta (ts temppeliavioliittoa) moniavioisuutta ei mainita. Totta tosiaan Daavidin ja Salomon asiaa ei edes esitetä jakeissa, joissa Herra käsittelee yleisesti, mitä iankaikkinen avioliitto on, miksi hän antaa käskyn iankaikkisesta avioliitosta, ja miksi ne, jotka hylkäävät sen ovat tuomittuja. Lisäksi tämä avioliitto kuvataan muodossa "jos mies ottaa vaimon" (jae 19), siis yksikössä. Loogisesti, tietenkään, tämä sanamuoto ei sulje pois sitä, että mies avioituisi useamman kuin yhden vaimon kanssa, mutta ei se toisaalta edellytäkään sitä. Niinpä emme voi sanoa jakeiden 3 - 33 perusteella, joissa yleiset periaatteet selvitetään, miten Herra näkee nuo kaksi mahdollista temppeliavioliiton muotoa: yksiavioisuuden ja moniavioisuuden. Voimme vain sanoa, että hän ilmoittaa näkevänsä selkeästi parempana avioliiton uudessa ja iankaikkisessa liitossa verrattuna avioliittoon uuden ja iankaikkisen liiton ulkopuolella. (11) Kuitenkin jakeen 33 jälkeiset jakeet vahvistavat, että yksiavioisuus on yleinen laki, tai sääntö, että moniavioisuus on poikkeus säännöstä ja että Herra ei todellakaan ole välinpitämätön niiden välillä.
Vasta ilmoituksen toisessa puoliskossa, jakeesta 34 alkaen, kuten Smith ja Sjodahl huomauttavat, moniavioisuus otetaan esille. Ennen kuin Herran aloittaa keskustelunsa moniavioisuudesta, hän esittelee Abrahamin tapauksen. Herra aloittaa kertomalla, että johtuen Abrahamin vanhurskaudesta, hänen vastaanottaessaan "kaiken" ... "ilmoituksen ja käskyn kautta", Abraham "on päässyt korotukseensa ja istuu valtaistuimellaan (OL 132:29). Tämän seurauksena Aabrahamin jälkeläiset "jatkaisivat olemassaoloaan" ja ovat "yhtä lukemattomia kuin tähdet" (OL 132:30). Keskeinen osa Abrahamin vanhurskaudessa oli ottaa vastaan "laki", joka mahdollistaa, että "minun Isäni teot, joissa hän kirkastaa itsensä" jatkuvat (OL 132:31). Laki, johon tässä viitataan on laki tai yleinen periaate, jota Herra on selittänyt tähän saakka: avioliitto uudessa ja iankaikkisessa liitossa, eli temppeliavioliitto. Ja jälleen Herra varoittaa, kuten hän teki jakeissa 3, 17, ja 21: "Menkää siis ja tehkää Abrahamin tekoja; ottakaa vastaan minun lakini, niin te pelastutte. Mutta ellette te ota vastaan minun lakiani, te ette voi saada Isäni lupausta, jonka hän antoi Abrahamille. "(OL 132: 32-33). Astuminen uuteen ja ikuiseen avioliittoon (temppeliavioliittoon) on vaatimus kaikkien korotukselle, mukaan lukien Abraham ja Joseph Smith.
Lopuksi, alkaen jakeesta 34, Herra siirtyy moniavioisuuden aiheeseen. Hän aloittaa keskustelun ilmoittamalla tosiasiat: " Jumala käski Abrahamia, ja Saara antoi Hagarin Abrahamille vaimoksi." Seuraavissa jakeissa Herra vastaa esittämäänsä kysymykseen: "Ja miksi Saara teki niin?" (OL 132:34).
Herra on ilmeisesti päättänyt selittää puheensa ja paljastaa ajatuksensa moniavioisuudesta yhdelle historialliselle ihmiselle, Abrahamille, sattuneen kahden tapahtuman välillä vallitsevan erityisen vastaavuuden muodossa. Herran seuraava selitys keskittyy vastaavuuden ympärille, jonka Herra itse asettaa Abrahamille antamansa kahden käskyn välille: käskyn uhrata Iisakin ja käskyn naida moniavioisesti Hagar. Jakeessa 36 Herra selittää: "Abrahamia käskettiin uhraamaan poikansa Iisak, vaikka oli kirjoitettu: Älä tapa. Mutta Abraham ei kieltäytynyt, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."(OL 132: 36). Kun otetaan huomioon sen tärkeys, että hänen lapsillaan on oikea käsitys Isänsä mielestä tämän aiheen suhteen, emme voi uskoa että tätä vastaavuutta ei olisi valittu suurella huolella. Jumala haluaa meille mahdollisuuden ymmärtää, miten ja miksi hän näkee nuo kaksi tilannetta toisiaan vastaavina. Päättämällä, että Iisakin kertomus vastaa moniavioisuuden kertomusta, Herra ilmoittaa mielensä meille ja asettaa ainaisesti ja peruuttamattomasti rajat kaikelle keskustelulle, jota me, hänen lapsensa, saatamme päättää käydä moniavioisuuden aiheesta. Meidän täytyy ymmärtää oikein se, miksi Herra päättää käyttää tätä erityistä vastaavuutta tai joudumme todennäköisesti vakavasti harhaan ymmärryksessämme moniavioisuuden osasta ja asemasta Jumalan lapsilleen laatimassa suunnitelmassa.
Ensimmäinen ja osuvin yksityiskohta tuossa vastaavuudessa on, että Iisakin kertomus on kertomus uhrista. Herra kertoo meille, että termi "Abrahamin uhri" ei ainoastaan viittaa kertomukseen Iisakista vaan koskee myös kertomusta Hagarista. Hyrum M. Smith ja Janne M. Sjodahl, arvovaltaisessa Opin ja liittojen selitysteoksessaan yhtyvät tähän:
"Luku 132 sisältää (1) johdantolauseen (1-2); (2) muistutuksen profeetalle, että tieto edellyttää kuuliaisuutta (3-6); (3) selestisen lain määritelmän (7-14); ja (4), miten lakia sovelletaan avioliittoihin (15-20); (5) kuuliaisuuden vaatimuksen (21-27); (6) pappeuden lain (28-33); (7) moniavioisuuden opin (34-40); (8) ilmoituksen siitä että monivaimoisuus ei aviorikos (41-49); (9), että se on uhri (50-57); (10), että se on pappeuden laki (58-66)." (12)
Jopa ennen kuin Herran pureutuu tuohon vastaavuuteen, jo hänen esityksensä Iisakin tilanteen ja Hagarin tilanteen vastaavuudesta on paljastava. Kaikista mahdollisista Jumalan historian aikana käskemistä vastaavista uhreista (eläinten uhraaminen, omaisuuden uhraaminen, kodin ja maan uhraaminen, oman elämän uhraaminen ja niin edelleen), Jumala valitsee kaikkein mieltä vääntävimmän uhrin, minkä hän koskaan on käskenyt, palvelemaan vastaavuutena, jolla antaa meille opetusta moniavioisuudesta: oman viattoman lapsen uhraaminen oman käden kautta. Tämä vastaavuuden valitessaan Herran tarkoituksena on paljastaa meille, että Herran silmissä Hagarin tilanne ei ole kevyt asia tai rutiininomainen uhri, vaan on raskaimman ja sydäntä särkevimmän uhrin kaltainen kaikista uhreista, joita hän koskaan on ihmiseltä vaatinut.
Sivun 5 viitteet:
(10) Smith, Hyrum M. ja Sjodahl, Janne M. 1978: Doctrine and Covenants Containing Revelation. Salt Lake City: Deseret Book Company, 821. Tämä teos on alunperin julkaistu vuonna 1919.
(11) Huomaa, että Hera tunnistaa vain yksiavioisuuden uuden ja ikuisen liiton ulkopuolella; moniavioisuus uuden ja ikuisen liiton ulkopuolella on vakava synti ja Herran tuomitsema mahdollisimman raskaasti.
(12) Smith, Hyrum M. ja Sjodahl, Janne M. 1978: Doctrine and Covenants Containing Revelation. Salt Lake City: Deseret Book Company, 821. Tämä teos on alunperin julkaistu vuonna 1919.
"Moniavioisuus"
Neljä uhrauksen tyyppiä.
Todellakin, vaikkakin uhri on yksi ensimmäisistä evankeliumin periaatteista, on olemassa erilaisia uhrauksen muotoja, joista Abrahamin uhri on korkein ja raskain. Katsokaamme miksi näin on. Ensimmäinen uhraamisen tyyppi edustaa valintaamme uhrata saavuttaaksemme halutun tavoitteen. Niinpä esimerkiksi voisimme puhua "uhraamisesta" lähettäessämme lapsen lähetystyöhön. Uhraus on meidän valintamme, ja tavoite on jotakin, jonka haluamme nähdä toteutuvan. Toinen uhrin tyyppi voitaisiin ehkä paremminkin ymmärtää päätökseksi hyväksyä vaino epävanhurskaiden reaktiona valinnallemme seurata Jumalaa. Saatamme joutua hyljeksityiksi tai jopa sorrettuiksi uskomustemme ja käyttäytymisemme vuoksi niiden taholta, jotka uskovat ja käyttäytyvät toisin. Joissakin tapauksissa epävanhurskaat saattaa jopa pyrkiä ottamaan henkemme uskomustemme vuoksi. Valintamme jatkaa haluttuun tavoitteeseen pyrkimistä johtaa epävanhurskaat päätymään valintoihin, joita emme voi hallita ja jotka aineuttavat kärsimystä meille. Kolmas uhrauksen tyyppi näyttää kuolevaisesta näkökulmastamme olevan riippumaton vapaasta valinnastamme, joskin ehkä iankaikkisesta näkökulmasta valinnan vapaudella onkin osansa aikaisemmassa vaiheessa. Nämä ovat vastoinkäymisiin liittyviä uhrauksia, esimerkiksi silloin, kun viattomalla lapsella on syntyessään epätäydellinen keho tai onnettomuudet tai sairaudet murtavat ihmisten terveyden tai vaativat heidän henkensä. Nämä uhraukset tulevat meille ilman tietoista valintaa meidän puoleltamme kuolevaisuudessa, ja halutun tavoitteen alkutekijä tuollaisessa ympäristössä on usein epäselvä, kuten se oli epäselvä Jobille.
Kuitenkin raskain uhri, mikä ihminen saatetaan kutsua koskaan tekemään - Abrahamin uhri - eroaa hieman näistä muista kolmesta. Abrahamin uhrissa Jumala pyytää meitä tekemään tietoisen valinnan tilanteessa, jossa hänen meiltä vaatimaansa asiaa ei voida pitää haluttuna tavoitteena kaiken sen pohjalta, minkä tiedämme Jumalan laeista. Voimme kaikki ymmärtää, kuinka kuuliaisuus Jumalan lakeja kohtaan, esimerkiksi kymmentä käskyä kohtaan, tuottaa onnellisemman, rikkaamman ja levollisemman elämän. Mutta entäpä jos Jumala käskeekin meitä rikkomaan hänen lakiaan? Pelkkä järkeily kertoisi, että me menetämme onnen ja rauhan, jotka seuraavat kuuliaisuudesta lakia kohtaan. Kuitenkaan Abrahamin uhri ei ole järjen koe. Se on uskon koe - itse asiassa se on uskon lopullinen koe.
Muistelkaamme hetken, mitä Abrahamin uhri edustaa. Abrahamin uhri sisältää vähintään kolme osatekijää, jotka löytyvät kertomuksesta, jossa Abrahamia käskettiin uhrata Iisak: 1) Jumala tekee Abrahamille selväksi lain ("Älä tapa" [OL 132:36]); 2) Sitten Jumala vaatii Abrahamia, viatonta ja vanhurskasta miestä, poikkeamaan kyseisestä laista ("uhraa Iisak"), ja valinta poiketa siitä näyttää pyyhkivän pois ilon, joka on luonnollinen tulos lain noudattamisesta; ja 3) Jumala tarjoaa keinon välttää poikkeamisen laista (enkeli, joka lähetettiin pysäyttämään hänen kätensä ja oinas pensaikossa, 1. Moos. 22:11-13), mikä mahdollistaa uudelleen syntyneen ilon siitä, että kykenee elämään jälleen lain mukaan.
"Moniavioisuus"
Tuota ymmärrystä mielessä pitäen, palatkaamme siihen mihin jäimme Opin ja liittojen luvussa 132. On muistettava, että jakeessa 34 vihdoin aloitamme keskustelun moniavioisuudesta; huomaamme, että Jumala käski Abrahamin saamaan lapsia (tässä tapauksessa yhden lapsen) Hagarin kanssa, joka ei ollut hänen vaimonsa käskyn aikaan ja joka oli hänen vaimonsa Saaran palvelijatar, Abraham otti Hagarin vaimokseen, näin solmien moniavioisen liiton Jumalan käskemänä. Onneksi Herra ei jätä meitä vain tämän tosiasian varaan, vaan auttaa meitä suurempaan ymmärrykseen tätä seuraavan keskustelun avulla. Herra kysyy "miksi" näin tehtiin (jae 34), ja etenee sitten vastaukseen: "Koska se oli laki, ja Hagarista ovat lähtöisin monet ihmiset. Sen tähden tämä oli, muun ohella, lupausten täyttymistä."(jae 34). Tarkoittaako tämä, että Jumalan silmissä moniavioisuus on yleinen laki ja että hän on loppujen lopuksi kuitenkin välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä? Tulemme näkemään, että tämä ei ole se, mitä Herra sanoo.
Herran selvitys ei pääty jakeeseen 34. Jotta ymmärtäisimme jaetta 34, meidän täytyy tarkastella sitä yhdessä luvun loppuosan kanssa, varsinkin jakeiden, joissa mainitaan erityisesti Abraham (jakeet 35-37, 50-51). Välittömästi jakeen 34 jälkeen Herra kysyy: "Oliko Abraham siis tuomion alainen?" (jae 35). Jos hyväksymme kannan, että Herra on välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä, tämä kysymys on non sequitur, ja todellakin, juuri tuossa kysymyksessä itsessään ei ole mitään järkeä. Miten joku, joka harjoittaa avioliiton muotoa, jonka suhteen Jumala on välinpitämätön, voidaan nähdä olevan "tuomion alainen"? Jumala ei voi viitata jonkintyyppiseen Abrahamin aikalaisten kulttuuriseen tuomitsemiseen. On muitsettava, että me emme puhu Joseph Smithin ajasta, jolloin moniavioisuus ei ollut kulttuurisesti hyväksyttävää; puhumme Abrahamista, jonka aikana moniavioisuus oli yleistä ja varsin hyväksyttyä. Kukaan Aabrahamin kulttuuriympäristössä ei olisi tuominnut häntä moniavioisuuden harjoittamisesta, joten miksi Herra kysyy, retorisesti, onko Abraham tuomion alainen? Herran kysymys esittää meille pulman, ja ratkaistaksemme sen, meidän täytyy tutkia välittömästä seuraavia kirjoituksia.
Jae 36 on pulman avain. Tässä jakeessa kuten edellä huomautettiin, Herra asettaa suoran rinnastuksen kahden antamansa käskyn välille: Abrahamille antamansa käskyn naida Hagar ja Abrahamille antamansa käskyn uhrata poikansa Iisak. On muistettava, että jakeessa 36 Herra selittää: "Abrahamia käskettiin uhraamaan poikansa Iisak, vaikka oli kirjoitettu: Älä tapa. Mutta Abraham ei kieltäytynyt, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
Tehkäämme selväksi, mitä tässä jakeessa tapahtuu. Yleinen laki, jota Jumala käskee kaikken noudattaa on "Älä tapa." Sitten, jollekin viattomalle ja vanhurskaalle miehelle jonain aikana, hän antaa käskyn tappaa oman poikansa (ei jonkun muukalaisen, ei rikollisen, ei vihollisen sotilaan; ei ole mitään perusteltua oikeutusta tappaa jonkun oma viaton nuori poika). Jumala on vaatinut jotakin aivan poikkeuksellista tältä mieheltä - jotakin mikä on vastoin kaikkea sitä, minkä hän tietää Jumalan laista ja jolle hän ei pysty löytämään mitään perusteita. Jumala pyytää Abrahamia poikkeamaan laista, jonka hän itse antoi Abrahamille. Hän vaatii Abrahamilta uhria, jota oikeudenmukaisuus tai laki ei vaadi. Tässä mielessä Jumala pyytää Abrahamia suorittamaan Kristuksen kaltaisen uhrin, vertauskuvana Jumalan ja hänen oman täydellisesti viattoman Poikansa uhrista sovituksessa. Koska Kristus oli täysin viaton, laki ei voinut vaatia, että hän kärsisi ja kuolisi omien tekojensa vuoksi. Kuitenkin Kristus valitsi kärsimyksen ja kuoleman täyttääkseen oikeudenmukaisuuden vaatimukset muiden puolesta. Abraham ja Kristus päättivät molemmat tietoisesti uhrata heille lain mukaisesti kuuluvan onnen, kaikkien muiden hyväksi.
Tiedämme Ensimmäisen Mooseksen kirjan pohjalta, että Abraham tunsi valintansa olevan onnen uhraus; Abraham ei ollut onnellinen kuullessaan käskyn uhrata Iisak. Todellakin, uskomme hänen tunteneen suurta surua ja jopa hämmennystä. (13) Kuitenkin Abraham päätti totella Jumalaa, vaikka suuri suru ja murhe valtasi hänet sen seurauksena. Koska Abraham totteli poikkeuksellista Jumalan käskya ja poikkesi laista, se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta tuo kuuliaisuus ei kääntänyt laista poikkeamista laiksi. Jumala ei ole koskaan sen jälkeen käskenyt ketään ihmistä uhraamaan lastaan. Itse asiassa Jumala valmisti Abrahamille tavan välttää poikansa tappaminen, huolimatta alkuperäisestä poikkeuksellisesta JUmalan itsensä antamasta käskystä tappaa Iisak. Palatessaan lain "Älä tapa") piiriin, oltuaan poikkeamassa siitä, ("uhraa Iisak"), Abraham tunsi uudistunutta iloa ja helpotusta saadessa Iisakin takaisin. Vaikka hän epäilemättä tunsi sisäisesti ristiriitaista iloa alistua Jumalan tahtoon kaikessa, Aabrahamin ilo ei ollut täysi ennen kuin koe oli ohi ja pakotie mahdollistunut.
Miksi Herra tekee Iisakin uhraamisesta suoran rinnastuksen käskyynsä Abrahamille ottaa Hagar vaimoksi? Päättelemme, että tässä tilanteessa, kuten Iisakin tilanteessa, Jumala käskee poikkeamisen laista - mikä yleensä on asia, jonka Herra tuomitsee. Siksi Herra kysyy, "Oliko Abraham siis tuomion alainen?" Yleisen lain, tai säännön, mukaan yksiavioisuus uudessa ja ikuisessa avioliitossa, joka on Jumalan asettama (eikä aikansa kulttuurinormi; ks. Jaakob 2:27), ja koska Jumala ei ole välinpitämätön kahden tyyppisen avioliiton välillä, Abraham on tuomion alainen - muutoin Herran kysymyksessä ei ole mitään järkeä. Mutta Herra vastaa omaan kysymykseensä tällä tavalla: "Ei, [hän ei ollut tuomion alainen], sillä minä, Herra, käskin niin." (jae 35), jolloin luodaan jakeen 34 korvausteologian tyyppinen mutta silti poikkeuksellinen "laki". Ei olisi pulmaa eikä mitään kysyttävää tai vastausta, jos Jumala oli välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä. Mutta jos Jumala on ei-välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä, niin pulma syntyy - pulma, johon Herra vastaa viittaamalla ilmeiseen tapahtumaan, jossa Jumala käskee poikkeamaan yleisestä laista ja seuraamaan laillista poikkeusta. Tämä on vahvin mahdollinen todistus pyhissä kirjoituksissa siitä, että Opin ja Liittojen luku 132 on täysin sopusoinnussa Jaakobin kirjan luvun 2 kanssa, ja että näin ollen avioliiton yleinen laki tai sääntö on yksiavioisuus ja laillinen poikkeus on moniavioisuus ja Jumala ylläpitää aivan yhtä vahvan eron näiden kahden avioliiton muodon välillä tällä taloudenhoitokaudella, kuin Jaakobinkin aikana.
Voimme nyt sanoa, miksi Jumala ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä: Herran silmissä yksiavioisuus ei ole uhri, kun taas moniavioisuus on. (14) Emmekä nyt puhu mistä tahansa uhrista: Herra kertoo meille että moniavioisuus on Abrahamin uhri, mutta yksiavioisuus ei ole uhri ollenkaan. Ei ole väliä, millainen inhimillinen tunteiden valikoima moniavioisuuteen kohdistuu - iloa, surua tai ilon ja surun sekamelska - kypsin ja asioista perillä olevin näkökulma on Herran, joka näyttää ilmoittavan, että hän katsoo sen olevan Abrahamin uhri. Herra itse paljastaa mielensä tässä asiassa Iisakin ja Hagarin välisen rinnastuksen kautta. Kaikkien muiden asioiden ollessa yhtäläisiä, Jumala ei ole välinpitämätön sen suhteen, minkä kaltainen uhraus Abrahamia vaadittiin tekemään, koska siihen sisältyy Kristuksen kaltainen kärsimys. Kuitenkin, kuten Aabrahamin uhrin kohdalla, joka viittaa viattoman Jumalan Pojan korvaamattomaan uhriin sovituksessa, joskus Kristuksen kärsimys on kaikkien hyväksi tuleva ja rakastavin toimintatapa, koska se tuo hyvää niille, jotka eivät muuten voi saada sitä. Tavallaan siis huolimatta Kristuksen kaltaisen uhrin sisältämästä kärsimyksestä, ilo syntyy tiedosta, että uhri on Jumalan silmissä oikea ja rakastava syy antaa tuo käsky. Ja vielä, ilo syntyy kärsimyksestä Jumalan asialla ollessa, koska se mittaamattomasti syventää toivoa ja luottamusta ja uskoa hänen hyvyyteensä ja oikeudenmukaisuuteensa. Kuitenkin on huomattava, että ilon läsnäolo uhrautuvassa toiminnassa ei siirrä tuota toimintaa "uhri"-luokituksesta "ei-uhri"-luokitukseen Herran näkökulmasta. Tutkimme tätä aihetta edelleen hetken kuluttua.
Aabrahamin uhrilla olisi hyvin vähän merkitystä, jos emme kiihkeästi tekisi eroa Jumalan lain meille antaman onnellisuuden toivon ja tuon onnen hylkäämistä kohtaan tuntemamme vastenmielisyyden välillä, vaikka Jumala jälkimmäisen käskee tekemään. Jos Abrahamille oli samantekevää elikö Iisak tai kuoli, Jumalan käsky uhrata Iisak ei olisi muodostanut koetta Abrahamin uskolle. Samoin, jos Jumalalle olisi yhdentekevää, kuoliko Iisak tai eli, ei olisi ollut mitään enkeliä eikä oinasta pensaikossa. Abrahamin uhri ei kuitenkaan ole kylmä ja tunteeton tapahtuma; päinvastoin, se on suurin tunne, minkä ihmisen sydän voi kokea. Tämä on viaton henkilö, joka tekee tietoisen valinnan päästää irti onnesta, jonka tietää omistavansa Jumalan lakien piirissä, koska hän rakastaa Jumalaa paljon enemmän kuin omaa todellista onneaan. Tämä on uhri, joka ei saa oikeutustaan Jumalan laista, koska sekä Abraham että Iisak olivat viattomia, ja vaikkakin tämä uhri tuo sisäisesti ristiriitaisen ilon, mikä syntyy kaiken ylittävästä uskosta Jumalaan, ilo ei ole täysi ennen kuin pakotie on mahdollistunut. Kun hän on läpäissyt kokeensa, Aabraham palkinto, muiden muassa, oli se, että hänen ei tarvinnut uhrata Iisakia. Itse asiassa tavallaan, Aabrahamin palkinto tarjoutumisestaan uhraamaan Iisakin, oli saada iisak takaisin ikuisiksi ajoiksi. Vaikkakin koe todennäköisesti oli annettu Abrahamille, koska hän oli niin kovin vanhurskas (Abraham 3:23), hänen palkkansa kokeen läpäisystä, ei voinut olla uhrin jatkuminen. Me työstämme tätä näkökohtaa hyvästä syystä, kuten tulemme pian näkemään.
Tämä kärsimyksen ja ilon yhdistelmä pätee yhtä hyvin Hagarin tilanteeseen. Abraham ei ollut onnellinen Iisakin tappamisen mahdollisesta uhrista ja vaikka uhrasikin murhan kieltävän lain noudattamisesta luonnollisesti virtaavan ilon, Abraham totteli ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi ja syvensi iloa, jonka hän löysi rakastavasta suhteestaan Herraan. Koska Herra kertoo Hagarin tilanteen olevan rinnasteinen, niin yksikään osapuolista - Abrahamin, Hagarin, Saaran (tai itse asiassa, Ismaelin ja Iisakin) - ei olisi pitänyt vapautua kärsimyksestä tässä tilanteessa, vaikka ristiriitainen ilo, joka seuraa uhria, olisi myös ollut läsnä. Herran silmissä, kaikki viisi henkilöä olivat uhraamassa. Ja mitä he olivat uhraamassa? Luonnollisen ilon, joka tulee avioliiton lain noudattamisesta - yksiavioisuuden uudessa ja ikuisessa avioliitossa. Ensimmäinen Mooseksen kirja tekee selväksi että tästä tosiasiassa oli kyse: kukaan ei ollut onnellinen, ja Hagar ja Ismael pakotettiin lähteä (1. Moos 16, 21). Todellakin, Jumala hyväksyi heidän häätämisensä leiristä, samalla pelastaen ihmeen kautta Hagarin ja Ismaelin kuolemalta autiomaassa. Jumala ei näytä edellyttäneen tai vaatineen että heidän kaikkien olisi oltava onnellisa - hän vain edellytti, että he luottivat häneen ja tottelivat häntä, ja siitä kuuliaisuudesta he löytäisivät yllämainitun ristiriitaisen ilon ja edistäisivät hänen työtään taalla maan päällä.
Lisäksi, koska se että Abrahamin tarjoutui uhraamaan Iisakin, luettiin hänelle vanhurskaudeksi, Abrahamin, Saaran ja Hagarin, kunkin osaltaan, poikkeaminen avioliiton laista niin luettiin heille myösvanhurskaudeksi. (15) Ei ole epäilystäkään, että Abraham, Saara, ja Hagar lopulta tunsivat rauhan ja ilon, mikä syntyy Jumalan käskyjen noudattamisesta, jotka kaikki - jopa ne jotka vaativat Kristuksen kaltaisen uhrin - rakentuvat Jumalan lapsiaan kohtaan tunteman täydellisen rakkauden perustalle. Kuitenkin onnellisuus tuollaisen laista poikkeamisen vaatimuksen vuoksi ei näytä vaikuttavan ihmisen samaiselle käskylle osoittaman kuuliaisuuden lukemiseen vanhurskaudeksi. Loppujen lopuksi, uhri on edelleen uhri, vaikka sisäisesti ristiriitaista iloa tunnetaankin.
Tunnistamme tämän periaatteen monissa pyhien kirjoitusten tilanteissa. "Napina" Herraa vastaan tai kapinointi hänen tahtoaan vastaan ei ole hyväksyttävää (1. Ne 2:12; 1. Ne 7: 6-8), mutta huutaminen Herran puoleen viattomassa ahdistuksessa - ahdistuksessa jota tunnetaan Jumalan käskyjen noudattamisen seurauksena - on täysin hyväksyttävää. "Napistessaan" ihminen tuntee kuuliaisuuden tuskan uhrauksessa ja tottelee paheksuen ja jopa vihaten Jumalaa sen vuoksi. Tällainen reaktio ajaa kiilaa ihmisen itsensä ja Jumalan välille, ja jopa ristiriitainen ilo, joka tulee Jumalan tottelemisesta, menetetään. Ristiriitaisen ilon tuntemisen sijasta "napisijat" tuntevat ainoastaan sielun katkeruutta. Toisaalta, vanhurskaat voivat huutaa viattomassa ahdistuksessaan tuntiessaan tuskaa kuuliaisina uhrauksessaan, mutta tämä tuska saa heidät heittäytymään Jumalan armon ja hyvyyden varaan. Tämä tuo heidät lähemmäksi Jumalaa ja sallii heidän tuntea uhrauksen ristiriitaista iloa, vaikkakin he edelleen tuntevat uhrauksen syvästi.
Tiedämme, että Kristus itse huusi tuskassaan ja ahdistuksessaan Getsemanessa; hän huusi tuskassaan ja ahdistuksessaan ristillä Golgatalla. Hän halusi aluksi välttyä juomasta katkeraa maljaa (Mark. 14:36; OL 19:18), ja jopa kysyi Taivaalliselta Isältä, miksi hän oli hyljännyt hänet (Matt 27:46). Kristus oli tekemässä uhrin, joka ei ole oikeutettu lain mukaan, koska Kristus oli suostunut surmattavaksi, vaikka hän oli täysin syytön Jumalan ja ihmisen edessä. Hänen kuolemansa oli poikkeus jumalallisesta laista ja oikeudesta omassa asiassaan, mutta tämä poikkeaminen salli hänen täyttää oikeudenmukaisuuden vaatimukset jotka muuten lankeasivat ihmisen päälle. Hänen poikkeamisensa laista omassa tapauksessaan toi suurta hyötyä lukemattomille muille, koska kaikki Jumalan pojat ja tyttäret muutoin lankeaisivat synnin valtaan valinnanvapautensa vuoksi. Jos Jumala ei väheksynyt Kristusta itseään tämän ilmaistessa kärsimystään poiketessaan jumalallisesta laista, miksi Jumala vaatisi pelkiltä kuolevaisilta stooalaisuutta heidän kärsiessään tuskaa, joka aiheutuu vanhurskaasta kuuliaisuudesta käskylle poiketa laista? Vastaus on, että ei hän niin tee. Kun Abrahamia myös pyydettiin tekemään uhraus, joka ei ollut oikeutettu lain mukaan, hänen sydämensä oli murheellinen, emmekä me väheksy häntä sen vuoksi - eikä Jumalakaan niin tehnyt. Todellakin, me tiedämme, että Jumala rakasti Abrahamia suuresti. Todellisuudessa, jos Jumala itki Kristuksen kanssa Getsemanessa ja Golgatalla, jos hän itki Abrahamin kanssa Moorian vuoden tiellä, eikö hän myös itkenyt kun Abraham, Saara, Hagar, ja muut vanhurskaat moniavioiset vaimot ja aviomiehet itkivät? (16) Herran oma rinnastus johtaa meidät uskomaan, että hän teki niin. Kristus, Abraham, ja monet vanhurskaat moniavioiset vaimot ja aviomiehet kokivat sekä kärsimystä että ristiriitaista iloa valitsemissaan uhrauksissa.
Kuten aiemmin huomautettiin, Abrahamin uhri ja moniavioisten vaimojen ja aviomiesten uhri ovat jaloja nimenomaisesti, koska ne viittaavat Kristuksen uhriin tai ilmentävät sitä. Kristukselta vaadittiin uhri, jota ei voida oikeuttaa hänen itsensä perusteella, koska Hän oli puhdas ja viaton. Kuitenkin tämä altis yhden viattoman ihmisen uhri tehtiin, jotta monet voisivat elää ja saada iankaikkisen elämän. Abrahamin uhri oli myös altis mutta Kristuksen kaltainen, ja annettiin, jotta monet (kaikki Abrahamin kelvolliset jälkeläiset) olisivat Abrahamille annettujen iankaikkisen elämän ja korotuksen suurten siunausten perillisiä. Samoin vanhurskaiden moniavioisten vaimojen ja aviomiesten uhri kirkon alkuaikoine oli altis, mutta Kristuksen kaltainen, jotta kaikki heidän kelvolliset jälkeläisensä voitaisiin kasvattaa vanhurskaudessa, tullakseen iankaikkisen elämän perillisiksi. Nämä uhraukset ovat kaikki samankaltaisia, ja ne viittaavat kaikki suureen sovituksen uhriin. (17)
Viimeistä näkökohtaa Herran tekemässä rinnastuksessa Iisakin tilanteen ja Hagarin tilanteen välillä ei pidä unohtaa. Koska, tavallaan, Herra kutsuu meitä ajattelemaan kahta Abrahamin uhrausta, me emme voi olla huomaamatta lopulta tulevaa helpotusta joka läpäisee molemmat. Kun Abraham nostaa kätensä surmatakseen poikansa Iisakin:
"Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: "Abraham, Abraham!" Abraham vastasi: 'Tässä olen.' Herran enkeli sanoi: 'Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.' Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta." (1. Moos. 22: 11-13).
Ensimmäinen Abrahamin uhri saatetaan päättymään Herran toimesta, joka vapauttaa Abrahamin poikkeuksellisesta käskystä, joka on aiheuttanut hänelle kärsimystä. Ristiriitainen ilo korvautuu täydemmällä luonnollisella ilolla. Tarjoutumalla uhraamaan Iisakin, Abraham saa Iisakin takaisin ikuisesti. Tämä on erittäin tärkeä osa jokaisessa Abrahamin uhrissa: se saatetaan aina loppuun Jumalan toimesta. Poikkeuksellisen käskyn poistaminen ilmenee uhraajalle käsin kosketeltavana vapautuksena huolimatta siitä tosiasiasta, että uhraaja ei ainoastaan ole tuntenut kärsimystä, vaan myös ristiriitaista iloa uhrauksessa.
Miksi Herra tuo tämän vapautuksen? Voimme vain toistaa, että niin tapahtuu, koska Jumala ei ole välinpitämätön uhrauksen tilan ja vapautuksen tilan välillä, ja että kaikkien muiden osatekijöiden pysyessä samoina, hän aktiivisesti pitää parempana viattomille lapsilleen lopulta koittavaa vapautusta alituisesta uhraamisesta. Jotta emme erehtyisi tässä isällisessä etusijalle asettamisessa, Kristus kysyy retorisesti, "Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät."(Matt 7: 9-11) Suuri uhri, johon Abrahamin uhri viittaa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovitus, saatettiin myös päätökseen Jumalan toimesta. Hänen uhrinsa päättyi, me laulamme Kristuksesta:
"Hän, ken huokas tuskassaan / Nousi taivaan kunniaan / Kerran kansan pilkkaama / Saapuu Kuninkaanansa / Kerran yksin itki ken / Saa jo valtaistuimen / Kerran kaiken kärsinyt / Voitokkaana saapuu nyt / Kerran nöyrä Karitsa / Nyt on suuri Jumala / Hän, ken kuoli ristillä / Saapuu taivaan pilvissä" (Laulu nro. 120, Myöhempien Aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko),
Tämä uhrautumisen toimeksianto koitui Kristukselle hänen täydellisen vanhurskautensa vuoksi, mutta meidän on ymmärrettävä, että vaikka Kristus ansaitsikin palkintonsa, Kristuksen uhri ei kuitenkaan muodostanut hänen palkintoaan.
Jos Herra on valinnut Iisak-Hagar rinnastuksen huolella, niin me voimme varmankin odottaa näkevämme päätöksen poikkeukselliselle käskylle myös tässä tapauksessa, joka päätös toisi myös vapautuksen. Kuuliaisuus Jumalan poikkeukselliselle käskylle harjoittaa moniavioisuutta aiheutti sen, että Abraham, Saara, ja Hagar ansaitsivat palkinnon, mutta se ei muodostanut tuota palkintoa. Epäsuorasti Jumalan antama hyväksyntä Saaran vaatimukselle karkoittaa Hagar ja Ismael on Jumalan antama tunnustus uhrille ja kärsimykselle noiden kahden osallisen äidin näkökulmasta ja osoitus hänen halustaan tarjota vapautus heille. Mielenkiintoista on, että Jumala ei tuomitse kumpaakaan naista heidän tilannetta kohtaan osoittamiensa tunteiden vuoksi. Hän näyttää hyväksyvän negatiivisen emotionaalinen tilanteen luonnollisena seurauksena antamastaan laista poikkeamisesta ja hyväksyy muutoksen tilanteessa lievittääkseen jännitystä ja surua. Jumalan enkelin ilmestyminen Hagarille kahdessa tilanteessa ja Jumalan suoma ihmeellinen pelastus Hagarille ja Ismaelille ovat erittäin tärkeitä osatekijöitä tässä vapautuksessa (1. Moos 16; 21). Kuten tulemme näkemään, uskomme Hagarin ja Ismaelin erottaminen mikä ei ollut ainoa vapautus, jonka Jumala tuli antamaan. (18)
Ennen kuin ryhdytään käsittelemään jälkimmäisen osion sisältämää aihetta, meidän on pysähdyttävä huomioimaan tämän lopulta tapahtuvan vapautuksen aiheen voimakkuus moniavioisuuden käsittelyn yhteydessä Opin ja liittojen luvussa 132. Jumala laajentaa tämän uhrauksen ja murheen sekä lopulta tapahtuvan vapautuksen rinnastuksen Joseph Smithin omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen moniavioisuudessa jakeessa 50. Puhuessaan Joseph Smithille Herra sanoo, "minä olen nähnyt sinun uhrisi tehdessäsi kuuliaisesti sen, mitä minä olen käskenyt sinun tehdä. Mene siis, niin minä valmistan sinulle pääsyn, niin kuin minä hyväksyin sen, että Abraham olisi uhrannut poikansa Iisakin."
Joseph Smith tosiaan teki monia uhrauksia elinaikanaan. Kuitenkin nämä muut Josephin tekemät uhraukset - omaisuuden, vapauden ja niin edelleen menetys - eivät ole samaa luokkaa kuin Abrahamin uhri, koska Jumala ei käskenyt Josephia poikkeamaan laista näissä tapauksissa. Mielestämme ainoat Josephilta vaaditut uhraukset, jotka täyttivät Abrahamin tekemän Iisakin uhraamisen tapauksessa läsnä ollet ominaispiirteet, olivat Josephin moniavioisuuteen liittyvät uhraukset. Lisäksi kaikki ympäröivät jakeet puhuvat moniavioisuudesta, ja ainoa muu maininta Iisakista on moniavioisuuden yhteydessä. Pääsy ei viittaa vihollisten kynsistä pakenemiseen tai köyhyydestä tai muusta raadannasta vapautumiseen, koska viimeinen Iisakia käsittelevä lause toistaa, että nyt keskustellaan Herran antamasta käskystä vapaaksi pääsemisestä. Kokonaisuus, josta jae 50 on osa, alkaa jakeesta 36, koska nämä ovat ainoat kaksi jaetta, joissa Iisak mainitaan. Lisäksi on muistettava, että Oppi ja liitot 132 ei ole uusi ilmoitus, joka aloittaa moniavioisuuden harjoittamisen ensimmäistä kertaa tässä armotaloudessa - että alkuvaiheen ilmoitus oli jo annettu, sillä Joseph oli harjoittanut moniavioisuutta jo vuosien ajan kun ilmoitus Opin ja liittojen luvun 132 ilmoitus oli annettu vuonna 1843.
Tämän perusteella näyttää järkevältä päätellä, että Jumala puhuu moniavioisuudesta jakeessa 50. Herra ilmaisee osanottonsa tämän poikkeuksellisen avioliiton laista poikkeamaan kehottavan käskyn aiheuttamien vaikeuksien ja surun johdosta. (19) Hän lupaa lukea Josephin kuuliaisuuden hänen vanhurskaudekseen, kuten Abrahamin uhrikin oli luettu. Ja, mikä on hyvin merkittävää, hän lupaa, että jonain tulevana ajankohtana Josephilla tulee olemaan pääsy tästä poikkeuksellisesta käskystä poiketa avioliiton laista ja että hänen kuuliaisuudessaan läsnä olevat uhraus ja kärsimys tulisivat päättymään. Tämä poikkeuksellinen käsky oli epäilemättä annettu Josephille hänen suuren vanhurskautensa tähden. Kuitenkin jälleen kerran meidän on ymmärrettävä, että Josephin harjoittama poikkeuksellisen moniavioisuuden käsky ansaitsi hänelle palkinnon, mutta se ei voinut muodostaa palkintoa niissä käsitteellisissä puitteissa, jotka Herran perustelut meidän eteemme tuovat. Kristus päätti uhrata elämänsä, mutta hän sai sen takaisin ja tunsi uudesta elämästä syntyneen vapautuksen ja luonnollisen ilon. Abraham päätti uhrata Iisakin, mutta sai takaisin poikansa ja tunsi vapautuksen ja luonnollisen ilon syleillessään Iisakia jälleen. Jos Herra valitsi tämän IisakHagar rinnastuksen huolellisesti, ja meillä on täysi syy uskoa, että hän teki, niin jae 50 kertoo meille, että jonain päivänä Joseph Smithille löytyisi oinas pensaikosta, moniavioisuutta koskien, ja hän voisi tuntea sen vapautumisen ja luonnollisen ilon, joka on läsnä sellaisessa pääsyssä.
Sivun 7 viitteet:
(13) Vanhin Harold Hillam esittää, että Abrahamin sydän itki koko tämän koettelemuksen ajan (Hartaustilaisuus BYU:ssa, 25.6.1996).
(14) Hyrum M. Smith ja Janne M. Sjodahl yhtyvät näkemykseen, todeten, että heidän analyysinsä Opin ja liittojen luvusta 132 johtaa heidät päätelmään, jonka mukaan tuo pyhä kirjoitus nimenomaisesti osoittaa, että ”moniavioisuus on uhri” ( Smith, Hyrum M. ja Sjodahl, Janne M. 1978: Doctrine and Covenants Containing Revelation. Salt Lake City: Deseret Book Company, 821.
(15) On huomattava, että Saara ja Hagar eivät muuttuneet jonkinlaisiksi ”uusiksi olennoiksi” kun Jumala antoi poikkeuksellisen käskyn poiketa laista. He olivat normaaleja naisia joilla oli normaalit intohimot ja he tunsivat tuon avioliiton laista poikkeamisen aiheuttaman menetyksen. Samoin kirkon alkuaikojen naisetkaan eivät "muuttuneet", kun Jumala antoi käskyn harjoittaa moniavioisuutta. Koska he eivät muuttuneet, he tekivät vanhurskaan ja poikkeuksellisen uhrauksen. Ne, jotka väittävät että naiset "muutetaan" tuonpuoleisessa hyväksymään moniavioisuus, eivät näytä havaitsevan tämän asian merkitystä. Luonnollinen ilo, joka tulisi kiinnittymisestä Jumalan lakiin, menetetään silloinkin, kun Jumala on käskenyt poikkeamaan laista. Kuitenkin, kuten edellä todettiin, tilanteeseen sisältyy ristiriitaista iloa uhrista ja uskollisesta kuuliaisuudesta Jumalan poikkeuksellisia käskyjä kohtaan.
(16) Onkin huomionarvoista, että kun Hagar karkotetaan leiristä ensimmäistä kertaa, Herran enkeli ilmestyy hänelle, lohduttaa häntä, ja kertoo hänelle, että hänen pitäisi nimetä syntymätön poikansa Ismaeliksi, joka tarkoittaa "Jumala kuulee", koska "Herra kuuli, kun valitit hätääsi" (1. Moos. 16:11).
(17) Olemme kiitollisuudenvelassa Ronald Hinckleylle tätä näkemyksestä.
(18) Muualta pyhistä kirjoituksista löydämme toisia esimerkkejä, joissa Jumala yrittää tehdä moniavioisuuden Abrahamin uhrista vähemmän rasittavaa naisille, jotka kokevat siitä surua. Kohdassa 5. Moos. 21: 15-17, esimerkiksi, moniavioisessa avioliitossa halveksitun vaimon esikoinen on saava kaksinkertaisen perinnön rakkaan vaimon esikoisen perintöön verrattuna. Ja kohdassa 3. Moos. 18:18, Herra antaa käskyn, että mies ei saa naida vaimonsa siskoa, koska sellainen tilanne "ahdistaisi" vaimoa.
(19) On henkilökohtaisesti lääkitsevää ajatella Joseph tuntevan tuskaa moniavioisuuden harjoittamisesta. Hän uhrasi luonnollisen ilon, joka koituisi avioliiton laista ja joka menetettiin Jumalan käskemän laista poikkeamisen myötä. Muut yleisauktoriteetit, jotka harjoittivat moniavioisuutta tunsivat myös aluksi vastahakoisuutta kuullessaan käskyn. Esimerkiksi Brigham Young kertoi kadehtineensa kuollutta kun hänelle ensi kerran opetettiin sitä. Alkuvaiheen vastahakoisuus poiketa avioliiton laista, joka tuo luonnollista iloa, ei ole ainoastaan tunnusmerkillistä vanhurskaiden naisten ensireaktiolle, vaan se on myös tunnusmerkillistä vanhurskaiden miesten ensireaktiolle. Tässä luvussa esitetystä näkökulmasta me ymmärrämme, että tämä vastahakoisuus ei perustu joihinkin kulttuurille ominaisiin tapoihin, vaan syvälliseen onnellisuuden lakiin, joka on levinnyt kaikkeen inhimmilliseen olemassaoloon, riippumatta kulttuurista tai aikakaudesta. Tietenkin me ajattelemme Joseph Smithin ja Brigham Youngin sekä muiden vähitellen tunteneen Abrahamin uhrin mukanaan tuomaa sisäisesti ristiriitaista iloa.
"Moniavioisuus"
Jos tämä Opin ja liittojen luvun 132 tulkinta on oikea, niin mielenkiintoisia asioita alkaa tapahtua meidän huolettomalle tavallemme hyväksyä tiettyjä "kansanviisauksia", joita kritiikittömästi tunnustetaan osaksi MAP-kulttuuria. Täysin uusi näkemys alkaa nousta esiin ymmärtäessämme Jumalan omaa perustelua sille, että yksiavioisuus on sääntö, moniavioisuus on poikkeus, ja että hän ei ole välinpitämätön näiden kahden välillä, koska jälkimmäinen on hänen silmissään Aabrahamin uhri ja ensimmäinen ei ole. Kulttuurissamme esiintyviin, moniavioisuutta koskeviin monenlaisiin läpikäyviin olettamuksiin kohdistetaan tässä nyt vakavia epäilyksiä.
Ensimmäinen mielenkiintoinen kansanviisaudellemme nyt tapahtuva asia on epäilyn kohdistuminen kritiikitömään olettamukseen, jonka mukaan moniavioinen avioliitto on vallalla kaikkialla selestisessä valtakunnassa, ja että vaikka meitä ei olisikaan käsketty harjoittamaan moniavioisuutta täällä, meiltä voidaan vaatia moniavioisuuden harjoittamista siellä. Koska Jumalan käskyt eivät ole luonteeltaan ajallista vaan hengellisiä (OL 29:34-35), Jumala pitää moniavioisuutta edelleen Abrahamin uhrina myös tuonpuoleisessa ympäristössä. Yleinen Jumalan laki jatkuu, mutta poikkeaminen laista, mikä pitää sisällään Kristuksen kaltaisen uhrin jonka suhteen Jumala ei ole välinpitämön, juuri luonteensa mukaisesti on rajattu ajalliseen johtuen Jumalan rakkaudesta lapsiaan kohtaan ja hänen halustaan saattaa sellaiset Kristuksen kaltaiset uhrit päättymään, vaikkakin ne ovat saaneet aikaan paljon hyvää omassa ajassaan ja paikassaan. On epäselvää, miten Jumala voisi olla koko iankaikkisuuden pakotettuna käskemään poikkeamisen avioliiton laista, minkä poikkeamisen hän itse haluaisi saada päättymään. Yksilöiden valinnan epääminen tässä tärkeässä asiassa, olettaen että Jumala itse ei ole välinpitämätön tässä asiassa, merkitsisi sitä että taivas ei olekaan paras kaikista mahdollisista maailmoista Jumalan oman näkemyksen mukaan, eikä edusta täydellisyyttä.
MAP-kulttuurissa jotkut olettavat että moniavioisuus ei ole ainoastaan opillinen välttämättömyys vaan olosuhteista riippuva välttämättömyys tuonpuoleisessa. Yleisesti ottaen tällä oletuksella on kaksi muotoa. Ensimmäinen oletuksen muoto on se, että jotkut olettavat siellä olevan enemmän selestisen täyteyden periviä naisia, kuin miehiä, ja koska jokainen selestisen valtakunnan korkeimmalla tasolla oleva on naimisissa, moniavioisuuden on oltava luonnollinen seuraus tästä sukupuolten määrän suhteesta siellä. Tällä "kansanviisaudella" ei ole tervettä pohjaa sen enempää opillisesti kuin väestötieteellisestikään. Ei yksinkertaisesti ole olemassa mitään perustetta olettaa, että selestisessä valtakunnassa suokupuolten määrän suhde olisi vinoutunut naisten hyväksi.
Kaiken edellä esitetyn tarkoituksena on osoittaa, että ei ole lainkaan selvää, että selestisessä valtakunnassa olisi naisia enemmän kuin miehiä. Ei ole kerrassaan minkäänlaista perustaa pyhissä kirjoituksissa tai kokeellista perustetta, jonka nojalla voisi esittää väitteitä sukupuolten määrän suhteesta selestisessä valtakunnassa. Jos kerran emme voi luotettavasti olettaa, että korotettuja naisia olisi enemmän kuin korotettuja miehiä, ei ole mahdollista päätyä siihen, että moniavioisuutta olisi oltava tällaisen olettamuksen seurauksena.
Sivun 8 viitteet:
Mikä on tässä pyhässä kirjoituksissa olevan avioliiton lakia koskevan perustelun muoto? Sen muoto on lähes samanlainen kuin Jaakobin kirjan luvussa 2, joka osoittaa Herran perustelujen johdonmukaisuuden ja muuttumatoman luonteen tässä asiassa. Opin ja liittojen luku 132 on rinnasteinen Jaakobin kirjan luvun 2 kanssa ja toimii sen yksityiskohtaisena selityksenä ja vahvistuksena. Katsokaamme, miksi näin on. Sama historiallinen kysymys toimii katalyyttina luvulle 132 kuin Jaakobin kirjan luvulle 2: Mitä meidän on ajateltava Daavidin, Salomon, ja muiden suurten muinaisten patriarkkojen käytännöstä, jossa heillä oli useita vaimoja ja sivuvaimoja (OL 132:1)? Tällä kertaa kysyjä on Joseph Smith - hän, joka aikaisemmin oli kääntänyt Mormonin kirjan, mukaan lukien Jaakobin kirjan toisen luvun.
Tähän kysymykseen vastataan jälleen esittelemällä avioliiton uuden ja ikuisen liiton yleisiä periaatteita, jonka jälkeen seuraa tarkempi selvitys moniavioisuuden laillisesta poikkeuksesta. Hyrum M. Smithin Opin ja liittojen selitysteoksessa todetaan: "Ilmoitus on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa, joka käsittää jakeet 3-33, käsittelee pääasiassa selestisen avioliiton, eli ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi solmitun avioliiton periaatetta; Toinen osa, joka käsittää jäljellä olevat jakeet, käsittelee pluraaliavioliittoa." (10) Mitä tulee ensimmäiseen osaan, joka koskee avioliiton periaatetta uudessa ja ikuisessa liitossa, Herra selittää, että kaikki sitoumukset ja liitot jotka eivät ole minun kauttani eivätkä minun sanani kautta" (jae 13) ovat hyödyttömiä kuoleman jälkeen, mukaan lukien avioitumisen sitoumus ja liitto. Hän jatkaa sitten selittäen, että on olemassa avioliitto "minun sanani kautta, joka on minun lakini, ja uuden ja ikuisen liiton kautta" (jae 19), ja että tämä avioliitto pysyy voimassa kuoleman jälkeen. Lisäksi osapuolet tässä avioliiton muodossa perivät hänen kirkkautensa täyteyden (eli kirkkauden, joka tulee olemaan "jälkeläisten täyteys ja jatkuminen aina ja ikuisesti" (jae 19)). Toisin sanoen ne, jotka astuvat tähän liittoon, voivat saada omat ikuiset jälkeläiset tuonpuoleisessa. Iankaikkisen lisääntymisen voiman saaminen tekee heistä "jumalia, koska heillä ei ole loppua" (jae 20), ja heillä on oleva "kaikki valta" (jae 20). Näin ollen ainoastaan avioliitto uudessa ja ikuisessa liitossa täyttää avioliiton kaksitahoisen hengellisen tarkoituksen: herättää vanhurskaita jälkeläisiä hänelle kuolevaisuudessa ja valmistella hänen lapsensa olemaan ikuisia jumalallisia aviopuolisoita ja saamaan iankaikkisen lisääntymisen voiman. Kaikki ne, jotka eivät halua tulla tähän erityiseen avioliittoon, pysyvät "erillisinä ja yksinäisinä" (jae 17) kuoleman jälkeen eivätkä voi saada iankaikkisen lisääntymisen voimaa. Koska heillä ei voi olla iankaikkisen lisääntymisen voimaa, he eivät voi olla jumalia vaan "heidät määrätään taivaassa enkeleiksi, jotka enkelit ovat avustavia palvelijoita" (jae 16). Nyt kun tämä ilmoitus on annettu, kaikki ne, jotka valitsevat avioitumisen uuden ja ikuisen liiton ulkopuolella vaikka he olisivat kyenneet avioitumaan kyseisen liiton piirissä, ovat "tuomittuja sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni." (OL 132: 3).
Esiteltäessä tätä iankaikkisen avioliiton yleistä periaatetta (ts temppeliavioliittoa) moniavioisuutta ei mainita. Totta tosiaan Daavidin ja Salomon asiaa ei edes esitetä jakeissa, joissa Herra käsittelee yleisesti, mitä iankaikkinen avioliitto on, miksi hän antaa käskyn iankaikkisesta avioliitosta, ja miksi ne, jotka hylkäävät sen ovat tuomittuja. Lisäksi tämä avioliitto kuvataan muodossa "jos mies ottaa vaimon" (jae 19), siis yksikössä. Loogisesti, tietenkään, tämä sanamuoto ei sulje pois sitä, että mies avioituisi useamman kuin yhden vaimon kanssa, mutta ei se toisaalta edellytäkään sitä. Niinpä emme voi sanoa jakeiden 3 - 33 perusteella, joissa yleiset periaatteet selvitetään, miten Herra näkee nuo kaksi mahdollista temppeliavioliiton muotoa: yksiavioisuuden ja moniavioisuuden. Voimme vain sanoa, että hän ilmoittaa näkevänsä selkeästi parempana avioliiton uudessa ja iankaikkisessa liitossa verrattuna avioliittoon uuden ja iankaikkisen liiton ulkopuolella. (11) Kuitenkin jakeen 33 jälkeiset jakeet vahvistavat, että yksiavioisuus on yleinen laki, tai sääntö, että moniavioisuus on poikkeus säännöstä ja että Herra ei todellakaan ole välinpitämätön niiden välillä.
Vasta ilmoituksen toisessa puoliskossa, jakeesta 34 alkaen, kuten Smith ja Sjodahl huomauttavat, moniavioisuus otetaan esille. Ennen kuin Herran aloittaa keskustelunsa moniavioisuudesta, hän esittelee Abrahamin tapauksen. Herra aloittaa kertomalla, että johtuen Abrahamin vanhurskaudesta, hänen vastaanottaessaan "kaiken" ... "ilmoituksen ja käskyn kautta", Abraham "on päässyt korotukseensa ja istuu valtaistuimellaan (OL 132:29). Tämän seurauksena Aabrahamin jälkeläiset "jatkaisivat olemassaoloaan" ja ovat "yhtä lukemattomia kuin tähdet" (OL 132:30). Keskeinen osa Abrahamin vanhurskaudessa oli ottaa vastaan "laki", joka mahdollistaa, että "minun Isäni teot, joissa hän kirkastaa itsensä" jatkuvat (OL 132:31). Laki, johon tässä viitataan on laki tai yleinen periaate, jota Herra on selittänyt tähän saakka: avioliitto uudessa ja iankaikkisessa liitossa, eli temppeliavioliitto. Ja jälleen Herra varoittaa, kuten hän teki jakeissa 3, 17, ja 21: "Menkää siis ja tehkää Abrahamin tekoja; ottakaa vastaan minun lakini, niin te pelastutte. Mutta ellette te ota vastaan minun lakiani, te ette voi saada Isäni lupausta, jonka hän antoi Abrahamille. "(OL 132: 32-33). Astuminen uuteen ja ikuiseen avioliittoon (temppeliavioliittoon) on vaatimus kaikkien korotukselle, mukaan lukien Abraham ja Joseph Smith.
Lopuksi, alkaen jakeesta 34, Herra siirtyy moniavioisuuden aiheeseen. Hän aloittaa keskustelun ilmoittamalla tosiasiat: " Jumala käski Abrahamia, ja Saara antoi Hagarin Abrahamille vaimoksi." Seuraavissa jakeissa Herra vastaa esittämäänsä kysymykseen: "Ja miksi Saara teki niin?" (OL 132:34).
Herra on ilmeisesti päättänyt selittää puheensa ja paljastaa ajatuksensa moniavioisuudesta yhdelle historialliselle ihmiselle, Abrahamille, sattuneen kahden tapahtuman välillä vallitsevan erityisen vastaavuuden muodossa. Herran seuraava selitys keskittyy vastaavuuden ympärille, jonka Herra itse asettaa Abrahamille antamansa kahden käskyn välille: käskyn uhrata Iisakin ja käskyn naida moniavioisesti Hagar. Jakeessa 36 Herra selittää: "Abrahamia käskettiin uhraamaan poikansa Iisak, vaikka oli kirjoitettu: Älä tapa. Mutta Abraham ei kieltäytynyt, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."(OL 132: 36). Kun otetaan huomioon sen tärkeys, että hänen lapsillaan on oikea käsitys Isänsä mielestä tämän aiheen suhteen, emme voi uskoa että tätä vastaavuutta ei olisi valittu suurella huolella. Jumala haluaa meille mahdollisuuden ymmärtää, miten ja miksi hän näkee nuo kaksi tilannetta toisiaan vastaavina. Päättämällä, että Iisakin kertomus vastaa moniavioisuuden kertomusta, Herra ilmoittaa mielensä meille ja asettaa ainaisesti ja peruuttamattomasti rajat kaikelle keskustelulle, jota me, hänen lapsensa, saatamme päättää käydä moniavioisuuden aiheesta. Meidän täytyy ymmärtää oikein se, miksi Herra päättää käyttää tätä erityistä vastaavuutta tai joudumme todennäköisesti vakavasti harhaan ymmärryksessämme moniavioisuuden osasta ja asemasta Jumalan lapsilleen laatimassa suunnitelmassa.
Ensimmäinen ja osuvin yksityiskohta tuossa vastaavuudessa on, että Iisakin kertomus on kertomus uhrista. Herra kertoo meille, että termi "Abrahamin uhri" ei ainoastaan viittaa kertomukseen Iisakista vaan koskee myös kertomusta Hagarista. Hyrum M. Smith ja Janne M. Sjodahl, arvovaltaisessa Opin ja liittojen selitysteoksessaan yhtyvät tähän:
"Luku 132 sisältää (1) johdantolauseen (1-2); (2) muistutuksen profeetalle, että tieto edellyttää kuuliaisuutta (3-6); (3) selestisen lain määritelmän (7-14); ja (4), miten lakia sovelletaan avioliittoihin (15-20); (5) kuuliaisuuden vaatimuksen (21-27); (6) pappeuden lain (28-33); (7) moniavioisuuden opin (34-40); (8) ilmoituksen siitä että monivaimoisuus ei aviorikos (41-49); (9), että se on uhri (50-57); (10), että se on pappeuden laki (58-66)." (12)
Jopa ennen kuin Herran pureutuu tuohon vastaavuuteen, jo hänen esityksensä Iisakin tilanteen ja Hagarin tilanteen vastaavuudesta on paljastava. Kaikista mahdollisista Jumalan historian aikana käskemistä vastaavista uhreista (eläinten uhraaminen, omaisuuden uhraaminen, kodin ja maan uhraaminen, oman elämän uhraaminen ja niin edelleen), Jumala valitsee kaikkein mieltä vääntävimmän uhrin, minkä hän koskaan on käskenyt, palvelemaan vastaavuutena, jolla antaa meille opetusta moniavioisuudesta: oman viattoman lapsen uhraaminen oman käden kautta. Tämä vastaavuuden valitessaan Herran tarkoituksena on paljastaa meille, että Herran silmissä Hagarin tilanne ei ole kevyt asia tai rutiininomainen uhri, vaan on raskaimman ja sydäntä särkevimmän uhrin kaltainen kaikista uhreista, joita hän koskaan on ihmiseltä vaatinut.
Sivun 5 viitteet:
(10) Smith, Hyrum M. ja Sjodahl, Janne M. 1978: Doctrine and Covenants Containing Revelation. Salt Lake City: Deseret Book Company, 821. Tämä teos on alunperin julkaistu vuonna 1919.
(11) Huomaa, että Hera tunnistaa vain yksiavioisuuden uuden ja ikuisen liiton ulkopuolella; moniavioisuus uuden ja ikuisen liiton ulkopuolella on vakava synti ja Herran tuomitsema mahdollisimman raskaasti.
(12) Smith, Hyrum M. ja Sjodahl, Janne M. 1978: Doctrine and Covenants Containing Revelation. Salt Lake City: Deseret Book Company, 821. Tämä teos on alunperin julkaistu vuonna 1919.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 6
Neljä uhrauksen tyyppiä.
Todellakin, vaikkakin uhri on yksi ensimmäisistä evankeliumin periaatteista, on olemassa erilaisia uhrauksen muotoja, joista Abrahamin uhri on korkein ja raskain. Katsokaamme miksi näin on. Ensimmäinen uhraamisen tyyppi edustaa valintaamme uhrata saavuttaaksemme halutun tavoitteen. Niinpä esimerkiksi voisimme puhua "uhraamisesta" lähettäessämme lapsen lähetystyöhön. Uhraus on meidän valintamme, ja tavoite on jotakin, jonka haluamme nähdä toteutuvan. Toinen uhrin tyyppi voitaisiin ehkä paremminkin ymmärtää päätökseksi hyväksyä vaino epävanhurskaiden reaktiona valinnallemme seurata Jumalaa. Saatamme joutua hyljeksityiksi tai jopa sorrettuiksi uskomustemme ja käyttäytymisemme vuoksi niiden taholta, jotka uskovat ja käyttäytyvät toisin. Joissakin tapauksissa epävanhurskaat saattaa jopa pyrkiä ottamaan henkemme uskomustemme vuoksi. Valintamme jatkaa haluttuun tavoitteeseen pyrkimistä johtaa epävanhurskaat päätymään valintoihin, joita emme voi hallita ja jotka aineuttavat kärsimystä meille. Kolmas uhrauksen tyyppi näyttää kuolevaisesta näkökulmastamme olevan riippumaton vapaasta valinnastamme, joskin ehkä iankaikkisesta näkökulmasta valinnan vapaudella onkin osansa aikaisemmassa vaiheessa. Nämä ovat vastoinkäymisiin liittyviä uhrauksia, esimerkiksi silloin, kun viattomalla lapsella on syntyessään epätäydellinen keho tai onnettomuudet tai sairaudet murtavat ihmisten terveyden tai vaativat heidän henkensä. Nämä uhraukset tulevat meille ilman tietoista valintaa meidän puoleltamme kuolevaisuudessa, ja halutun tavoitteen alkutekijä tuollaisessa ympäristössä on usein epäselvä, kuten se oli epäselvä Jobille.
Kuitenkin raskain uhri, mikä ihminen saatetaan kutsua koskaan tekemään - Abrahamin uhri - eroaa hieman näistä muista kolmesta. Abrahamin uhrissa Jumala pyytää meitä tekemään tietoisen valinnan tilanteessa, jossa hänen meiltä vaatimaansa asiaa ei voida pitää haluttuna tavoitteena kaiken sen pohjalta, minkä tiedämme Jumalan laeista. Voimme kaikki ymmärtää, kuinka kuuliaisuus Jumalan lakeja kohtaan, esimerkiksi kymmentä käskyä kohtaan, tuottaa onnellisemman, rikkaamman ja levollisemman elämän. Mutta entäpä jos Jumala käskeekin meitä rikkomaan hänen lakiaan? Pelkkä järkeily kertoisi, että me menetämme onnen ja rauhan, jotka seuraavat kuuliaisuudesta lakia kohtaan. Kuitenkaan Abrahamin uhri ei ole järjen koe. Se on uskon koe - itse asiassa se on uskon lopullinen koe.
Muistelkaamme hetken, mitä Abrahamin uhri edustaa. Abrahamin uhri sisältää vähintään kolme osatekijää, jotka löytyvät kertomuksesta, jossa Abrahamia käskettiin uhrata Iisak: 1) Jumala tekee Abrahamille selväksi lain ("Älä tapa" [OL 132:36]); 2) Sitten Jumala vaatii Abrahamia, viatonta ja vanhurskasta miestä, poikkeamaan kyseisestä laista ("uhraa Iisak"), ja valinta poiketa siitä näyttää pyyhkivän pois ilon, joka on luonnollinen tulos lain noudattamisesta; ja 3) Jumala tarjoaa keinon välttää poikkeamisen laista (enkeli, joka lähetettiin pysäyttämään hänen kätensä ja oinas pensaikossa, 1. Moos. 22:11-13), mikä mahdollistaa uudelleen syntyneen ilon siitä, että kykenee elämään jälleen lain mukaan.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 7
Hagaria koskeva Abrahamin uhri:
Tuota ymmärrystä mielessä pitäen, palatkaamme siihen mihin jäimme Opin ja liittojen luvussa 132. On muistettava, että jakeessa 34 vihdoin aloitamme keskustelun moniavioisuudesta; huomaamme, että Jumala käski Abrahamin saamaan lapsia (tässä tapauksessa yhden lapsen) Hagarin kanssa, joka ei ollut hänen vaimonsa käskyn aikaan ja joka oli hänen vaimonsa Saaran palvelijatar, Abraham otti Hagarin vaimokseen, näin solmien moniavioisen liiton Jumalan käskemänä. Onneksi Herra ei jätä meitä vain tämän tosiasian varaan, vaan auttaa meitä suurempaan ymmärrykseen tätä seuraavan keskustelun avulla. Herra kysyy "miksi" näin tehtiin (jae 34), ja etenee sitten vastaukseen: "Koska se oli laki, ja Hagarista ovat lähtöisin monet ihmiset. Sen tähden tämä oli, muun ohella, lupausten täyttymistä."(jae 34). Tarkoittaako tämä, että Jumalan silmissä moniavioisuus on yleinen laki ja että hän on loppujen lopuksi kuitenkin välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä? Tulemme näkemään, että tämä ei ole se, mitä Herra sanoo.
Herran selvitys ei pääty jakeeseen 34. Jotta ymmärtäisimme jaetta 34, meidän täytyy tarkastella sitä yhdessä luvun loppuosan kanssa, varsinkin jakeiden, joissa mainitaan erityisesti Abraham (jakeet 35-37, 50-51). Välittömästi jakeen 34 jälkeen Herra kysyy: "Oliko Abraham siis tuomion alainen?" (jae 35). Jos hyväksymme kannan, että Herra on välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä, tämä kysymys on non sequitur, ja todellakin, juuri tuossa kysymyksessä itsessään ei ole mitään järkeä. Miten joku, joka harjoittaa avioliiton muotoa, jonka suhteen Jumala on välinpitämätön, voidaan nähdä olevan "tuomion alainen"? Jumala ei voi viitata jonkintyyppiseen Abrahamin aikalaisten kulttuuriseen tuomitsemiseen. On muitsettava, että me emme puhu Joseph Smithin ajasta, jolloin moniavioisuus ei ollut kulttuurisesti hyväksyttävää; puhumme Abrahamista, jonka aikana moniavioisuus oli yleistä ja varsin hyväksyttyä. Kukaan Aabrahamin kulttuuriympäristössä ei olisi tuominnut häntä moniavioisuuden harjoittamisesta, joten miksi Herra kysyy, retorisesti, onko Abraham tuomion alainen? Herran kysymys esittää meille pulman, ja ratkaistaksemme sen, meidän täytyy tutkia välittömästä seuraavia kirjoituksia.
Jae 36 on pulman avain. Tässä jakeessa kuten edellä huomautettiin, Herra asettaa suoran rinnastuksen kahden antamansa käskyn välille: Abrahamille antamansa käskyn naida Hagar ja Abrahamille antamansa käskyn uhrata poikansa Iisak. On muistettava, että jakeessa 36 Herra selittää: "Abrahamia käskettiin uhraamaan poikansa Iisak, vaikka oli kirjoitettu: Älä tapa. Mutta Abraham ei kieltäytynyt, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
Tehkäämme selväksi, mitä tässä jakeessa tapahtuu. Yleinen laki, jota Jumala käskee kaikken noudattaa on "Älä tapa." Sitten, jollekin viattomalle ja vanhurskaalle miehelle jonain aikana, hän antaa käskyn tappaa oman poikansa (ei jonkun muukalaisen, ei rikollisen, ei vihollisen sotilaan; ei ole mitään perusteltua oikeutusta tappaa jonkun oma viaton nuori poika). Jumala on vaatinut jotakin aivan poikkeuksellista tältä mieheltä - jotakin mikä on vastoin kaikkea sitä, minkä hän tietää Jumalan laista ja jolle hän ei pysty löytämään mitään perusteita. Jumala pyytää Abrahamia poikkeamaan laista, jonka hän itse antoi Abrahamille. Hän vaatii Abrahamilta uhria, jota oikeudenmukaisuus tai laki ei vaadi. Tässä mielessä Jumala pyytää Abrahamia suorittamaan Kristuksen kaltaisen uhrin, vertauskuvana Jumalan ja hänen oman täydellisesti viattoman Poikansa uhrista sovituksessa. Koska Kristus oli täysin viaton, laki ei voinut vaatia, että hän kärsisi ja kuolisi omien tekojensa vuoksi. Kuitenkin Kristus valitsi kärsimyksen ja kuoleman täyttääkseen oikeudenmukaisuuden vaatimukset muiden puolesta. Abraham ja Kristus päättivät molemmat tietoisesti uhrata heille lain mukaisesti kuuluvan onnen, kaikkien muiden hyväksi.
Tiedämme Ensimmäisen Mooseksen kirjan pohjalta, että Abraham tunsi valintansa olevan onnen uhraus; Abraham ei ollut onnellinen kuullessaan käskyn uhrata Iisak. Todellakin, uskomme hänen tunteneen suurta surua ja jopa hämmennystä. (13) Kuitenkin Abraham päätti totella Jumalaa, vaikka suuri suru ja murhe valtasi hänet sen seurauksena. Koska Abraham totteli poikkeuksellista Jumalan käskya ja poikkesi laista, se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta tuo kuuliaisuus ei kääntänyt laista poikkeamista laiksi. Jumala ei ole koskaan sen jälkeen käskenyt ketään ihmistä uhraamaan lastaan. Itse asiassa Jumala valmisti Abrahamille tavan välttää poikansa tappaminen, huolimatta alkuperäisestä poikkeuksellisesta JUmalan itsensä antamasta käskystä tappaa Iisak. Palatessaan lain "Älä tapa") piiriin, oltuaan poikkeamassa siitä, ("uhraa Iisak"), Abraham tunsi uudistunutta iloa ja helpotusta saadessa Iisakin takaisin. Vaikka hän epäilemättä tunsi sisäisesti ristiriitaista iloa alistua Jumalan tahtoon kaikessa, Aabrahamin ilo ei ollut täysi ennen kuin koe oli ohi ja pakotie mahdollistunut.
Miksi Herra tekee Iisakin uhraamisesta suoran rinnastuksen käskyynsä Abrahamille ottaa Hagar vaimoksi? Päättelemme, että tässä tilanteessa, kuten Iisakin tilanteessa, Jumala käskee poikkeamisen laista - mikä yleensä on asia, jonka Herra tuomitsee. Siksi Herra kysyy, "Oliko Abraham siis tuomion alainen?" Yleisen lain, tai säännön, mukaan yksiavioisuus uudessa ja ikuisessa avioliitossa, joka on Jumalan asettama (eikä aikansa kulttuurinormi; ks. Jaakob 2:27), ja koska Jumala ei ole välinpitämätön kahden tyyppisen avioliiton välillä, Abraham on tuomion alainen - muutoin Herran kysymyksessä ei ole mitään järkeä. Mutta Herra vastaa omaan kysymykseensä tällä tavalla: "Ei, [hän ei ollut tuomion alainen], sillä minä, Herra, käskin niin." (jae 35), jolloin luodaan jakeen 34 korvausteologian tyyppinen mutta silti poikkeuksellinen "laki". Ei olisi pulmaa eikä mitään kysyttävää tai vastausta, jos Jumala oli välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä. Mutta jos Jumala on ei-välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä, niin pulma syntyy - pulma, johon Herra vastaa viittaamalla ilmeiseen tapahtumaan, jossa Jumala käskee poikkeamaan yleisestä laista ja seuraamaan laillista poikkeusta. Tämä on vahvin mahdollinen todistus pyhissä kirjoituksissa siitä, että Opin ja Liittojen luku 132 on täysin sopusoinnussa Jaakobin kirjan luvun 2 kanssa, ja että näin ollen avioliiton yleinen laki tai sääntö on yksiavioisuus ja laillinen poikkeus on moniavioisuus ja Jumala ylläpitää aivan yhtä vahvan eron näiden kahden avioliiton muodon välillä tällä taloudenhoitokaudella, kuin Jaakobinkin aikana.
Voimme nyt sanoa, miksi Jumala ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä: Herran silmissä yksiavioisuus ei ole uhri, kun taas moniavioisuus on. (14) Emmekä nyt puhu mistä tahansa uhrista: Herra kertoo meille että moniavioisuus on Abrahamin uhri, mutta yksiavioisuus ei ole uhri ollenkaan. Ei ole väliä, millainen inhimillinen tunteiden valikoima moniavioisuuteen kohdistuu - iloa, surua tai ilon ja surun sekamelska - kypsin ja asioista perillä olevin näkökulma on Herran, joka näyttää ilmoittavan, että hän katsoo sen olevan Abrahamin uhri. Herra itse paljastaa mielensä tässä asiassa Iisakin ja Hagarin välisen rinnastuksen kautta. Kaikkien muiden asioiden ollessa yhtäläisiä, Jumala ei ole välinpitämätön sen suhteen, minkä kaltainen uhraus Abrahamia vaadittiin tekemään, koska siihen sisältyy Kristuksen kaltainen kärsimys. Kuitenkin, kuten Aabrahamin uhrin kohdalla, joka viittaa viattoman Jumalan Pojan korvaamattomaan uhriin sovituksessa, joskus Kristuksen kärsimys on kaikkien hyväksi tuleva ja rakastavin toimintatapa, koska se tuo hyvää niille, jotka eivät muuten voi saada sitä. Tavallaan siis huolimatta Kristuksen kaltaisen uhrin sisältämästä kärsimyksestä, ilo syntyy tiedosta, että uhri on Jumalan silmissä oikea ja rakastava syy antaa tuo käsky. Ja vielä, ilo syntyy kärsimyksestä Jumalan asialla ollessa, koska se mittaamattomasti syventää toivoa ja luottamusta ja uskoa hänen hyvyyteensä ja oikeudenmukaisuuteensa. Kuitenkin on huomattava, että ilon läsnäolo uhrautuvassa toiminnassa ei siirrä tuota toimintaa "uhri"-luokituksesta "ei-uhri"-luokitukseen Herran näkökulmasta. Tutkimme tätä aihetta edelleen hetken kuluttua.
Aabrahamin uhrilla olisi hyvin vähän merkitystä, jos emme kiihkeästi tekisi eroa Jumalan lain meille antaman onnellisuuden toivon ja tuon onnen hylkäämistä kohtaan tuntemamme vastenmielisyyden välillä, vaikka Jumala jälkimmäisen käskee tekemään. Jos Abrahamille oli samantekevää elikö Iisak tai kuoli, Jumalan käsky uhrata Iisak ei olisi muodostanut koetta Abrahamin uskolle. Samoin, jos Jumalalle olisi yhdentekevää, kuoliko Iisak tai eli, ei olisi ollut mitään enkeliä eikä oinasta pensaikossa. Abrahamin uhri ei kuitenkaan ole kylmä ja tunteeton tapahtuma; päinvastoin, se on suurin tunne, minkä ihmisen sydän voi kokea. Tämä on viaton henkilö, joka tekee tietoisen valinnan päästää irti onnesta, jonka tietää omistavansa Jumalan lakien piirissä, koska hän rakastaa Jumalaa paljon enemmän kuin omaa todellista onneaan. Tämä on uhri, joka ei saa oikeutustaan Jumalan laista, koska sekä Abraham että Iisak olivat viattomia, ja vaikkakin tämä uhri tuo sisäisesti ristiriitaisen ilon, mikä syntyy kaiken ylittävästä uskosta Jumalaan, ilo ei ole täysi ennen kuin pakotie on mahdollistunut. Kun hän on läpäissyt kokeensa, Aabraham palkinto, muiden muassa, oli se, että hänen ei tarvinnut uhrata Iisakia. Itse asiassa tavallaan, Aabrahamin palkinto tarjoutumisestaan uhraamaan Iisakin, oli saada iisak takaisin ikuisiksi ajoiksi. Vaikkakin koe todennäköisesti oli annettu Abrahamille, koska hän oli niin kovin vanhurskas (Abraham 3:23), hänen palkkansa kokeen läpäisystä, ei voinut olla uhrin jatkuminen. Me työstämme tätä näkökohtaa hyvästä syystä, kuten tulemme pian näkemään.
Tämä kärsimyksen ja ilon yhdistelmä pätee yhtä hyvin Hagarin tilanteeseen. Abraham ei ollut onnellinen Iisakin tappamisen mahdollisesta uhrista ja vaikka uhrasikin murhan kieltävän lain noudattamisesta luonnollisesti virtaavan ilon, Abraham totteli ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi ja syvensi iloa, jonka hän löysi rakastavasta suhteestaan Herraan. Koska Herra kertoo Hagarin tilanteen olevan rinnasteinen, niin yksikään osapuolista - Abrahamin, Hagarin, Saaran (tai itse asiassa, Ismaelin ja Iisakin) - ei olisi pitänyt vapautua kärsimyksestä tässä tilanteessa, vaikka ristiriitainen ilo, joka seuraa uhria, olisi myös ollut läsnä. Herran silmissä, kaikki viisi henkilöä olivat uhraamassa. Ja mitä he olivat uhraamassa? Luonnollisen ilon, joka tulee avioliiton lain noudattamisesta - yksiavioisuuden uudessa ja ikuisessa avioliitossa. Ensimmäinen Mooseksen kirja tekee selväksi että tästä tosiasiassa oli kyse: kukaan ei ollut onnellinen, ja Hagar ja Ismael pakotettiin lähteä (1. Moos 16, 21). Todellakin, Jumala hyväksyi heidän häätämisensä leiristä, samalla pelastaen ihmeen kautta Hagarin ja Ismaelin kuolemalta autiomaassa. Jumala ei näytä edellyttäneen tai vaatineen että heidän kaikkien olisi oltava onnellisa - hän vain edellytti, että he luottivat häneen ja tottelivat häntä, ja siitä kuuliaisuudesta he löytäisivät yllämainitun ristiriitaisen ilon ja edistäisivät hänen työtään taalla maan päällä.
Lisäksi, koska se että Abrahamin tarjoutui uhraamaan Iisakin, luettiin hänelle vanhurskaudeksi, Abrahamin, Saaran ja Hagarin, kunkin osaltaan, poikkeaminen avioliiton laista niin luettiin heille myösvanhurskaudeksi. (15) Ei ole epäilystäkään, että Abraham, Saara, ja Hagar lopulta tunsivat rauhan ja ilon, mikä syntyy Jumalan käskyjen noudattamisesta, jotka kaikki - jopa ne jotka vaativat Kristuksen kaltaisen uhrin - rakentuvat Jumalan lapsiaan kohtaan tunteman täydellisen rakkauden perustalle. Kuitenkin onnellisuus tuollaisen laista poikkeamisen vaatimuksen vuoksi ei näytä vaikuttavan ihmisen samaiselle käskylle osoittaman kuuliaisuuden lukemiseen vanhurskaudeksi. Loppujen lopuksi, uhri on edelleen uhri, vaikka sisäisesti ristiriitaista iloa tunnetaankin.
Tunnistamme tämän periaatteen monissa pyhien kirjoitusten tilanteissa. "Napina" Herraa vastaan tai kapinointi hänen tahtoaan vastaan ei ole hyväksyttävää (1. Ne 2:12; 1. Ne 7: 6-8), mutta huutaminen Herran puoleen viattomassa ahdistuksessa - ahdistuksessa jota tunnetaan Jumalan käskyjen noudattamisen seurauksena - on täysin hyväksyttävää. "Napistessaan" ihminen tuntee kuuliaisuuden tuskan uhrauksessa ja tottelee paheksuen ja jopa vihaten Jumalaa sen vuoksi. Tällainen reaktio ajaa kiilaa ihmisen itsensä ja Jumalan välille, ja jopa ristiriitainen ilo, joka tulee Jumalan tottelemisesta, menetetään. Ristiriitaisen ilon tuntemisen sijasta "napisijat" tuntevat ainoastaan sielun katkeruutta. Toisaalta, vanhurskaat voivat huutaa viattomassa ahdistuksessaan tuntiessaan tuskaa kuuliaisina uhrauksessaan, mutta tämä tuska saa heidät heittäytymään Jumalan armon ja hyvyyden varaan. Tämä tuo heidät lähemmäksi Jumalaa ja sallii heidän tuntea uhrauksen ristiriitaista iloa, vaikkakin he edelleen tuntevat uhrauksen syvästi.
Tiedämme, että Kristus itse huusi tuskassaan ja ahdistuksessaan Getsemanessa; hän huusi tuskassaan ja ahdistuksessaan ristillä Golgatalla. Hän halusi aluksi välttyä juomasta katkeraa maljaa (Mark. 14:36; OL 19:18), ja jopa kysyi Taivaalliselta Isältä, miksi hän oli hyljännyt hänet (Matt 27:46). Kristus oli tekemässä uhrin, joka ei ole oikeutettu lain mukaan, koska Kristus oli suostunut surmattavaksi, vaikka hän oli täysin syytön Jumalan ja ihmisen edessä. Hänen kuolemansa oli poikkeus jumalallisesta laista ja oikeudesta omassa asiassaan, mutta tämä poikkeaminen salli hänen täyttää oikeudenmukaisuuden vaatimukset jotka muuten lankeasivat ihmisen päälle. Hänen poikkeamisensa laista omassa tapauksessaan toi suurta hyötyä lukemattomille muille, koska kaikki Jumalan pojat ja tyttäret muutoin lankeaisivat synnin valtaan valinnanvapautensa vuoksi. Jos Jumala ei väheksynyt Kristusta itseään tämän ilmaistessa kärsimystään poiketessaan jumalallisesta laista, miksi Jumala vaatisi pelkiltä kuolevaisilta stooalaisuutta heidän kärsiessään tuskaa, joka aiheutuu vanhurskaasta kuuliaisuudesta käskylle poiketa laista? Vastaus on, että ei hän niin tee. Kun Abrahamia myös pyydettiin tekemään uhraus, joka ei ollut oikeutettu lain mukaan, hänen sydämensä oli murheellinen, emmekä me väheksy häntä sen vuoksi - eikä Jumalakaan niin tehnyt. Todellakin, me tiedämme, että Jumala rakasti Abrahamia suuresti. Todellisuudessa, jos Jumala itki Kristuksen kanssa Getsemanessa ja Golgatalla, jos hän itki Abrahamin kanssa Moorian vuoden tiellä, eikö hän myös itkenyt kun Abraham, Saara, Hagar, ja muut vanhurskaat moniavioiset vaimot ja aviomiehet itkivät? (16) Herran oma rinnastus johtaa meidät uskomaan, että hän teki niin. Kristus, Abraham, ja monet vanhurskaat moniavioiset vaimot ja aviomiehet kokivat sekä kärsimystä että ristiriitaista iloa valitsemissaan uhrauksissa.
Kuten aiemmin huomautettiin, Abrahamin uhri ja moniavioisten vaimojen ja aviomiesten uhri ovat jaloja nimenomaisesti, koska ne viittaavat Kristuksen uhriin tai ilmentävät sitä. Kristukselta vaadittiin uhri, jota ei voida oikeuttaa hänen itsensä perusteella, koska Hän oli puhdas ja viaton. Kuitenkin tämä altis yhden viattoman ihmisen uhri tehtiin, jotta monet voisivat elää ja saada iankaikkisen elämän. Abrahamin uhri oli myös altis mutta Kristuksen kaltainen, ja annettiin, jotta monet (kaikki Abrahamin kelvolliset jälkeläiset) olisivat Abrahamille annettujen iankaikkisen elämän ja korotuksen suurten siunausten perillisiä. Samoin vanhurskaiden moniavioisten vaimojen ja aviomiesten uhri kirkon alkuaikoine oli altis, mutta Kristuksen kaltainen, jotta kaikki heidän kelvolliset jälkeläisensä voitaisiin kasvattaa vanhurskaudessa, tullakseen iankaikkisen elämän perillisiksi. Nämä uhraukset ovat kaikki samankaltaisia, ja ne viittaavat kaikki suureen sovituksen uhriin. (17)
Viimeistä näkökohtaa Herran tekemässä rinnastuksessa Iisakin tilanteen ja Hagarin tilanteen välillä ei pidä unohtaa. Koska, tavallaan, Herra kutsuu meitä ajattelemaan kahta Abrahamin uhrausta, me emme voi olla huomaamatta lopulta tulevaa helpotusta joka läpäisee molemmat. Kun Abraham nostaa kätensä surmatakseen poikansa Iisakin:
"Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: "Abraham, Abraham!" Abraham vastasi: 'Tässä olen.' Herran enkeli sanoi: 'Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.' Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta." (1. Moos. 22: 11-13).
Ensimmäinen Abrahamin uhri saatetaan päättymään Herran toimesta, joka vapauttaa Abrahamin poikkeuksellisesta käskystä, joka on aiheuttanut hänelle kärsimystä. Ristiriitainen ilo korvautuu täydemmällä luonnollisella ilolla. Tarjoutumalla uhraamaan Iisakin, Abraham saa Iisakin takaisin ikuisesti. Tämä on erittäin tärkeä osa jokaisessa Abrahamin uhrissa: se saatetaan aina loppuun Jumalan toimesta. Poikkeuksellisen käskyn poistaminen ilmenee uhraajalle käsin kosketeltavana vapautuksena huolimatta siitä tosiasiasta, että uhraaja ei ainoastaan ole tuntenut kärsimystä, vaan myös ristiriitaista iloa uhrauksessa.
Miksi Herra tuo tämän vapautuksen? Voimme vain toistaa, että niin tapahtuu, koska Jumala ei ole välinpitämätön uhrauksen tilan ja vapautuksen tilan välillä, ja että kaikkien muiden osatekijöiden pysyessä samoina, hän aktiivisesti pitää parempana viattomille lapsilleen lopulta koittavaa vapautusta alituisesta uhraamisesta. Jotta emme erehtyisi tässä isällisessä etusijalle asettamisessa, Kristus kysyy retorisesti, "Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät."(Matt 7: 9-11) Suuri uhri, johon Abrahamin uhri viittaa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovitus, saatettiin myös päätökseen Jumalan toimesta. Hänen uhrinsa päättyi, me laulamme Kristuksesta:
"Hän, ken huokas tuskassaan / Nousi taivaan kunniaan / Kerran kansan pilkkaama / Saapuu Kuninkaanansa / Kerran yksin itki ken / Saa jo valtaistuimen / Kerran kaiken kärsinyt / Voitokkaana saapuu nyt / Kerran nöyrä Karitsa / Nyt on suuri Jumala / Hän, ken kuoli ristillä / Saapuu taivaan pilvissä" (Laulu nro. 120, Myöhempien Aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko),
Tämä uhrautumisen toimeksianto koitui Kristukselle hänen täydellisen vanhurskautensa vuoksi, mutta meidän on ymmärrettävä, että vaikka Kristus ansaitsikin palkintonsa, Kristuksen uhri ei kuitenkaan muodostanut hänen palkintoaan.
Jos Herra on valinnut Iisak-Hagar rinnastuksen huolella, niin me voimme varmankin odottaa näkevämme päätöksen poikkeukselliselle käskylle myös tässä tapauksessa, joka päätös toisi myös vapautuksen. Kuuliaisuus Jumalan poikkeukselliselle käskylle harjoittaa moniavioisuutta aiheutti sen, että Abraham, Saara, ja Hagar ansaitsivat palkinnon, mutta se ei muodostanut tuota palkintoa. Epäsuorasti Jumalan antama hyväksyntä Saaran vaatimukselle karkoittaa Hagar ja Ismael on Jumalan antama tunnustus uhrille ja kärsimykselle noiden kahden osallisen äidin näkökulmasta ja osoitus hänen halustaan tarjota vapautus heille. Mielenkiintoista on, että Jumala ei tuomitse kumpaakaan naista heidän tilannetta kohtaan osoittamiensa tunteiden vuoksi. Hän näyttää hyväksyvän negatiivisen emotionaalinen tilanteen luonnollisena seurauksena antamastaan laista poikkeamisesta ja hyväksyy muutoksen tilanteessa lievittääkseen jännitystä ja surua. Jumalan enkelin ilmestyminen Hagarille kahdessa tilanteessa ja Jumalan suoma ihmeellinen pelastus Hagarille ja Ismaelille ovat erittäin tärkeitä osatekijöitä tässä vapautuksessa (1. Moos 16; 21). Kuten tulemme näkemään, uskomme Hagarin ja Ismaelin erottaminen mikä ei ollut ainoa vapautus, jonka Jumala tuli antamaan. (18)
Ennen kuin ryhdytään käsittelemään jälkimmäisen osion sisältämää aihetta, meidän on pysähdyttävä huomioimaan tämän lopulta tapahtuvan vapautuksen aiheen voimakkuus moniavioisuuden käsittelyn yhteydessä Opin ja liittojen luvussa 132. Jumala laajentaa tämän uhrauksen ja murheen sekä lopulta tapahtuvan vapautuksen rinnastuksen Joseph Smithin omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen moniavioisuudessa jakeessa 50. Puhuessaan Joseph Smithille Herra sanoo, "minä olen nähnyt sinun uhrisi tehdessäsi kuuliaisesti sen, mitä minä olen käskenyt sinun tehdä. Mene siis, niin minä valmistan sinulle pääsyn, niin kuin minä hyväksyin sen, että Abraham olisi uhrannut poikansa Iisakin."
Joseph Smith tosiaan teki monia uhrauksia elinaikanaan. Kuitenkin nämä muut Josephin tekemät uhraukset - omaisuuden, vapauden ja niin edelleen menetys - eivät ole samaa luokkaa kuin Abrahamin uhri, koska Jumala ei käskenyt Josephia poikkeamaan laista näissä tapauksissa. Mielestämme ainoat Josephilta vaaditut uhraukset, jotka täyttivät Abrahamin tekemän Iisakin uhraamisen tapauksessa läsnä ollet ominaispiirteet, olivat Josephin moniavioisuuteen liittyvät uhraukset. Lisäksi kaikki ympäröivät jakeet puhuvat moniavioisuudesta, ja ainoa muu maininta Iisakista on moniavioisuuden yhteydessä. Pääsy ei viittaa vihollisten kynsistä pakenemiseen tai köyhyydestä tai muusta raadannasta vapautumiseen, koska viimeinen Iisakia käsittelevä lause toistaa, että nyt keskustellaan Herran antamasta käskystä vapaaksi pääsemisestä. Kokonaisuus, josta jae 50 on osa, alkaa jakeesta 36, koska nämä ovat ainoat kaksi jaetta, joissa Iisak mainitaan. Lisäksi on muistettava, että Oppi ja liitot 132 ei ole uusi ilmoitus, joka aloittaa moniavioisuuden harjoittamisen ensimmäistä kertaa tässä armotaloudessa - että alkuvaiheen ilmoitus oli jo annettu, sillä Joseph oli harjoittanut moniavioisuutta jo vuosien ajan kun ilmoitus Opin ja liittojen luvun 132 ilmoitus oli annettu vuonna 1843.
Tämän perusteella näyttää järkevältä päätellä, että Jumala puhuu moniavioisuudesta jakeessa 50. Herra ilmaisee osanottonsa tämän poikkeuksellisen avioliiton laista poikkeamaan kehottavan käskyn aiheuttamien vaikeuksien ja surun johdosta. (19) Hän lupaa lukea Josephin kuuliaisuuden hänen vanhurskaudekseen, kuten Abrahamin uhrikin oli luettu. Ja, mikä on hyvin merkittävää, hän lupaa, että jonain tulevana ajankohtana Josephilla tulee olemaan pääsy tästä poikkeuksellisesta käskystä poiketa avioliiton laista ja että hänen kuuliaisuudessaan läsnä olevat uhraus ja kärsimys tulisivat päättymään. Tämä poikkeuksellinen käsky oli epäilemättä annettu Josephille hänen suuren vanhurskautensa tähden. Kuitenkin jälleen kerran meidän on ymmärrettävä, että Josephin harjoittama poikkeuksellisen moniavioisuuden käsky ansaitsi hänelle palkinnon, mutta se ei voinut muodostaa palkintoa niissä käsitteellisissä puitteissa, jotka Herran perustelut meidän eteemme tuovat. Kristus päätti uhrata elämänsä, mutta hän sai sen takaisin ja tunsi uudesta elämästä syntyneen vapautuksen ja luonnollisen ilon. Abraham päätti uhrata Iisakin, mutta sai takaisin poikansa ja tunsi vapautuksen ja luonnollisen ilon syleillessään Iisakia jälleen. Jos Herra valitsi tämän IisakHagar rinnastuksen huolellisesti, ja meillä on täysi syy uskoa, että hän teki, niin jae 50 kertoo meille, että jonain päivänä Joseph Smithille löytyisi oinas pensaikosta, moniavioisuutta koskien, ja hän voisi tuntea sen vapautumisen ja luonnollisen ilon, joka on läsnä sellaisessa pääsyssä.
Sivun 7 viitteet:
(13) Vanhin Harold Hillam esittää, että Abrahamin sydän itki koko tämän koettelemuksen ajan (Hartaustilaisuus BYU:ssa, 25.6.1996).
(14) Hyrum M. Smith ja Janne M. Sjodahl yhtyvät näkemykseen, todeten, että heidän analyysinsä Opin ja liittojen luvusta 132 johtaa heidät päätelmään, jonka mukaan tuo pyhä kirjoitus nimenomaisesti osoittaa, että ”moniavioisuus on uhri” ( Smith, Hyrum M. ja Sjodahl, Janne M. 1978: Doctrine and Covenants Containing Revelation. Salt Lake City: Deseret Book Company, 821.
(15) On huomattava, että Saara ja Hagar eivät muuttuneet jonkinlaisiksi ”uusiksi olennoiksi” kun Jumala antoi poikkeuksellisen käskyn poiketa laista. He olivat normaaleja naisia joilla oli normaalit intohimot ja he tunsivat tuon avioliiton laista poikkeamisen aiheuttaman menetyksen. Samoin kirkon alkuaikojen naisetkaan eivät "muuttuneet", kun Jumala antoi käskyn harjoittaa moniavioisuutta. Koska he eivät muuttuneet, he tekivät vanhurskaan ja poikkeuksellisen uhrauksen. Ne, jotka väittävät että naiset "muutetaan" tuonpuoleisessa hyväksymään moniavioisuus, eivät näytä havaitsevan tämän asian merkitystä. Luonnollinen ilo, joka tulisi kiinnittymisestä Jumalan lakiin, menetetään silloinkin, kun Jumala on käskenyt poikkeamaan laista. Kuitenkin, kuten edellä todettiin, tilanteeseen sisältyy ristiriitaista iloa uhrista ja uskollisesta kuuliaisuudesta Jumalan poikkeuksellisia käskyjä kohtaan.
(16) Onkin huomionarvoista, että kun Hagar karkotetaan leiristä ensimmäistä kertaa, Herran enkeli ilmestyy hänelle, lohduttaa häntä, ja kertoo hänelle, että hänen pitäisi nimetä syntymätön poikansa Ismaeliksi, joka tarkoittaa "Jumala kuulee", koska "Herra kuuli, kun valitit hätääsi" (1. Moos. 16:11).
(17) Olemme kiitollisuudenvelassa Ronald Hinckleylle tätä näkemyksestä.
(18) Muualta pyhistä kirjoituksista löydämme toisia esimerkkejä, joissa Jumala yrittää tehdä moniavioisuuden Abrahamin uhrista vähemmän rasittavaa naisille, jotka kokevat siitä surua. Kohdassa 5. Moos. 21: 15-17, esimerkiksi, moniavioisessa avioliitossa halveksitun vaimon esikoinen on saava kaksinkertaisen perinnön rakkaan vaimon esikoisen perintöön verrattuna. Ja kohdassa 3. Moos. 18:18, Herra antaa käskyn, että mies ei saa naida vaimonsa siskoa, koska sellainen tilanne "ahdistaisi" vaimoa.
(19) On henkilökohtaisesti lääkitsevää ajatella Joseph tuntevan tuskaa moniavioisuuden harjoittamisesta. Hän uhrasi luonnollisen ilon, joka koituisi avioliiton laista ja joka menetettiin Jumalan käskemän laista poikkeamisen myötä. Muut yleisauktoriteetit, jotka harjoittivat moniavioisuutta tunsivat myös aluksi vastahakoisuutta kuullessaan käskyn. Esimerkiksi Brigham Young kertoi kadehtineensa kuollutta kun hänelle ensi kerran opetettiin sitä. Alkuvaiheen vastahakoisuus poiketa avioliiton laista, joka tuo luonnollista iloa, ei ole ainoastaan tunnusmerkillistä vanhurskaiden naisten ensireaktiolle, vaan se on myös tunnusmerkillistä vanhurskaiden miesten ensireaktiolle. Tässä luvussa esitetystä näkökulmasta me ymmärrämme, että tämä vastahakoisuus ei perustu joihinkin kulttuurille ominaisiin tapoihin, vaan syvälliseen onnellisuuden lakiin, joka on levinnyt kaikkeen inhimmilliseen olemassaoloon, riippumatta kulttuurista tai aikakaudesta. Tietenkin me ajattelemme Joseph Smithin ja Brigham Youngin sekä muiden vähitellen tunteneen Abrahamin uhrin mukanaan tuomaa sisäisesti ristiriitaista iloa.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 8
Erilaisten MAP-kulttuurin piirteiden vaikutuksia oletuksiin moniavioisuudesta
Jos tämä Opin ja liittojen luvun 132 tulkinta on oikea, niin mielenkiintoisia asioita alkaa tapahtua meidän huolettomalle tavallemme hyväksyä tiettyjä "kansanviisauksia", joita kritiikittömästi tunnustetaan osaksi MAP-kulttuuria. Täysin uusi näkemys alkaa nousta esiin ymmärtäessämme Jumalan omaa perustelua sille, että yksiavioisuus on sääntö, moniavioisuus on poikkeus, ja että hän ei ole välinpitämätön näiden kahden välillä, koska jälkimmäinen on hänen silmissään Aabrahamin uhri ja ensimmäinen ei ole. Kulttuurissamme esiintyviin, moniavioisuutta koskeviin monenlaisiin läpikäyviin olettamuksiin kohdistetaan tässä nyt vakavia epäilyksiä.
Ensimmäinen mielenkiintoinen kansanviisaudellemme nyt tapahtuva asia on epäilyn kohdistuminen kritiikitömään olettamukseen, jonka mukaan moniavioinen avioliitto on vallalla kaikkialla selestisessä valtakunnassa, ja että vaikka meitä ei olisikaan käsketty harjoittamaan moniavioisuutta täällä, meiltä voidaan vaatia moniavioisuuden harjoittamista siellä. Koska Jumalan käskyt eivät ole luonteeltaan ajallista vaan hengellisiä (OL 29:34-35), Jumala pitää moniavioisuutta edelleen Abrahamin uhrina myös tuonpuoleisessa ympäristössä. Yleinen Jumalan laki jatkuu, mutta poikkeaminen laista, mikä pitää sisällään Kristuksen kaltaisen uhrin jonka suhteen Jumala ei ole välinpitämön, juuri luonteensa mukaisesti on rajattu ajalliseen johtuen Jumalan rakkaudesta lapsiaan kohtaan ja hänen halustaan saattaa sellaiset Kristuksen kaltaiset uhrit päättymään, vaikkakin ne ovat saaneet aikaan paljon hyvää omassa ajassaan ja paikassaan. On epäselvää, miten Jumala voisi olla koko iankaikkisuuden pakotettuna käskemään poikkeamisen avioliiton laista, minkä poikkeamisen hän itse haluaisi saada päättymään. Yksilöiden valinnan epääminen tässä tärkeässä asiassa, olettaen että Jumala itse ei ole välinpitämätön tässä asiassa, merkitsisi sitä että taivas ei olekaan paras kaikista mahdollisista maailmoista Jumalan oman näkemyksen mukaan, eikä edusta täydellisyyttä.
Lisäksi on pidettävä mielessä avioliiton kaksitahoinen hengellinen tarkoitus uudessa ja ikuisessa liitossa: herättää vanhurskaita jälkeläisiä Jumalalle kuolevaisuudessa, ja valmistaa aviokumppanit työhönsä jumalina omien ikuisten jälkeläistensä kanssa. Jaakobin kirjan luvun 2 pohjalta on muistettava, että Herran itsensä antamat syyt moniavioisuudelle liittyvät ainoastaan ensimmäiseen tarkoitukseen, ei toiseen: "Sillä jos minä tahdon hankkia itselleni jälkeläisiä, sanoo Herra Sebaot, minä annan käskyn kansalleni; muuten kuulkoon se tätä. [yksiavioisuuden lakia] " (Jaakob 2:30). Sen perusteella, mitä olemme oppineet Opin ja liittojen luvusta 132, tiedämme nyt, miksi Herra liittää moniavioisuuden vain ensimmäiseen tarkoitukseen eikä toiseen: koska Herra näkee moniavioisuuden Aabrahamin uhrina, joka ansaitsee lopulta vapautuksen [pääsyn], eikä niin ollen jatku tuonpuoleisessa. Tämän elämän jälkeen ne, jotka tulevat jumaliksi, sitoutuvat omaan ikuisen lisääntymisen työhönsä, kun taas tässä elämässä me olemme sitoutuneet Jumalan iankaikkisen lisääntymisen työhön. Koska moniavioisuuden poikkeus liittyy Jumalan palvelijoiden auttamistehtävään hänen työssään "hankkia itselleni jälkeläisiä", osana jumaluuteen johtavaa valmisteluvaihetta, miten laista poikkeaminen olisi sovellettavissa niihin, jotka tulevat jumaliksi sen jälkeen kun tämä elämä on ohitse? Näin ollen, vaikkakin avioliiton uuden ja ikuisen liiton periaate palvelee kahta avioliiton hengellistä tarkoitusta, ja yksiavioisuuden laki palvelee myös tuota kaksijakoista trakoitusta, Jumala ei yleisesti anna käskyä harjoittaa moniavioisuuden laillista poikkeusta, koska sen muoto palvelee ainoastaan toista iankaikkisen avioliiton tarkoitusta.
MAP-kulttuurissa jotkut olettavat että moniavioisuus ei ole ainoastaan opillinen välttämättömyys vaan olosuhteista riippuva välttämättömyys tuonpuoleisessa. Yleisesti ottaen tällä oletuksella on kaksi muotoa. Ensimmäinen oletuksen muoto on se, että jotkut olettavat siellä olevan enemmän selestisen täyteyden periviä naisia, kuin miehiä, ja koska jokainen selestisen valtakunnan korkeimmalla tasolla oleva on naimisissa, moniavioisuuden on oltava luonnollinen seuraus tästä sukupuolten määrän suhteesta siellä. Tällä "kansanviisaudella" ei ole tervettä pohjaa sen enempää opillisesti kuin väestötieteellisestikään. Ei yksinkertaisesti ole olemassa mitään perustetta olettaa, että selestisessä valtakunnassa suokupuolten määrän suhde olisi vinoutunut naisten hyväksi.
Ensinnäkin, miten Jumala voisi olla katsomatta henkilöön, luodessaan järjestelmän jossa jollain hengellä, sukupuolensa vuoksi, on paljon suurempi mahdollisuus saavuttaa selestinen valtakunta, kuin toisella sukupuolella? Jos Jumala on kaiken oikeudenmukaisuuden alkuunpanija ja jos sukupuolten tasa-arvo on yksi evankeliumin perustavista periaatteista, hän ei olisi voinut alkuunpanna tuollaista järjestelmää. Vaikka tällainen järjestelmä olisi jollakin tavalla oikeudenmukainen, tuollaisen tuloksen syntyminen tarkoittaisi, että miessukupuoli olisi osoitettu heikommille hengille tai olisi niiden ominaisuus epäsuhtaisassa määrin. Opillista tai pyhissä kirjoituksissa olevaa perustaa tällaiselle uskomukselle ei ole olemassa.
Niiden mielestä, jotka tuntevat, että moniavioisuus vallitsee kaikkialla selestisessä valtakunnassa, tämä uskomus edellyttää, että selestiseen valtakuntaan pääsee vähintään kaksi kertaa niin paljon naisia kuin miehiä. Kuitenkaan väestötieteellinen näkemys ei puolla tällaista päätelmää. Noin 106 miespuolista vauvaa syntyy maailmassa jokaista syntynyttä 100 naispuolista vauvaa kohti. (20) Maapallolla on ollut olemassa enemmän miehiä kuin naisia. Kuitenkin viiden ikävuoden tienoilla sukupuolten määrän suhde on noin 1:1, sillä miespuoliset vauvat ovat alttiimpia geneettisille häiriöille. Tämän vuoksi suuri määrä miehiä kuolee ennen vastuunalaista ikää, ollen automaattisesti oikeutettuja pelastukseen selestisessä valtakunnassa. Samoin miespuolisten kuolemat sellaisten mekanismien kautta, kuten vihollisvallan suorittamat miespuolisten lasten massamurhat (esim. Mooseksen ja Jeesuksen aikana), tai miesten uhratessa henkensä perheen tai kotimaan vanhurskaassa puolustamisessa, lisää niiden miespuolisten lukumäärää jotka ovat kelvollisia selestiseen valtakuntaan. Käyttäen vakiintuneita väestötiellisiä menetelmiä, useat BYU:n sosiologit julistavat ehkäpä vain osaksi kieli poskessa laaditussa kirjoitelmassaan, että he kykenevät osoittamaan, että selestisessä valtakunnassa tulee olemaan enemmän miehiä kuin naisia! (21)
Kaiken edellä esitetyn tarkoituksena on osoittaa, että ei ole lainkaan selvää, että selestisessä valtakunnassa olisi naisia enemmän kuin miehiä. Ei ole kerrassaan minkäänlaista perustaa pyhissä kirjoituksissa tai kokeellista perustetta, jonka nojalla voisi esittää väitteitä sukupuolten määrän suhteesta selestisessä valtakunnassa. Jos kerran emme voi luotettavasti olettaa, että korotettuja naisia olisi enemmän kuin korotettuja miehiä, ei ole mahdollista päätyä siihen, että moniavioisuutta olisi oltava tällaisen olettamuksen seurauksena.
Toisessa muodossa, jossa oletetaan että moniavioisuus on olosuhteista johtuva välttämättömyys selestisessä valtakunnassa, on näkemys, että yksi Taivaallinen Äiti ei ole kykenevä tuottamaan ja hoitamaan valtavaa määrää henkilapsia, joiden isäksi Taivaallinen näyttää tulleen. Sen jälkeen kun Kristus on palannut maan päälle, "eikä aikaa enää ole" (OL 84:100; OL 88:110), Jumalalle, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat jatkuvasti Herran edessä (OL 130:7). Sitä mitä tämä merkitsee, ei kukaan tiedä tässä elämässä. Mutta selvästikin se merkitsee, että samat ajalliset rajoitukset eivät koske Jumalia. Mitä sitten tarkoittaa sanoa, että jokin "veisi liian pitkän ajan" Jumalalle.? Lisäksi, ei näytä siltä, että Jumalalla olisi jonkinlainen kiire suoriutua työstään. Saattaa olla, että maailmankaikkeuden ja lopulta aurinkokuntammekin rakentamisessa on mennyt miljardeja vuosia. Miksi hänen pitäisi kiirehtiä henkilasten tuottamisessa? Ja vielä, mehän emme tiedä, kuinka henkilapsia saadaan aikaan ja kuinka kauan heidän aikaansaamiseensa menee.
Mutta kuinka yksi Taivaallinen Äiti pitää huolta niin monista lapsista? Kysymys saa todellisen luonteensa, jos muutamme sitä, kysyen: Miten yksi Taivaallinen Isä pystyy huolehtimaan niin monista lapsista? Me uskomme, että Taivaallinen Isä on kykenevä rakastamaan kaikkia meitä täydellisesti. Jos kerran hänellä yksinään on sellaisia kykyjä, miksi epäilemme Äidin kykyä samaan? (22) Lisäksi Taivaallinen Isä ja Taivaallinen Äiti eivät elä tavallisena nykyajan ydinperheen yksikkönä - heillä on kokonainen ja hyvin suuri iankaikkinen perheorganisaatio heitä auttamassa. Ajatellaanpa, mitä kaikkea Kristus, Heidän Poikansa, saavutti luodessaan lukemattomia maailmoja aikana, jolloin hänellä ei ollut ruumista eikä hän ollut astunut avioliiton uuteen ja ikuiseen liittoon. Meidän on oletettava, että jumalallisilla vanhemmillamme on runsaasti apua toteuttaessaan ihmisen kuolemattomuutta ja iankaikkista elämää.
Näemme myös muita asioita uudessa valossa. Antaessaan käskyn harjoittaa kuolevaisuudessa moniavioisuutta Jumala ymmärtää sen viattomien uhrina, jossa nämä uhraavat ilon joka heillä olisi, jos he voisivat elää lain mukaan tuon uhrin asemasta, huolimatta ristiriitaisesta ilosta joka annetaan viattomalle uhraajalle. Tämä poikkeaminen laista voi aiheuttaa tuskaa ja surua, mutta tuottaa suuremman hyvän, mikä tekee uskollisesta kärsivällisyydestä ja kuuliaisuudesta ristiriitaisen ilon lähteen. Siitä huolimatta, jos hänen vanhurskaat tyttärensä ja poikansa itkevät moniavioisuuden vuoksi - myös aikoina, jolloin hän antaa siitä käskyn - hän ei vihastu heihin, vaan hän itkee heidän itkiessään koska, kuten Abraham, he haluavat antaa uhrin ja kärsiä jonkin aikaa, jotta Jumalan rakkauden työ voitaisiin toteuttaa. Ja, kuten Kristuskin, he mielellään antavat tuon uhrin, jota laki itsessään ei voi heiltä vaatia, koska tuo uhri antaa mahdollisuuden monille saada iankaikkisen elämän siunaukset.
Koska Jumala ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä, nähdessään moniavioisuuden Ainoan Poikansa uhrin kaltaisena uhrauksena hänen rakkautensa vaatii, että mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kun poikkeuksellinen laista poikkeamaan kehottava käsky voidaan kumota, hän tekee sen. Jos mitään suurempaa hyvää ei voida Kristuksen kaltaisesta uhrista saavuttaa, se muodostuu tarkoituksettomaksi ja aiheettomaksi kärsimykseksi. Ymmärryksemme Jumalan rakkaudesta lapsiaan kohtaan näyttäisi poissulkevan käskyn jatkaa uhria, jolla ei ole merkitystä. Todellakin, Mooseksen lain uhraamisilla oli merkitystä Kristuksen voittoon saakka ja Jumala vaati tunnollisesti niiden noudattamista. (3. Nefi 1:24-25). Kuitenkin Kristuksen voiton jälkeen Mooseksen lain uhreista tuli merkityksettömiä ja niinpä Jumala ei enää vaatinut niiden suorittamista. Tämä ei koskenut ainoastaan viattomien eläinten uhraamista, vaan myös viattomien ihmisten uhreja, kuten ympärileikkausta (Moroni 8:8). Todellakin, Mooseksen lain mukaisten uhrien jatkaminen oli samaa kuin Kristuksen hylkääminen tai vähintään sovituksen syvää väärinymmärrystä, minkä suhteen Jumala ei varmasti ollut välinpitämätön. (23)
Näin ollen Jumala, vaikkakin aluksi käski harjoittaa Abrahamin uhreja, myös haluaa vahvasti lopulta toimittaa oinaan pensaikkoon. Hän ei ole välinpitämätön sen suhteen, onko oinas siellä tai ei. Hän haluaa oinaan olevan siellä ja takaa sen olemassaolon. Vaikka Abrahamin uhrin seurauksena voi ansaita palkinnon, se ei koskaan voi olla sellainen palkinto. Muunlainen ajattelu ei ole sopusoinnussa ajatuksen kanssa rakastavasta Jumalasta, joka näkee eron nautinnon ja tuskan, ilon ja surun välillä. Tosiaan, Lehi opettaa, että jos sellaisia erotteluja ei voitaisi tehdä, silloin ei "ole olemassa Jumalaa" (2. Nefi 2:13). Niille, jotka ovat kuuliaisia laista poikkeamisesta annetulle käskylle, on aina olemassa oinas pensaikossa. Jollakin tavoin Herra "valmistaa [pois]pääsyn" (OL 132:50) näille viattomille ja kuuliaisille ja vanhurskaille sieluille, joita hänen on rakastettava vielä syvemmin, koska he ovat olleet halukkaita antamaan sellaisen Kristuksen kaltaisen uhrin. Joskus tämä poispääsy ei voi tapahtua ihmisen kuolevaisen elämän ajan puitteissa. Kristuksen oma poispääsy tapahtui hänen kuolemansa jälkeen. Mutta tapahtui tuo poispääsy sitten tässä elämässä tai tämän elämän jälkeen, jollakin tavalla vanhurskaat sielut, kuten Abraham ja Joseph Smith, tulevat saamaan "oinaan pensaikossa".
Sivun 8 viitteet:
(20) Todellakin, jotkut arvioivat, että noin 60% enemmän miespuolisia sikiöitä syntyy naispuolisiin verrattuna. Kuitenkin useimmat keskenmenot ja kuolleena syntymiset koskevat miespuolisia sikiöitä, joten miespuolisten suhde naispuolisiin syntymässä on alempi - vaikkakin edelleen suosien miespuolisia - kuin mihin hedelmöittymissuhde saattaisi viitata (Ks. Klasen, Stephan 1994: 'Missing Women’ Reconsidered'. World Development 22, no. 7 [1994], 1061-1071.
(21) Ks. Heaton, Tim, et al. 1984: In the Heavens Are Parents Single?: Report No. 1. Dialogue 17, no. 1, (kevät 1984), 84-86.
(22) Jotkut MAP-kulttuurissa vievät tämän olettamuksen vielä pidemmälle. Eräs tulkinta miespuolisesta seksuaalisesta anatomiasta näkee, että miehet on suunniteltu olemaan moniavioisia. Mitkä tämän tulkinnan ansiot lienevätkin, me emme voi siitä tehdä johtopäätöstä, että selestinen elämä on moniavioista. Ymmärtääkseen tämän on paikallaan ajatella leijonaa. Leijonalle on annettu anatomia, johon kuuluu iso määrä suuria, teräviä hampaita ja kynsiä. Langenneessa maailmassa tätä anatomista lahjaa käytetään saaliin tappamiseen ja lihan repimiseen. Kuitenkin me tiedämme, että tuhatvuotisessa valtakunnassa "susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, ja vasikka ja leijonanpentu ja syöttiläs yhdessä; ja pikkulapsi paimentaa niitä" (2. Nefi 21:6). ja "Kukaan ei tee pahaa eikä tuota turmiota koko minun pyhällä vuorellani" (2. Nefi 21:9). Todellakin, pyhät kirjoitukset kertovat meille, että "leijona syö olkia kuin härkä" (2. Nefi 21:7). Leijonan hampaiden toiminta ja tarkoitus selestisessä elämässä ei siis voi syntyä niiden toiminnasta ja tarkoituksesta langenneen maailman olosuhteissa. Niinpä me emme voi tehdä miespuolisesta seksuaalisesta anatomiasta johtopäätöstä, että miehet harjoittavat moniavioisuutta selestisessä maailmassa, koska heillä on oletettu taipumus ja anatominen kyvykkyys harjoittaa sitä langenneessa maailmassa. Enemmän apua saattaisi olla tulkinnasta, että oletettu taipumus ja anatominen kyvykkyys moniavioisuuteen miesten puolelta nousee langenneen maailman olosuhteiden vaatimuksista, aivan kuten leijonan taipumus ja kyvykkyys saaliin tappamiseen ja lihan repimiseen hampailla ja kynsillä on noussut langenneen maailman olosuhteista. Muutoin meidän on joko pääteltävä, että leijona tulee olemaan tarkoitukseton ja turhautunut elämään selestisessä maailmassa, koska sen anatomiaa ei käytetä siihen mihin se on suunniteltu, tai meidän on pääteltävä, että selestisen maailman elämäntapa on sidottu langenneen maailman elämäntapaan ja että Jumalan on hyväksyttävä väkivalta pyhässä valtakunnassaan leijonan anatomian vuoksi. Kumpikaan päätelmä ei ole oikeutettu. Lienee selvää, että tämä tilanne on samansuuntainen kuin miespuolisen ihmisanatomian tilanne, Jos Jumalan avioliittolaki on yksiavioinen uudessa ja ikuisessa liitossa, kuten pyhät kirjoitukset yksiselitteisesti ilmoittavat, silloin Jumalan laki - ei ihmisen miespuoliset seksuaaliset taipumukset tai anatomiset kyvyt langenneessa maailmassa - on määräävä tekijä selestisen maailman seksuaalisissa suhteissa.
(23) Todellakin, ne jotka haluavat harjoittaa moniavioisuutta aikoina, jolloin Jumala ei ole antanut siitä käskyä, ovat hengellisen sekasorron vallassa. Tämä halu voisi olla rinnastettavissa Abrahamiin, joka. kuultuaan enkelin viestin ja nähtyään oinaan, olisi jatkanut kuitenkin Iisakin uhraamista todistuksena uskollisuudestaan Jumalaa kohtaan. Voimme vain otaksua, että Jumalan näkökulmasta tällainen teko muodostaisi kaikkea muuta kuin todistuksen uskollisuudesta!
Mitä tuo oinas tulee olemaan? Tässä kohdin me väistämättä joudumme sen ulkopuolelle, mitä pyhät kirjoitukset ja ja nykyajan ilmoitus ovat meille kertoneet. Vaikka voimme olla kohtalaisen varmoja, että kuvauksemme kuolevaisuuden tilanteesta on tarkka, me emme tiedä tarpeeksi voidaksemme olla yhtä varmoja ajatuksistamme tuonpuoleisesta. Siitä huolimatta me uskaltaudumme tuolle alueelle hyvästä syystä: yksikään nainen, joka koskaan on tuntenut tuskaa moniavioisuudesta, ei ole tyytyväinen ennen kuin hänen huoliaan tuonpuoleisesta on käsitelty. Yksikään nainen, joka on kokenut tuskaa moniavioisuuden vuoksi ei voi rehellisesti tavoitella paikkaa selestisessä valtakunnassa, ellei hän hän tunne, että tuo valtakunta on paikka, jossa hän oikeasti haluaa elää. Kuolevaisuuden ajan naisiiin vaikuttavat suuresti heidän näkemyksensä ikuisuuden mysteereistä. Ja niinpä, tunnustaessamme että ajatuksemme tuonpuoleisesta ovat ainoastaan omiamme, kuitenkin pohdittuamme pitkään ja ankarasti sitä minkä tosiaan tiedämme, aiomme nyt esittää ajatuksia, joita meillä on niiden naisten vuoksi, joiden tiedämme kokevan suurta tuskaa moniavioisuuden olemassaolon kysymyksestä tuonpuoleisessa.
Mitä tuo oinas tulee olemaan? Ehkäpä niillä, jotka ovat kunniallisesti solmineet avioliiton ja pitäneet kunniassa sen liitot Jumalan määräämän moniavioisuuden aikana, tulee olemaan mahdollisuus "päästä" tuosta poikkeuksellisesta käskystä poiketa laista tämän jäkeisessä elämässä, jos he niin haluavat. Sillä se, että Jumala ei sallisi tuota poispääsyä, olisi sama kuin tuomitsisi määrätyt henkilöt sen ajanjakson vuoksi, jona he astuivat kuolevaisuuteen, koskaan pääsemättä osalliseksi Jumalan säätämän avioliiton lain tuomasta luonnollisesta ilosta. On muistettava, että oli yksilön suhtautuminen moniavioisuuteen tässä elämässä mikä tahansa - iloa, surua tai niiden kahden sekoitusta - kypsin ja ymmärtävin näkökulma täytyy olla Herralla itsellään, joka ilmeisestikin näkee moniavioisuuden Abrahamin uhrina. Jos poispääsyä ei sallittaisi jonakin tulevana ajankohtana, tämä uhraus ja siihen sisältyvä kärsimys olisivat silloin iankaikkinen tuomio henkilöille, jotka syntyivät ajanjaksoina, jolloin Jumala antoi käskyn poiketa laista. Taivas tulisi silloin olemaan tavallaan ikuisen uhraamisen ja ikuisen kärsimyksen paikka näille henkilöille. Tunnemme vahvasti, että Jumala ei voisi pyytää tätä keneltäkään ihmiseltä, varsinkin kun otetaan huomioon Jumalan näkemys, että moniavioisuus on Abrahamin uhri, jonka suhteen hän ei ole välinpitämätön. Jopa Kristuksen uhri ja siinä hänen kokemansa kärsimys saavuttivat päätepisteensä. Ei, Jumalan on loppumattomassa armossaan valmistettava pääsy kaikista Abrahamin uhreista, jotka hän on käskenyt lastensa suorittaa muille niistä koituvan suuremman hyvän vuoksi. Iankaikkisissa maailmoissa ne, jotka uhrasivat ja kärsivät Abrahamin lailla, tulevat saamaan mahdollisuuden elää lain mukaan, ei laista poikkeamisen mukaan, ilman että tämä vaikuttaisi heidän korotukseensa. (24). Me emme sano, että kukaan ei tule elämään moniavioisuudessa taivaassa. Edellyttäen edellä käsittelemämme rinnakkaisuuden olemassaolon, me kuitenkin väitämme olevan selvää, että ketään ei voida määrätä tekemään niin, ja että valinta vetäytyä moniavioisuudesta ei voi vaikuttaa yksilön korotukseen eikä tule niin tekemään.
Millaisen poispääsyn Herra onkin valmistanut näille uskollisille sieluille, se tulee olemaan yhtäpitävä sinetöinnin lain ja sinetöinnin siirron mahdollisuuden kanssa. Tietona niille, joille sinetöinnin siirron oppi ei ole tuttu, tämä on keino, jolla Jumalan ikuinen perhe tullaan järjestämään sen jälkeen kun kaikki kelvottomat "lenkit" on poistettu suuresta perheketjusta. Kun ketjun lenkki näin putoaa pois, ei ainoastaan "lapsi" putoa pois, vaan aviomies tai vaimo putoaa myös pois. Tällainen tilanne ei jätä kelvollista puolisoa irtonaisena roikkumaan - se vain jättää paikan avoimeksi toisen, kelvollisemman henkilön täytettäväksi. Me voimme nähdä tämän siirtomahdollisuusen toimvan kaikkien sinetöintien yhteydessä, ei ainoastaan avioliiton sinetöinnin yhteydessä. Esimerkiksi, jos lapset syntyvät liitossa vanhemmille, jotka päätyvät kelvottomiksi olemaan heidän vanhempinaan, lapsille ei tulla tekemään uutta sinetöintitoimistusta tämän elämän jälkeen. Tosiasia, että he ovat tehneet liiton ja pysyneet kelvollisina olemaan liitossa syntyneitä, näyttää riittävän: heidän sinetöintinsä yksinkertaisesti tullaan "siirtämään" kelvollisille vanhemmille tämän elämän jälkeen. Kirkon ohjekäsikirjat opettavat meille:
"Kun mies ja nainen vihitään temppelissä ajaksi ja iankaikkisuudeksi ja sen jälkeen eroavat, lapset kulkevat sen vanhemman mukana, joka on oikeutettu ja joka on pitänyt liittonsa. Jos kumpikaan heistä ei ole pitänyt liittojaan, lapset voidaan ottaa pois molemmilta heiltä ja antaa jollekulle toiselle ja tämä tapahtuu liitossa syntymisen nojalla. Lasta ei tule sinetöidä toista kertaa, kun hän on syntynyt liitossa, vaan hänet voidaan siirtää tuon syntymäoikeuden nojalla." (25)
Näin näyttää siltä, että päätös solmia sinetöinnin pyhiä liittoja ja pysyä kelvollisena noille liitoille on kaikki millä on väliä yksilön korotuksen kannalta Jumalan ikuisen perheen jäsenenä - tosiasialliset ihmiset, joihin henkilö on sinetöity saattavat muuttua tai olla muuttumatta kaikkien Jumalan lasten suuren perheyhteyden muokkauksen yhteydessä. Vaikka sinut on sinetöity kelvottomaan henkilöön, on kuin tuo henkilö olisi sijaisena sille henkilölle joka on kelvollinen - jota et ehkä edes tapaa tässä elämässä. Tämä selittää sen, miksi kirkko ei peruuta vaimon sinetöintiä avioeron yhteydessä, ellei toista avioliiton sinetöintiä tapahdu: koska merkitystä on vain sillä, että vaimo halusi tulla sinetöidyksi ja oletettavasti pysyy uskollisena tullakseen sinetöidyksi Melkisedekin pappeuden haltijaan - vaikkakin hän todennäköisesti päätyy siirrättämään tuon sinetöinnin johonkuhun toiseen. Hänen ensimmäinen aviomiehensä pysyy "sijaisena", kunnes siirto voi tapahtua. (26)
Tällaiset aviopuolison edustajat tai sijaiset avioliitossa olivat yleisiä kirkon varhaisvaiheessa, koska palautetun kirkon useina ensimmäisinä vuosikymmeninä henkilöä ei voitu sinetöidä niihin läheisiin, joita ei oltu kastettu kirkkoon ennen kuolemaansa. Elossa olevat perheenjäsenet sinetöitiin yleisauktoriteetteihin, jotta heidän korotuksensa varmistattaisiin. Lesket, joiden aviomiehet olivat kuolleet ennen kuin saattoivat kuulla evankeliumista, sinetöitiin johonkuhun yleisauktoriteettiin auktoriteetin vaimoiksi varmistamaan leskien korotus ja sitten heidän aviomiehensä sinetöitiin samaan yleisauktoriteettiin lapseksi, jotta hänetkin "pidettäisiin perheen sisällä"! (27) Tämä seurauksena monista naisista tuli moniavioisen perheen vaimoja väärinymmärryksen vuoksi, jonka mukaan heitä ei voitu sinetöidä kuolleeseen aviomieheensä eikä heillä ollut mahdollisuutta saavuttaa korotusta ellei heitä oltu sinetöity jonkun vaimoksi. Esimerkiksi, naisia, jotka eivät olleet edes tavanneet Joseph Smithiä hänen eläessään, sinetöitiin häneen hänen kuolemansa jälkeen. Samoin eräs nainen antoi sinetöidä iäkkään äitinsä aviomieheensä (tyttären puolisoon), juuri ennen äidin kuolemaa, jotta äiti voisi saada korotuksensa. Wilford Woodruffin 400 edesmennyttä naispuolista esivanhempaa sinetöitiin hänen vaimoikseen. Nämä käytännöt näyttävät osoittavan, että osallisena olevat tahot ymmärsivät kyseessä olevan miehen olevan enemmänkin sijainen tai edustaja, jotta nainen voisi saada avioliittotoimituksen ja siten korotuksensa, pikemminkuin kuin olisivat ymmärtäneet, että nämä naiset olisivat solmineet avioliiton jollakin merkityksellisellä tavalla juuri näiden miesten kanssa koko iankaikkisuudeksi. Esimerkiksi: mitä merkitystä voisi olla sillä, että kuollut nainen, jota et koskaan ole tässä elämässä tavannut, jonka tahtoa asiassa et mitenkään voi tietää, ja joka tosiassa on joku iso-isoäideistäsi, sinetöidään sinuun? Tai sillä, että oma anoppisi sinetöidään sinuun vaimoksi? Tai, naisen kyseessä ollen, sillä että sinut sinetöidään kuolleeseen mieheen, jota et koskaan ole tavannut ja jonka tahtoa asiassa et mitenkään voi tietää? Tällaisissa avioliitoissa on parhaiten järkeä sijaisavioliittoina. Todellakin, kun presidentti Wilford Woodruff ilmoitti vuonna 1894, että nainen voitiin sinetöidä kuolleeseen mieheensä (ja lapset kuolleisiin vanhempiinsa) vaikka edesmenneitä ei oltu kastettu ennen kuolemaansa, monia tuhansia sinetöinnin siirtoja tapahtui perhelinjojen uudelleenjärjestämiseksi. (28)
Tämä ymmärrys sinetöinnin siirron mahdollisuudesta lopullisessa kaikkien niiden yhteen sitomisessa, jotka ovat kelvollisia tulemaan Jumalan ikuisen perheen jäseniksi, saatta auttaa meitä näkemään kunniallisen "poispääsyn" niille uskollisille miehille ja naisille, joille annettiin käsky poiketa avioliiton laista ja luonnollisesta ilosta, joka syntyy tuon lain mukaan elämisestä. Jos Jumala todellakaan "ei katso henkilöön", silloin ajanjakson, jona henkilö astui kuolevaisuuteen, ei pitäisi määrittää hänen mahdollisuuttaan lopettaa Abrahamin uhri.
Sivun 9 viitteet:
(24) Emme myöskään usko että henkilön päätös käyttää oikeuttaan välttää poikkeuksellista moniavioisuuden harjoittamisen käskyä voisi vaikuttaa läheisten kykyyn nauttia toistensa läsnäolosta. Jos kaikki selestisen valtakunnan rajojen sisällä ovat oikeutettuja asumaan Isämme edessä (OL 76: 62, 94), varmastikin he kaikki ovat oikeutettuja asumaan myös toinen toistensa edessä. Moniavioisuutta kunniakkaasti harjoittaneiden jälkeläisten ei näin ollen tarvitse pelätä, että jotkut erityiset esivanhemmat "olisivat menetettyjä" jos nämä esivanhemmat päätyvät käyttämään poispääsyä. Ketään ei ole menetetty eikä ketään ole irroitettu lopullisesta ihmiskuntaperheen yhteen liittävästä ketjusta.
(25) Questions Frequently Asked About the Temple and the Endowment. Salt Lake City: The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 1981, 10.
(26) Paljon tarpeetonta sydänsurua voidaan ehkäistä, jos tämä ymmärretään. Jos hänen aviomiehensä avioituu uudelleen temppelissä erottuaan hänestä, nainen jonka sinetöinti on edelleen voimassa, saattaa tuntea, että hänet ollaan pakottamassa ikuiseen moniavioisuuteen vastentahtoisesti. Näin ei ole asianlaita. Kuten olemme todenneet, hänen ex-miehensä on "sijainen" sille, joka tulee olemaan hänen sinetöity kumppaninsa, jos hän pysyy kelvollisena tälle siunaukselle. Niin myös uudelleen avioituneen naisen lasten asema, jotka automaattisesti on sinetöity hänen edelliseen puolisoonsa (mikäli sinetöinnin peruutusta ei tapahdu) on ymmärrettävä samalla tavoin. Lapset ovat kelvollisia syntymään liitossa ja tulevat myös siinä asemassa olemaan. Kun huomioidaan sinetöinnin siirron mahdollisuus, se kehen heidät on sinetöity, ei ole olennaista heidän korotukselleen, lasten ollessa joka tapauksessa osallisia sinetöinnistä. Sinetöinnin siirron mahdollisuus luo oikeutta ja kohtuutta tilanteisiin, joita ei voida millään muulla tavoin nähdä oikeudenmukaisiksi. Kuitenkin, kuten Eugene England on todennut, tämä näkemys ei edelleenkään kykene selittämään, miksi nainen, joka on kuollut, voidaan sinetöidä useampaan kuin yhteen mieheen, mutta elävää naista ei voida. Meillä on kuitenkin hyvä syy uskoa, että tämä rajoitus tullaan tulevaisuudessa poistamaan Herran toimesta. (Erinomainen lisälähde tähän MAP-moniavioisuuden asiaan on Englandin klassinen essee: On Fidelity, Polygamy, and Celestial Marriage, [Uskollisuudesta, moniavioisuudesta ja selestisestä avioliitosta], joka alunperin on julkaistu Dialoque-aikakauslehdessä vuonna 1987, ja on nyt saatavissa verkossa Eugene England - säätiön sivustolla osoitteessa: http://eugeneengland.org/wp-content/uploads/sbi/articles/1987_e_001.pdf.
(27) Irving, Gordon 1974: The Law of Adoption: One Phase of the Development of the Mormon Concept of Salvation, 1830-1900. BYU Studies 14, nro. 3 (1974): 306.
(28) Yli 13000 tällaista sinetöinnin siirtoa tapahtui. Ks. Irving, Gordon 1974: The Law of Adoption: One Phase of the Development of the Mormon Concept of Salvation, 1830-1900. BYU Studies 14, nro. 3 (1974): 308-312.
"Moniavioisuus"
Opin ja liittojen luvussa 132 kolmen jakeen sisältö on aiheuttanut joidenkin keskuudessa virheellisiä tulkintoja Herran selkeästä ja vahvasta viestistä siitä, että hän ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä ja siitä, että hänen näkemyksensä mukaan moniavioisuus on Abrahamin uhri, joka ansaitsee poispääsyn, eikä sen jatkuminen ole aiheellista. Vaikka tästä vaihtoehtoisesta tulkinnasta on useita muunnelmia, yleisesti ottaen tämä näkemys, joka ei ole yhteen sovitettavissa Herran moniavioisuutta koskevista näkemyksistään antaman selityksen kanssa, esittää että moniavioisuus on nähtävä vain joillekin rajattuna, koska se on erityisen vanhurskaiden yksilöiden palkinto tai etuoikeus. Se on rajattu, koska vähemmän vanhurskailla ei tulisi olla sellaista etuoikeutta. Todellakin, tämän tulkinnan mukaan, mitä vanhurskaampi mies, sitä enemmän vaimoja hänellä tulee olemaan tulevassa maailmassa. Kolme kyseessä olevaa jaetta ovat Opin ja liittojen luvun 132 jakeet 39, 44 ja 55.
Jakeessa 39 Herra selittää, että Daavid ei syntinsä seurauksena "peri heitä [vaimojaan ja sivuvaimojaan] poissa maailmasta, sillä minä olen antanut heidät toiselle." Jakeessa 44 Herra sanoo, että jos mies on kohdellut väärin vaimoaan, profeetan tulisi "ottaa hänet ja antaa hänet miehelle, joka ei ole tehnyt aviorikosta vaan on ollut uskollinen, sillä hänet pannaan paljon haltijaksi." Jakeessa 55 Herra lupaa Josephille "satakertaisesti tässä maailmassa isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria, taloja ja maita, vaimoja ja lapsia sekä iankaikkisten elämien kruunuja iankaikkisissa maailmoissa." Jae 55 toistaa Herran lausumia opetuslapsilleen:
Mitä tuo oinas tulee olemaan? Tässä kohdin me väistämättä joudumme sen ulkopuolelle, mitä pyhät kirjoitukset ja ja nykyajan ilmoitus ovat meille kertoneet. Vaikka voimme olla kohtalaisen varmoja, että kuvauksemme kuolevaisuuden tilanteesta on tarkka, me emme tiedä tarpeeksi voidaksemme olla yhtä varmoja ajatuksistamme tuonpuoleisesta. Siitä huolimatta me uskaltaudumme tuolle alueelle hyvästä syystä: yksikään nainen, joka koskaan on tuntenut tuskaa moniavioisuudesta, ei ole tyytyväinen ennen kuin hänen huoliaan tuonpuoleisesta on käsitelty. Yksikään nainen, joka on kokenut tuskaa moniavioisuuden vuoksi ei voi rehellisesti tavoitella paikkaa selestisessä valtakunnassa, ellei hän hän tunne, että tuo valtakunta on paikka, jossa hän oikeasti haluaa elää. Kuolevaisuuden ajan naisiiin vaikuttavat suuresti heidän näkemyksensä ikuisuuden mysteereistä. Ja niinpä, tunnustaessamme että ajatuksemme tuonpuoleisesta ovat ainoastaan omiamme, kuitenkin pohdittuamme pitkään ja ankarasti sitä minkä tosiaan tiedämme, aiomme nyt esittää ajatuksia, joita meillä on niiden naisten vuoksi, joiden tiedämme kokevan suurta tuskaa moniavioisuuden olemassaolon kysymyksestä tuonpuoleisessa.
Mitä tuo oinas tulee olemaan? Ehkäpä niillä, jotka ovat kunniallisesti solmineet avioliiton ja pitäneet kunniassa sen liitot Jumalan määräämän moniavioisuuden aikana, tulee olemaan mahdollisuus "päästä" tuosta poikkeuksellisesta käskystä poiketa laista tämän jäkeisessä elämässä, jos he niin haluavat. Sillä se, että Jumala ei sallisi tuota poispääsyä, olisi sama kuin tuomitsisi määrätyt henkilöt sen ajanjakson vuoksi, jona he astuivat kuolevaisuuteen, koskaan pääsemättä osalliseksi Jumalan säätämän avioliiton lain tuomasta luonnollisesta ilosta. On muistettava, että oli yksilön suhtautuminen moniavioisuuteen tässä elämässä mikä tahansa - iloa, surua tai niiden kahden sekoitusta - kypsin ja ymmärtävin näkökulma täytyy olla Herralla itsellään, joka ilmeisestikin näkee moniavioisuuden Abrahamin uhrina. Jos poispääsyä ei sallittaisi jonakin tulevana ajankohtana, tämä uhraus ja siihen sisältyvä kärsimys olisivat silloin iankaikkinen tuomio henkilöille, jotka syntyivät ajanjaksoina, jolloin Jumala antoi käskyn poiketa laista. Taivas tulisi silloin olemaan tavallaan ikuisen uhraamisen ja ikuisen kärsimyksen paikka näille henkilöille. Tunnemme vahvasti, että Jumala ei voisi pyytää tätä keneltäkään ihmiseltä, varsinkin kun otetaan huomioon Jumalan näkemys, että moniavioisuus on Abrahamin uhri, jonka suhteen hän ei ole välinpitämätön. Jopa Kristuksen uhri ja siinä hänen kokemansa kärsimys saavuttivat päätepisteensä. Ei, Jumalan on loppumattomassa armossaan valmistettava pääsy kaikista Abrahamin uhreista, jotka hän on käskenyt lastensa suorittaa muille niistä koituvan suuremman hyvän vuoksi. Iankaikkisissa maailmoissa ne, jotka uhrasivat ja kärsivät Abrahamin lailla, tulevat saamaan mahdollisuuden elää lain mukaan, ei laista poikkeamisen mukaan, ilman että tämä vaikuttaisi heidän korotukseensa. (24). Me emme sano, että kukaan ei tule elämään moniavioisuudessa taivaassa. Edellyttäen edellä käsittelemämme rinnakkaisuuden olemassaolon, me kuitenkin väitämme olevan selvää, että ketään ei voida määrätä tekemään niin, ja että valinta vetäytyä moniavioisuudesta ei voi vaikuttaa yksilön korotukseen eikä tule niin tekemään.
Millaisen poispääsyn Herra onkin valmistanut näille uskollisille sieluille, se tulee olemaan yhtäpitävä sinetöinnin lain ja sinetöinnin siirron mahdollisuuden kanssa. Tietona niille, joille sinetöinnin siirron oppi ei ole tuttu, tämä on keino, jolla Jumalan ikuinen perhe tullaan järjestämään sen jälkeen kun kaikki kelvottomat "lenkit" on poistettu suuresta perheketjusta. Kun ketjun lenkki näin putoaa pois, ei ainoastaan "lapsi" putoa pois, vaan aviomies tai vaimo putoaa myös pois. Tällainen tilanne ei jätä kelvollista puolisoa irtonaisena roikkumaan - se vain jättää paikan avoimeksi toisen, kelvollisemman henkilön täytettäväksi. Me voimme nähdä tämän siirtomahdollisuusen toimvan kaikkien sinetöintien yhteydessä, ei ainoastaan avioliiton sinetöinnin yhteydessä. Esimerkiksi, jos lapset syntyvät liitossa vanhemmille, jotka päätyvät kelvottomiksi olemaan heidän vanhempinaan, lapsille ei tulla tekemään uutta sinetöintitoimistusta tämän elämän jälkeen. Tosiasia, että he ovat tehneet liiton ja pysyneet kelvollisina olemaan liitossa syntyneitä, näyttää riittävän: heidän sinetöintinsä yksinkertaisesti tullaan "siirtämään" kelvollisille vanhemmille tämän elämän jälkeen. Kirkon ohjekäsikirjat opettavat meille:
"Kun mies ja nainen vihitään temppelissä ajaksi ja iankaikkisuudeksi ja sen jälkeen eroavat, lapset kulkevat sen vanhemman mukana, joka on oikeutettu ja joka on pitänyt liittonsa. Jos kumpikaan heistä ei ole pitänyt liittojaan, lapset voidaan ottaa pois molemmilta heiltä ja antaa jollekulle toiselle ja tämä tapahtuu liitossa syntymisen nojalla. Lasta ei tule sinetöidä toista kertaa, kun hän on syntynyt liitossa, vaan hänet voidaan siirtää tuon syntymäoikeuden nojalla." (25)
Näin näyttää siltä, että päätös solmia sinetöinnin pyhiä liittoja ja pysyä kelvollisena noille liitoille on kaikki millä on väliä yksilön korotuksen kannalta Jumalan ikuisen perheen jäsenenä - tosiasialliset ihmiset, joihin henkilö on sinetöity saattavat muuttua tai olla muuttumatta kaikkien Jumalan lasten suuren perheyhteyden muokkauksen yhteydessä. Vaikka sinut on sinetöity kelvottomaan henkilöön, on kuin tuo henkilö olisi sijaisena sille henkilölle joka on kelvollinen - jota et ehkä edes tapaa tässä elämässä. Tämä selittää sen, miksi kirkko ei peruuta vaimon sinetöintiä avioeron yhteydessä, ellei toista avioliiton sinetöintiä tapahdu: koska merkitystä on vain sillä, että vaimo halusi tulla sinetöidyksi ja oletettavasti pysyy uskollisena tullakseen sinetöidyksi Melkisedekin pappeuden haltijaan - vaikkakin hän todennäköisesti päätyy siirrättämään tuon sinetöinnin johonkuhun toiseen. Hänen ensimmäinen aviomiehensä pysyy "sijaisena", kunnes siirto voi tapahtua. (26)
Tällaiset aviopuolison edustajat tai sijaiset avioliitossa olivat yleisiä kirkon varhaisvaiheessa, koska palautetun kirkon useina ensimmäisinä vuosikymmeninä henkilöä ei voitu sinetöidä niihin läheisiin, joita ei oltu kastettu kirkkoon ennen kuolemaansa. Elossa olevat perheenjäsenet sinetöitiin yleisauktoriteetteihin, jotta heidän korotuksensa varmistattaisiin. Lesket, joiden aviomiehet olivat kuolleet ennen kuin saattoivat kuulla evankeliumista, sinetöitiin johonkuhun yleisauktoriteettiin auktoriteetin vaimoiksi varmistamaan leskien korotus ja sitten heidän aviomiehensä sinetöitiin samaan yleisauktoriteettiin lapseksi, jotta hänetkin "pidettäisiin perheen sisällä"! (27) Tämä seurauksena monista naisista tuli moniavioisen perheen vaimoja väärinymmärryksen vuoksi, jonka mukaan heitä ei voitu sinetöidä kuolleeseen aviomieheensä eikä heillä ollut mahdollisuutta saavuttaa korotusta ellei heitä oltu sinetöity jonkun vaimoksi. Esimerkiksi, naisia, jotka eivät olleet edes tavanneet Joseph Smithiä hänen eläessään, sinetöitiin häneen hänen kuolemansa jälkeen. Samoin eräs nainen antoi sinetöidä iäkkään äitinsä aviomieheensä (tyttären puolisoon), juuri ennen äidin kuolemaa, jotta äiti voisi saada korotuksensa. Wilford Woodruffin 400 edesmennyttä naispuolista esivanhempaa sinetöitiin hänen vaimoikseen. Nämä käytännöt näyttävät osoittavan, että osallisena olevat tahot ymmärsivät kyseessä olevan miehen olevan enemmänkin sijainen tai edustaja, jotta nainen voisi saada avioliittotoimituksen ja siten korotuksensa, pikemminkuin kuin olisivat ymmärtäneet, että nämä naiset olisivat solmineet avioliiton jollakin merkityksellisellä tavalla juuri näiden miesten kanssa koko iankaikkisuudeksi. Esimerkiksi: mitä merkitystä voisi olla sillä, että kuollut nainen, jota et koskaan ole tässä elämässä tavannut, jonka tahtoa asiassa et mitenkään voi tietää, ja joka tosiassa on joku iso-isoäideistäsi, sinetöidään sinuun? Tai sillä, että oma anoppisi sinetöidään sinuun vaimoksi? Tai, naisen kyseessä ollen, sillä että sinut sinetöidään kuolleeseen mieheen, jota et koskaan ole tavannut ja jonka tahtoa asiassa et mitenkään voi tietää? Tällaisissa avioliitoissa on parhaiten järkeä sijaisavioliittoina. Todellakin, kun presidentti Wilford Woodruff ilmoitti vuonna 1894, että nainen voitiin sinetöidä kuolleeseen mieheensä (ja lapset kuolleisiin vanhempiinsa) vaikka edesmenneitä ei oltu kastettu ennen kuolemaansa, monia tuhansia sinetöinnin siirtoja tapahtui perhelinjojen uudelleenjärjestämiseksi. (28)
Tämä ymmärrys sinetöinnin siirron mahdollisuudesta lopullisessa kaikkien niiden yhteen sitomisessa, jotka ovat kelvollisia tulemaan Jumalan ikuisen perheen jäseniksi, saatta auttaa meitä näkemään kunniallisen "poispääsyn" niille uskollisille miehille ja naisille, joille annettiin käsky poiketa avioliiton laista ja luonnollisesta ilosta, joka syntyy tuon lain mukaan elämisestä. Jos Jumala todellakaan "ei katso henkilöön", silloin ajanjakson, jona henkilö astui kuolevaisuuteen, ei pitäisi määrittää hänen mahdollisuuttaan lopettaa Abrahamin uhri.
Sivun 9 viitteet:
(24) Emme myöskään usko että henkilön päätös käyttää oikeuttaan välttää poikkeuksellista moniavioisuuden harjoittamisen käskyä voisi vaikuttaa läheisten kykyyn nauttia toistensa läsnäolosta. Jos kaikki selestisen valtakunnan rajojen sisällä ovat oikeutettuja asumaan Isämme edessä (OL 76: 62, 94), varmastikin he kaikki ovat oikeutettuja asumaan myös toinen toistensa edessä. Moniavioisuutta kunniakkaasti harjoittaneiden jälkeläisten ei näin ollen tarvitse pelätä, että jotkut erityiset esivanhemmat "olisivat menetettyjä" jos nämä esivanhemmat päätyvät käyttämään poispääsyä. Ketään ei ole menetetty eikä ketään ole irroitettu lopullisesta ihmiskuntaperheen yhteen liittävästä ketjusta.
(25) Questions Frequently Asked About the Temple and the Endowment. Salt Lake City: The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 1981, 10.
(26) Paljon tarpeetonta sydänsurua voidaan ehkäistä, jos tämä ymmärretään. Jos hänen aviomiehensä avioituu uudelleen temppelissä erottuaan hänestä, nainen jonka sinetöinti on edelleen voimassa, saattaa tuntea, että hänet ollaan pakottamassa ikuiseen moniavioisuuteen vastentahtoisesti. Näin ei ole asianlaita. Kuten olemme todenneet, hänen ex-miehensä on "sijainen" sille, joka tulee olemaan hänen sinetöity kumppaninsa, jos hän pysyy kelvollisena tälle siunaukselle. Niin myös uudelleen avioituneen naisen lasten asema, jotka automaattisesti on sinetöity hänen edelliseen puolisoonsa (mikäli sinetöinnin peruutusta ei tapahdu) on ymmärrettävä samalla tavoin. Lapset ovat kelvollisia syntymään liitossa ja tulevat myös siinä asemassa olemaan. Kun huomioidaan sinetöinnin siirron mahdollisuus, se kehen heidät on sinetöity, ei ole olennaista heidän korotukselleen, lasten ollessa joka tapauksessa osallisia sinetöinnistä. Sinetöinnin siirron mahdollisuus luo oikeutta ja kohtuutta tilanteisiin, joita ei voida millään muulla tavoin nähdä oikeudenmukaisiksi. Kuitenkin, kuten Eugene England on todennut, tämä näkemys ei edelleenkään kykene selittämään, miksi nainen, joka on kuollut, voidaan sinetöidä useampaan kuin yhteen mieheen, mutta elävää naista ei voida. Meillä on kuitenkin hyvä syy uskoa, että tämä rajoitus tullaan tulevaisuudessa poistamaan Herran toimesta. (Erinomainen lisälähde tähän MAP-moniavioisuuden asiaan on Englandin klassinen essee: On Fidelity, Polygamy, and Celestial Marriage, [Uskollisuudesta, moniavioisuudesta ja selestisestä avioliitosta], joka alunperin on julkaistu Dialoque-aikakauslehdessä vuonna 1987, ja on nyt saatavissa verkossa Eugene England - säätiön sivustolla osoitteessa: http://eugeneengland.org/wp-content/uploads/sbi/articles/1987_e_001.pdf.
(27) Irving, Gordon 1974: The Law of Adoption: One Phase of the Development of the Mormon Concept of Salvation, 1830-1900. BYU Studies 14, nro. 3 (1974): 306.
(28) Yli 13000 tällaista sinetöinnin siirtoa tapahtui. Ks. Irving, Gordon 1974: The Law of Adoption: One Phase of the Development of the Mormon Concept of Salvation, 1830-1900. BYU Studies 14, nro. 3 (1974): 308-312.
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 10
Tulkinnanvaraiset jakeet ja "palkinto"-tulkinta
Opin ja liittojen luvussa 132 kolmen jakeen sisältö on aiheuttanut joidenkin keskuudessa virheellisiä tulkintoja Herran selkeästä ja vahvasta viestistä siitä, että hän ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä ja siitä, että hänen näkemyksensä mukaan moniavioisuus on Abrahamin uhri, joka ansaitsee poispääsyn, eikä sen jatkuminen ole aiheellista. Vaikka tästä vaihtoehtoisesta tulkinnasta on useita muunnelmia, yleisesti ottaen tämä näkemys, joka ei ole yhteen sovitettavissa Herran moniavioisuutta koskevista näkemyksistään antaman selityksen kanssa, esittää että moniavioisuus on nähtävä vain joillekin rajattuna, koska se on erityisen vanhurskaiden yksilöiden palkinto tai etuoikeus. Se on rajattu, koska vähemmän vanhurskailla ei tulisi olla sellaista etuoikeutta. Todellakin, tämän tulkinnan mukaan, mitä vanhurskaampi mies, sitä enemmän vaimoja hänellä tulee olemaan tulevassa maailmassa. Kolme kyseessä olevaa jaetta ovat Opin ja liittojen luvun 132 jakeet 39, 44 ja 55.
Jakeessa 39 Herra selittää, että Daavid ei syntinsä seurauksena "peri heitä [vaimojaan ja sivuvaimojaan] poissa maailmasta, sillä minä olen antanut heidät toiselle." Jakeessa 44 Herra sanoo, että jos mies on kohdellut väärin vaimoaan, profeetan tulisi "ottaa hänet ja antaa hänet miehelle, joka ei ole tehnyt aviorikosta vaan on ollut uskollinen, sillä hänet pannaan paljon haltijaksi." Jakeessa 55 Herra lupaa Josephille "satakertaisesti tässä maailmassa isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria, taloja ja maita, vaimoja ja lapsia sekä iankaikkisten elämien kruunuja iankaikkisissa maailmoissa." Jae 55 toistaa Herran lausumia opetuslapsilleen:
"kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja -- tosin myös vainoa -- ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän." (Mark. 10:29-30)
Joidenkin mielestä nämä kolme jaetta tukevat tulkintaa, jonka mukaan selestinen moniavioisuus on palkinto. Jakeen 39 tulkitaan tarkoittavan että kaikki Daavidin vaimot ja sivuvaimot tullaan antamaan yhdelle korotetulle miehelle. Jakeen 44 on tulkittu tarkoittavan, että uskolliset miehet tulevat olemaan monen vaimon hallitsijoita. Jakeen 55 on tulkittu tarkoittavan, että vanhurskailla miehillä tulee olemaan useita vaimoja palkintona Herran palvelemisesta.
Kattava syy hylätä tämä tulkinta on Herran esittämä pitkähkö rinnastus Iisakiin ja Hagariin. Jumala ei rajoita moniavioisuutta sen vuoksi että se olisi erityinen palkinto tai etuoikous erityisen vanhurskaille. Jumala rajoittaa moniavioisuuden harjoittamista, koska se on Abrahamin uhri, eikä hän halua pitkittää sitä yhtään pidemmälle kuin on tarpeen. "Palkinto"-tulkintaa ei voi hyväksyä olemalla samanaikaisesti hylkäämättä "uhri"-tulkintaa, jonka Herra itse antaa. Kuten olemme nähneet, Abrahamin uhrin koetus voi todellakin tulla henkilöiden osaksi heidän erityisen vanhurskautensa vuoksi ja kuuliaisuus tämän uhrin yhteydessä voi tuoda asianomaiselle palkinnon, mutta palkinto itse ei voi olla ikuinen Abrahamin uhri. Tämä tarkoittaisi, että Abrahamin palkinto kuuliaisuudestaan käskylle uhrata Iisak, olisi palaaminen takaisin Moorian vuorelle tai että Kristuksen palkinto sovituksestaan olisi tulla jälleen naulatuksi ristille. Tällainen tulkinta alentaisi Herran voimakkaan perustelun Opin ja liittojen luvuss 132 epäjohdonmukaiseksi, eikä sitä näin ollen voida asettaa sellaisen tulkinnan edelle, joka säilyttää Herran lausuntojen johdonmukaisuuden, kuten "uhri"-tulkinta tekee.
Lisäksi nämä jakeet ovat riittävän tulkinnanvaraisia, että mitään tiukkaa ja kestävää tulkintaa moniavioisuuden "palkinnosta" ei voida osoittaa. Me emme tiedä miten Daavidin vaimot ja sivuvaimot sijoitetaan heidän sinetöinneissään. Selvästikin heidät annetaan toiselle oman suostumuksensa mukaan, mutta jos he päättävät poiketa moniavioisuuden poikkeuksellisesta käskystä, mikä on heidän oikeutensa Herran Abrahamin uhrista (OL 132:50) osoittaman "poispääsyn" mukaisesti, silloin tapa, jolla heidät saatetaan sijoittaa on: yksi jollekin toiselle vanhurskaalle miehelle, toinen taas jollekin toiselle vanhurskaalle miehelle ja niin edelleen. Meidän on sallittava se, että Herran oma rinnastus rajaa jakeen 39 tulkinnan. (29)
Mitä tulee jakeeseen 44, pyhien kirjoitusten antamasta laajemmasta asiayhteydestä katsoen Herra ei voi olla sanomassa, että uskollinen mies tulee hallitsemaan monia vaimoja. Ensinnäkin Herra ei sano "vaimoja" tässä jakeessa. Toiseksi me tiedämme, että Herran puhuessa muissa kirjoituksissa "paljon haltijaksi" tulemisesta, hän viittaa korotettuun mieheen ja naiseen, rinta rinnan tasarvoisina, hallitsemassa yhdessä monia asioita: maailmoja ja valtakuntia ja lukemattomia jälkeläisiä (ks. tämän kirjan kappaleita kaksi ja kolme). Kaikki ne jotka ovat vanhurskaita, sekä miehet että naiset, ovat Esikoisen kirkko (OL 93:22) ja niinmuodoin perivät isän täyteyden (OL 76:95; 88:107). Avioliiton uudessa ja ikuisessa liitossa yhteen liitettyinä he ovat jumalia, joilla on kaikki voima (OL 132:20; 76:58) ja he hallitsevat monia asioita yhdessä sen seurauksena (OL 52:13; 76: 54-55; 78:15). Jakeen 44 tulkinta siten, että ymmärretään uskollisen miehen tulevan hallitsemaan vaimonsa kanssa monia asioita, on paremmin sopusoinnussa sen Herran näkemyksen kanssa, jonka mukaan moniavioisuus on Abrahamin uhri, ei palkinto.
Jae 55 on mielenkiintoinen, mutta riittävän tulkinnanvarainen, niin että sitä ei voida käyttää sen enempää tukemaan "palkinto"-tulkintaa. Jakeen 55 ja Markuksen evankeliumin luvun 10 jakeen 30 huolellinen lukeminen osoittaa, että herra puhuu perhe-palkinnosta liittyen "tähän maailmaan" ja " tähän maailmanaikaan". Koska tämä perhe-palkinto ei tullut opetuslasten tai Joseph Smithin osaksi heidän kuolevaisen elämänsä aikana, ehkäpä Herra saattoi viitata siihen, että vanhurskas henkilö "tässä maailmanajassa" ansaitsee paikan selestisessä maailmassa, jossa kaikki, jotka ovat kelvollisia tuohon valtakuntaan, yhdistetään yhteen suureksi taivaan perheketjuksi. Oli miten oli, miten meidän tulisi ymmärtää sana "vaimoja" jakeessa 55? Koska jae on tulkinnanvarainen, yrittäkäämme ymmärtää yhtä muista ilmaisuista siinä perhesuhteiden sarjassa, jonka vanhurskas mies tulee saamaan. Miten on mahdollista, että miehellä voi olla sata "äitiä"? Voivatko kaikki nämä monet naiset vaatia osakseen tuota fyysistä Joseph Smithin synnyttämisen kokemusta, mikä yleensä on se, miten määrittelemme äidin suhteen lapseen? No, se ei tunnu järkevältä. Jokin laajempi merkitys täytyy sisältyä tässä kerrottuun "äiti"-suhteeseen. Herra itse esittää, että näin on. Kun Kristukselle kerrottiin, että hänen äitinsä ja veljensä odottavat häntä, hän kysyi: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." (Matteus 12:48-50).
Esitämme, että Herra viittaa näissä Opin ja liittojen luvun 132 sekä Markuksen evankeliumin ja Matteuksen evankeliumin jakeissa valtavaan näkyyn lopullisesti yhdistetyn ihmiskuntaperheen yhteen sitomisesta, jossa jokainen on yhdistetty jokaiseen toiseen läpi sukupolvien, Tässä tulkinnassa Joseph Smithillä voi olla tuhansia äitejä ja tuhansia muitakin perhesuhteita. Kuitenkaan nämä sidokset eivät saata olla niin suoria ja välittömiä kuin Josephin ja hänen äitinsä Lucy Mack Smithin välinen sidos tuossa ketjussa. Samalla tavoin, Josephin ja jakeessa 55 mainittujen "vaimojen" välinen sidos saattaa myös asettua suuren ihmisketjun yhteyteen eikä viittaa suoraan ja välittömään suhteeseen. Sanalla sanoen, jae 55 on edelleen liian tulkinnanvarainen salliakseen "palkinto" -tulkinnan, mitä tulee moniavioisuuteen. Palkinto josta tässä puhutaan - ikuinen paikka vanhurskaassa ihmiskunnan suurperheessä - on tarkoitettu sekä miehille, että naisille (Markus 10:30) eikä tuo jae näin ollen ota kantaa moniavioisuuteen lainkaan.
Lopuksi, varhaisten pyhien lausunnot pyhien kirjoitusten ulkopuolella viittaavat siihen, että he uskoivat moniavioisuuden olevan avioelämän malli selestisessä valtakunnassa ja että tämän elämän jälkeisessä olotilassa vaimojen määrä on merkki miehen uskollisuuden asteesta. Nämä lausunnot näyttävät tukevan "palkinto"-tulkintaa. (30) Kuitenkin meidän on muistettava, että nämä lausunnot on tehty tuona aikana, jolloin esiintyi jonkinverran epätietoisuutta taivaan sinetöimisjärjestyksestä. Ajateltiin, että henkilöä ei voitu sinetöidä kuolleisiin omaisiin, jotka olivat kuolleet saamatta kastetta. Lesket tunsivat, että heidät oli sinetöitävä yleisauktoriteetteihin, jotta heidän korotuksensa varmistuisi. On muistettava, että miehet ajattelivat, että heidät oli sinetöitävä yleisauktoriteetteihin näiden lapsiksi, ja että kaikki pitää lopulta sinetöidä talaudenhoitokauden päähän (Joseph Smithiin) ja että siihen sinetöimisvelvoittet päättyisivät. Tällä tavoin monilla yleisauktoriteeteilla oli monta vaimoa ja monia lapsia, näiden sinetöitiä koskevien näkemysten ja Jumalan antaman moniavioisuuskäskyn yhdistyessä toisiinsa. Näin ollen sinetöintijärjestykseen liittyvä jonkinasteinen sekaannus vaikutti omalla tavallaan syvästi varsinaisen moniavioisuuden harjoittamiseen kirkon alkuaikoina. On ajateltavissa, että tämä tilanne vaikutti samoin näiden varhaisvaiheen pyhien ymmärrykseen aviomiehen ja vaimon avioliittoon sinetöimisen osalta. (31) Huomautamme, että tämän sekaannuksen selvitti sama profeetta, Wilford Woodruff, jonka toimikautena Jumala kumosi moniavioisuuden harjoittamisen poikkeuksellisen käskyn. Todellakin, uskomme että ei ole mikään sattuma, että näin tapahtui. Kumotessaan moniavioisuuden vuonna 1890 sinetöintiin tuona aikana liittyvien rajoittuneiden näkemysten vallitessa, Wilford Woodruff, toimien Herran puhetorvena, näytti asettavan korotuksen monien henkilöiden saavuttamattomiin, henkilöiden, joiden lähisukulaiset eivät olleet voineet vastaanottaa evankeliumia ennen kuolemaansa. Tähän tilanteeseen liittyvä suru sattettiin korjata vain poistamalla sinetöintiin liittyvä sekaannus. Näin vuonna 1894 tehty sinetöintiin liittivän sekaannuksen selvitys oli välttämätön liite moniavioisuuden harjoittamisen käskyn kumoamiseen vuonna 1890.
Pysähtykäämme vielä hetkeksi toteamaan, että Joseph Smith, Brigham Young, John Taylor ja Wilford Woodruff johtivat kirkkoa osoittaen rohkeutta, innoitusta ja ylevyyttä aikana, jolloin pyhiä käskettiin tekemään suuria uhrauksia, mukaanlukien moniavioisuuden Abrahamin uhri. He, kuten kaikki, jotka halukkaasti tekivät Herran heiltä vaatimat uhraukset, ansaitsevat meidän kaikkien kunnioituksen. He asettivat omistautumisen Jumalalle kaiken muun edelle ja asettivat alttarille maineensa ja jopa henkensäkin. Tämän lisäksi Wilford Woodruff johti kirkkoa innoituksella ja taidolla ajanjaksona, jolloin Herra kumosi käskyn harjoittaa moniavioisuutta, joka kumoaminen saattoin tuntua monista tuona aikana myös suurelta uhraukselta. (32) Ymmärtäessämme moniavioisuuden harjoittamisen käskyn Abrahamin uhrina, meidän tulisi kokea syvää kunnioitusta niita varhaisia pyhiä kohtaan, joilta tuo uhri vaadittiin.
Palataksemme tämän kappaleen pääasiaan, on johtopäätöksenä todettava, että vaikka Opin ja liittojen luvussa on kolme tulkinnanvaraista jaetta, niiden huolellinen tutkiminen ei anna aihetta uskoa vaihtoehtoiseen tulkintaan, jonka mukaan moniavioisuus olisi vanhurskaiden henkilöiden erityinen palkinto tulevassa elämässä. Käsky elää moniavioisuudessa saatetaan antaa erityisen vanhurskaille henkilöille kuolevaisuudessa, mutta silloin se annetaan Abrahamin uhrina, jonka kautta henkilö saattaa ansaita palkinnon, mutta joka ei itsessään muodosta palkintoa. Moniavioisuuden tulkinta "uhrina" on käsityksemme mukaan ainoa tulkinta, joka tekee Iisakia ja Hagaria koskevasta Herran perustelusta johdonmukaisen.
Sivun 10 viitteet
(29) On huomattava, että tämä jae, samoin kuin jae 44, viittaa sinetöinnin siirron mahdollisuuteen, kuten edellisessä osiossa keskusteltiin. Kelvottomien miesten (kuten Daavidin) kelvolliset vaimot siirretään heidän alkuperäisen avioliittoon sinetöintinsä oikeuden perusteella. Nämä vaimot ovat kelvollisia saamaan paikan vaimona Jumalan ikuisen perheen suuressa sukulinjassa, mutta heidän aviolittokumppaninsa saattaa olla tai saattaa olla olematta se jonka kanssa he olivat naimisissa kuolevaisuudessa.
(30) Jumalan moniavioisuuden harjoittamiseen käskemänä miehen kuolevaisuudessa ottamien vaimojen määrä saattaa olla merkki hänen vanhurskautensa asteesta. Oletamme, että tämä olisi riippuvaista miesyksilön motivaatiosta ottaa nämä lisävaimot.
(31) Todellakin, Irving väittää että ihmiskuntaperheen "sekavaa" tilaa koskeva Joseph Smithin lausunnnon (Joseph Smithin kuoleman jälkeen Brigham Youngille annetun näyn yhteydessä) asianmukainen tulkinta viittaa erityisesti näihin erheellisiin sinetöintikäytäntöihin. Jos Irvingin tulkinta on oikea, silloin on tosiaan huomionarvoista, että Joseph Smith, tuonpuoleisen näköalapaikalta, kykeni näkemään erehdyksen, jota hän ei huomannut kuolevaisena koetusaikanaan ja että hän halusi ilmoittaa uuden ja selkeämmän näkemyksensä maanpäälliselle seuraajalleen. (Ks. Irving op. cit.)
(32) Moniavioisuuden harjoittamiskäskyn kumoamisen yhteydessä koettiin hengellisiä tapahtumia. Tässä vain yksi esimerkki tähän yhteyteen lainattuna: "Useammin kuin kerran kuulin isän sanovan muille perheenjäsenille, että kun hän meni konferenssiin, hän ja jotkut hänen ystävistään, jotka olivat kärsineet maanpaon ja vankeuden, olivat lujasti päättäneet äänestää virallista julistusta vastaan. 'Mutta', sanoi isä, 'jokin voima, joka ei ollut minun omani, nosti käteni ja minä annoin tukeni presidentti Woodruffille tässä asiassa. Heti kun olin tehnyt tämän, rauhan tunne ja tyytyväisyys valtasi minut.'" (Jensen, Juliaette Batemen 1948: Little Gold Pieces. Salt Lake City: Stanway Printing Company, 130. Olemme kiitollisuudenvelassa B. Kent Harrisonille, jonka isoäiti Juliaetta on, siitä, että hän kiinnitti huomiomme tähän tapahtumaan.)
"Moniavioisuus"
Tämä uusi näkemys Jaakobin kirjan luvun 2 ja Opin ja liittojen luvun 132 yhteensopivuudesta on tärkeä monesta syystä. Kuitenkin lohduttavin näkökohta on se, että ne naiset ja miehet, jotka tuntevat tuskaa moniavioisuuden ajatuksesta, ovat aivan hyviä Jumalan silmissä eikä Jumala pidä outona sitä, että he tuntevat tuskaa. Jumala ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä uudessa ja ikuisessa liitossa, koska myös hän näkee moniavioisuuden Abrahamin uhrina, joka aiheuttaa kärsimystä, mutta (vanhurskaille) myös ristiriitaista iloa ja läheisempää suhdetta häneen. Me voimme mielessämme nähdä Jumalan itkevän, kun vanhurskaat moniavioiset naiset ja miehet itkivät. Ajatelkaa mitä se merkitsee! Niille jotka itkevät sen erheellisen ajatuksen vuoksi, jonka mukaan heitä saatetaan käskeä harjoittamaan moniavioisuutta taivaassa, voidaan sanoa: Herra ei tuomitse tunteitanne. Päinvastoin, Jumala ei anna teille käskyä harjoittaa moniavioisuutta tämän elämän jälkeen, ja jos hän käskee teitä harjoittamaan sitä tässä elämässä, voitte olla varmoja kahdesta asiasta: 1) hän hyvittää sen teille: te tulette saamaan oinaan pensaikkoon, vaikkakin se saattaa tapahtua tämän elämän jälkeen; ja 2) Jumala kumoaa moniavioisuuden poikkeuksellisen käskyn välittömästi, kun hänen antamansa käskyn rakastavat tarkoitukset ovat täyttyneet - yksinkertaisesti siitä syystä, että hän säälii niitä, jotka antavat moniavioisuuden Abrahamin uhrin vertauskuvana sovituksesta. Vaikkakin poikkeuksellinen käsky saattaa tulla jonkun osaksi erityisen vanhurskauden seurauksena, ja vaikka kuuliaisuus poikkeukselliselle käskylle harjoittaa moniavioisuutta saattaa tehdä hänet arvolliseksi saamaan suuren palkinnon, uhri itsessään ei voi muodostaa tuota palkintoa sen valossa, mitä Herra on ilmoittanut Opin ja liittojen luvussa 132 ajatuksistaan tässä asiassa. Hän haluaa, että kaikki hänen lapsensa kokevat luonnollisen ilon, joka syntyy avioliiton laista, joka laki on yksiavioisuus avioliiton uudessa ja ikuisessa liitossa. Jumala ei ole välinpitämätön yksiavioisuuden ja moniavioisuuden välillä ja Jumala näkee moniavioisuuden Abrahamin uhrina, minkä vuoksi hän aktiivisesti ja vakavasti rajoittaa sen harjoittamista myös tällä Joseph Smithin tehtäväksi annetun kaiken palauttamisen taloudenhoitokaudella (OL 132:40).
Jos me olemme kulttuurina menettäneet kykymme nähdä Jumalan antaman moniavioisuuskäskyn Abrahamin uhrina, jollainen Jumala kertoo sen olevan - jos olemme kadottaneet kykymme nähdä, että Jumala todella haluaa, että niitä vanhurskaita varten, jotka ovat noudattaneet tätä poikkeuksellista käskyä, on olemassa poispääsy - silloin olemme kadottaneet jotakin syvällisen kallisarvoista. Silloin me olemme kadottaneet näkemyksen Jumalan lapsiaan kohtaan tunteman rakkauden suuruudesta. Tämän näkemyksen kadottaminen tuo tilalle "katkeruuden sapen", kuten Mormon huomauttaa eräistä, jotka samalla tavoin asettivat rajoituksia Jumalan viattomia kohtaan tuntemalle rakkaudelle, sillä silloin me "kiellämme" Jumalan "armoteot" (Moroni 8:14,23). Jos kulttuuriset virhetulkinnat saavat naiset ja miehet suremaan moniavioisuuden vuoksi - joko siitä syystä että he erheellisesti uskovat Jumalan olevan välinpitämätön uhrin ja jonkin sellaisen välillä, joka ei ole uhri, ja niin ollen Jumala ei valmistaisi mitään poispääsyä tästä uhrista; tai siitä syystä että heidät on johdettu uskomaan, että he ovat itsekkäitä eivätkä ole vanhurskaita, jos he tuntevat tuskaa ajatellessaan moniavioisuutta - silloin nämä kulttuuriset virhetulkinnat todella vahingoittavat kansaamme. Niinpä meillä onkin velvollisuus kitkeä pois nämä kulttuuriset virhetulkinnat keskuudestamme, jotta ne eivät aiheuttaisi suurta hengellistä vahinkoa (Moroni 8:6). (33)
Balsamin tarve Gileadissa [Jeremia 8:22] on todella suuri moniavioisuusasian vuoksi. Voidaan vain toivoa, että kulttuuristen kansanviisauksiemme karstoittuneet suomut putoavat silmistämme ymmärtäessämme, että Mormonin kirjan Jaakob ja profeetta Joseph Smith saivat aivan saman ilmoituksen Herralta.
Sivun 11 viitteet:
(33) Todellakin kirjoittaessamme tätä lukua havaitsimme kuinka suuri tämä hengellinen vahinko saattaa olla. Tämän luvun tuottamisessa minua avustava tutkimusapulainen puhui moniavioisuudesta erään toisen tutkimusavustajani kanssa, ihanan nuoren naisen, jonka perhe toimii aktiivisesti kirkossa. Kyseinen nuori nainen kertoi, että hän suhtautuu hyvin varauksellisesti ajatukseen mennä naimisiin temppelissä, pelosta, että jos hän kuolisi, hänen aviomiehensä saattaisi avioitua uudelleen ja niin hänestä tulisi moniavioinen vaimo taivaassa. Hän kertoi että moniavioisuus kuulostaa hänestä aivan helvetiltä, ei taivaalta, eikä hän halunnut joutua sellaiseen paikkaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, että tutkimusapulaisellani oli tällaisia tunteita! Eräs toinen nuori äiti kertoi minulle, kuinka hän yritti hillitä rakkauttaan aviomiestään kohtaan, koska hän "tiesi", että jos he olisivat kelvollisia pääsemään selestiseen valtakuntaan, hänen miehelleen annettaisiin monta vaimoa. Taistellakseen tämän ajatuksen aiheuttamaa ahdistusta ja epätoivoa vastaan, hän yritti rakastaa miestään vähemmän! Eräälle nuorelle miehelle, joka kärsi elinikää lyhentävästä geneettisestä häiriöstä, kertoivat hänen huonetoverinsa (kaikki palanneita lähetyssaarnaajia), että maanpäällisten fyysisten ongelmiensa vuoksi hänelle tultaisiin selestisessä valtakunnassa antamaan "satoja kaikkein kauneimpia kuviteltavissa olevia naisia" palkinnoksi. Nuori mies vastasi, että hän haluasi mieluummin yhden "ei-niin-kauniin" mutta rakastavan kumppanin täällä ja tuonpuoleisessa. Tässä oli vain muutamia monista tuollaisista tapauksista, joita käytettävissä oleva tila ei salli kertoa. Todellakin, nämä tapaukset tuovat mieleen lainauksen C. S. Lewisin ajatuksista: "Ei niin, että olisin (luullakseni) kovinkaan suuressa vaarassa menettää uskoni Jumalaan. Todellinen vaara on päätyä uskomaan tuollaisia kauheita asioita hänestä. Pelkäämäni johtopäätös ei ole, että 'Jumalaa ei siis sittenkään ole olemassa' vaan että 'Jumala on siis todellakin tällainen. Älä enää petä itseäsi.'" Me emme voi sallia tämän hengellisen vahingonteon jatkuvan, nimenomaisesti siitä syystä että pyhät kirjoitukset, jotka tuovat ilmi Jumalan mielen tässä asiassa, tarjoavat kaivatun balsamin häivyttämään tuon vahingonteon kokonaan.
*Sivujen maisemakuvitus on H.H.H. Lorentzin kuva-arkistosta. H. Hoffmann 1930-luku: Vesistövaellus kangaskanootilla Suomessa.
Käännös: Markku Lorentz
Joidenkin mielestä nämä kolme jaetta tukevat tulkintaa, jonka mukaan selestinen moniavioisuus on palkinto. Jakeen 39 tulkitaan tarkoittavan että kaikki Daavidin vaimot ja sivuvaimot tullaan antamaan yhdelle korotetulle miehelle. Jakeen 44 on tulkittu tarkoittavan, että uskolliset miehet tulevat olemaan monen vaimon hallitsijoita. Jakeen 55 on tulkittu tarkoittavan, että vanhurskailla miehillä tulee olemaan useita vaimoja palkintona Herran palvelemisesta.
Kattava syy hylätä tämä tulkinta on Herran esittämä pitkähkö rinnastus Iisakiin ja Hagariin. Jumala ei rajoita moniavioisuutta sen vuoksi että se olisi erityinen palkinto tai etuoikous erityisen vanhurskaille. Jumala rajoittaa moniavioisuuden harjoittamista, koska se on Abrahamin uhri, eikä hän halua pitkittää sitä yhtään pidemmälle kuin on tarpeen. "Palkinto"-tulkintaa ei voi hyväksyä olemalla samanaikaisesti hylkäämättä "uhri"-tulkintaa, jonka Herra itse antaa. Kuten olemme nähneet, Abrahamin uhrin koetus voi todellakin tulla henkilöiden osaksi heidän erityisen vanhurskautensa vuoksi ja kuuliaisuus tämän uhrin yhteydessä voi tuoda asianomaiselle palkinnon, mutta palkinto itse ei voi olla ikuinen Abrahamin uhri. Tämä tarkoittaisi, että Abrahamin palkinto kuuliaisuudestaan käskylle uhrata Iisak, olisi palaaminen takaisin Moorian vuorelle tai että Kristuksen palkinto sovituksestaan olisi tulla jälleen naulatuksi ristille. Tällainen tulkinta alentaisi Herran voimakkaan perustelun Opin ja liittojen luvuss 132 epäjohdonmukaiseksi, eikä sitä näin ollen voida asettaa sellaisen tulkinnan edelle, joka säilyttää Herran lausuntojen johdonmukaisuuden, kuten "uhri"-tulkinta tekee.
Lisäksi nämä jakeet ovat riittävän tulkinnanvaraisia, että mitään tiukkaa ja kestävää tulkintaa moniavioisuuden "palkinnosta" ei voida osoittaa. Me emme tiedä miten Daavidin vaimot ja sivuvaimot sijoitetaan heidän sinetöinneissään. Selvästikin heidät annetaan toiselle oman suostumuksensa mukaan, mutta jos he päättävät poiketa moniavioisuuden poikkeuksellisesta käskystä, mikä on heidän oikeutensa Herran Abrahamin uhrista (OL 132:50) osoittaman "poispääsyn" mukaisesti, silloin tapa, jolla heidät saatetaan sijoittaa on: yksi jollekin toiselle vanhurskaalle miehelle, toinen taas jollekin toiselle vanhurskaalle miehelle ja niin edelleen. Meidän on sallittava se, että Herran oma rinnastus rajaa jakeen 39 tulkinnan. (29)
Mitä tulee jakeeseen 44, pyhien kirjoitusten antamasta laajemmasta asiayhteydestä katsoen Herra ei voi olla sanomassa, että uskollinen mies tulee hallitsemaan monia vaimoja. Ensinnäkin Herra ei sano "vaimoja" tässä jakeessa. Toiseksi me tiedämme, että Herran puhuessa muissa kirjoituksissa "paljon haltijaksi" tulemisesta, hän viittaa korotettuun mieheen ja naiseen, rinta rinnan tasarvoisina, hallitsemassa yhdessä monia asioita: maailmoja ja valtakuntia ja lukemattomia jälkeläisiä (ks. tämän kirjan kappaleita kaksi ja kolme). Kaikki ne jotka ovat vanhurskaita, sekä miehet että naiset, ovat Esikoisen kirkko (OL 93:22) ja niinmuodoin perivät isän täyteyden (OL 76:95; 88:107). Avioliiton uudessa ja ikuisessa liitossa yhteen liitettyinä he ovat jumalia, joilla on kaikki voima (OL 132:20; 76:58) ja he hallitsevat monia asioita yhdessä sen seurauksena (OL 52:13; 76: 54-55; 78:15). Jakeen 44 tulkinta siten, että ymmärretään uskollisen miehen tulevan hallitsemaan vaimonsa kanssa monia asioita, on paremmin sopusoinnussa sen Herran näkemyksen kanssa, jonka mukaan moniavioisuus on Abrahamin uhri, ei palkinto.
Jae 55 on mielenkiintoinen, mutta riittävän tulkinnanvarainen, niin että sitä ei voida käyttää sen enempää tukemaan "palkinto"-tulkintaa. Jakeen 55 ja Markuksen evankeliumin luvun 10 jakeen 30 huolellinen lukeminen osoittaa, että herra puhuu perhe-palkinnosta liittyen "tähän maailmaan" ja " tähän maailmanaikaan". Koska tämä perhe-palkinto ei tullut opetuslasten tai Joseph Smithin osaksi heidän kuolevaisen elämänsä aikana, ehkäpä Herra saattoi viitata siihen, että vanhurskas henkilö "tässä maailmanajassa" ansaitsee paikan selestisessä maailmassa, jossa kaikki, jotka ovat kelvollisia tuohon valtakuntaan, yhdistetään yhteen suureksi taivaan perheketjuksi. Oli miten oli, miten meidän tulisi ymmärtää sana "vaimoja" jakeessa 55? Koska jae on tulkinnanvarainen, yrittäkäämme ymmärtää yhtä muista ilmaisuista siinä perhesuhteiden sarjassa, jonka vanhurskas mies tulee saamaan. Miten on mahdollista, että miehellä voi olla sata "äitiä"? Voivatko kaikki nämä monet naiset vaatia osakseen tuota fyysistä Joseph Smithin synnyttämisen kokemusta, mikä yleensä on se, miten määrittelemme äidin suhteen lapseen? No, se ei tunnu järkevältä. Jokin laajempi merkitys täytyy sisältyä tässä kerrottuun "äiti"-suhteeseen. Herra itse esittää, että näin on. Kun Kristukselle kerrottiin, että hänen äitinsä ja veljensä odottavat häntä, hän kysyi: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." (Matteus 12:48-50).
Esitämme, että Herra viittaa näissä Opin ja liittojen luvun 132 sekä Markuksen evankeliumin ja Matteuksen evankeliumin jakeissa valtavaan näkyyn lopullisesti yhdistetyn ihmiskuntaperheen yhteen sitomisesta, jossa jokainen on yhdistetty jokaiseen toiseen läpi sukupolvien, Tässä tulkinnassa Joseph Smithillä voi olla tuhansia äitejä ja tuhansia muitakin perhesuhteita. Kuitenkaan nämä sidokset eivät saata olla niin suoria ja välittömiä kuin Josephin ja hänen äitinsä Lucy Mack Smithin välinen sidos tuossa ketjussa. Samalla tavoin, Josephin ja jakeessa 55 mainittujen "vaimojen" välinen sidos saattaa myös asettua suuren ihmisketjun yhteyteen eikä viittaa suoraan ja välittömään suhteeseen. Sanalla sanoen, jae 55 on edelleen liian tulkinnanvarainen salliakseen "palkinto" -tulkinnan, mitä tulee moniavioisuuteen. Palkinto josta tässä puhutaan - ikuinen paikka vanhurskaassa ihmiskunnan suurperheessä - on tarkoitettu sekä miehille, että naisille (Markus 10:30) eikä tuo jae näin ollen ota kantaa moniavioisuuteen lainkaan.
Lopuksi, varhaisten pyhien lausunnot pyhien kirjoitusten ulkopuolella viittaavat siihen, että he uskoivat moniavioisuuden olevan avioelämän malli selestisessä valtakunnassa ja että tämän elämän jälkeisessä olotilassa vaimojen määrä on merkki miehen uskollisuuden asteesta. Nämä lausunnot näyttävät tukevan "palkinto"-tulkintaa. (30) Kuitenkin meidän on muistettava, että nämä lausunnot on tehty tuona aikana, jolloin esiintyi jonkinverran epätietoisuutta taivaan sinetöimisjärjestyksestä. Ajateltiin, että henkilöä ei voitu sinetöidä kuolleisiin omaisiin, jotka olivat kuolleet saamatta kastetta. Lesket tunsivat, että heidät oli sinetöitävä yleisauktoriteetteihin, jotta heidän korotuksensa varmistuisi. On muistettava, että miehet ajattelivat, että heidät oli sinetöitävä yleisauktoriteetteihin näiden lapsiksi, ja että kaikki pitää lopulta sinetöidä talaudenhoitokauden päähän (Joseph Smithiin) ja että siihen sinetöimisvelvoittet päättyisivät. Tällä tavoin monilla yleisauktoriteeteilla oli monta vaimoa ja monia lapsia, näiden sinetöitiä koskevien näkemysten ja Jumalan antaman moniavioisuuskäskyn yhdistyessä toisiinsa. Näin ollen sinetöintijärjestykseen liittyvä jonkinasteinen sekaannus vaikutti omalla tavallaan syvästi varsinaisen moniavioisuuden harjoittamiseen kirkon alkuaikoina. On ajateltavissa, että tämä tilanne vaikutti samoin näiden varhaisvaiheen pyhien ymmärrykseen aviomiehen ja vaimon avioliittoon sinetöimisen osalta. (31) Huomautamme, että tämän sekaannuksen selvitti sama profeetta, Wilford Woodruff, jonka toimikautena Jumala kumosi moniavioisuuden harjoittamisen poikkeuksellisen käskyn. Todellakin, uskomme että ei ole mikään sattuma, että näin tapahtui. Kumotessaan moniavioisuuden vuonna 1890 sinetöintiin tuona aikana liittyvien rajoittuneiden näkemysten vallitessa, Wilford Woodruff, toimien Herran puhetorvena, näytti asettavan korotuksen monien henkilöiden saavuttamattomiin, henkilöiden, joiden lähisukulaiset eivät olleet voineet vastaanottaa evankeliumia ennen kuolemaansa. Tähän tilanteeseen liittyvä suru sattettiin korjata vain poistamalla sinetöintiin liittyvä sekaannus. Näin vuonna 1894 tehty sinetöintiin liittivän sekaannuksen selvitys oli välttämätön liite moniavioisuuden harjoittamisen käskyn kumoamiseen vuonna 1890.
Pysähtykäämme vielä hetkeksi toteamaan, että Joseph Smith, Brigham Young, John Taylor ja Wilford Woodruff johtivat kirkkoa osoittaen rohkeutta, innoitusta ja ylevyyttä aikana, jolloin pyhiä käskettiin tekemään suuria uhrauksia, mukaanlukien moniavioisuuden Abrahamin uhri. He, kuten kaikki, jotka halukkaasti tekivät Herran heiltä vaatimat uhraukset, ansaitsevat meidän kaikkien kunnioituksen. He asettivat omistautumisen Jumalalle kaiken muun edelle ja asettivat alttarille maineensa ja jopa henkensäkin. Tämän lisäksi Wilford Woodruff johti kirkkoa innoituksella ja taidolla ajanjaksona, jolloin Herra kumosi käskyn harjoittaa moniavioisuutta, joka kumoaminen saattoin tuntua monista tuona aikana myös suurelta uhraukselta. (32) Ymmärtäessämme moniavioisuuden harjoittamisen käskyn Abrahamin uhrina, meidän tulisi kokea syvää kunnioitusta niita varhaisia pyhiä kohtaan, joilta tuo uhri vaadittiin.
Palataksemme tämän kappaleen pääasiaan, on johtopäätöksenä todettava, että vaikka Opin ja liittojen luvussa on kolme tulkinnanvaraista jaetta, niiden huolellinen tutkiminen ei anna aihetta uskoa vaihtoehtoiseen tulkintaan, jonka mukaan moniavioisuus olisi vanhurskaiden henkilöiden erityinen palkinto tulevassa elämässä. Käsky elää moniavioisuudessa saatetaan antaa erityisen vanhurskaille henkilöille kuolevaisuudessa, mutta silloin se annetaan Abrahamin uhrina, jonka kautta henkilö saattaa ansaita palkinnon, mutta joka ei itsessään muodosta palkintoa. Moniavioisuuden tulkinta "uhrina" on käsityksemme mukaan ainoa tulkinta, joka tekee Iisakia ja Hagaria koskevasta Herran perustelusta johdonmukaisen.
Sivun 10 viitteet
(29) On huomattava, että tämä jae, samoin kuin jae 44, viittaa sinetöinnin siirron mahdollisuuteen, kuten edellisessä osiossa keskusteltiin. Kelvottomien miesten (kuten Daavidin) kelvolliset vaimot siirretään heidän alkuperäisen avioliittoon sinetöintinsä oikeuden perusteella. Nämä vaimot ovat kelvollisia saamaan paikan vaimona Jumalan ikuisen perheen suuressa sukulinjassa, mutta heidän aviolittokumppaninsa saattaa olla tai saattaa olla olematta se jonka kanssa he olivat naimisissa kuolevaisuudessa.
(30) Jumalan moniavioisuuden harjoittamiseen käskemänä miehen kuolevaisuudessa ottamien vaimojen määrä saattaa olla merkki hänen vanhurskautensa asteesta. Oletamme, että tämä olisi riippuvaista miesyksilön motivaatiosta ottaa nämä lisävaimot.
(31) Todellakin, Irving väittää että ihmiskuntaperheen "sekavaa" tilaa koskeva Joseph Smithin lausunnnon (Joseph Smithin kuoleman jälkeen Brigham Youngille annetun näyn yhteydessä) asianmukainen tulkinta viittaa erityisesti näihin erheellisiin sinetöintikäytäntöihin. Jos Irvingin tulkinta on oikea, silloin on tosiaan huomionarvoista, että Joseph Smith, tuonpuoleisen näköalapaikalta, kykeni näkemään erehdyksen, jota hän ei huomannut kuolevaisena koetusaikanaan ja että hän halusi ilmoittaa uuden ja selkeämmän näkemyksensä maanpäälliselle seuraajalleen. (Ks. Irving op. cit.)
(32) Moniavioisuuden harjoittamiskäskyn kumoamisen yhteydessä koettiin hengellisiä tapahtumia. Tässä vain yksi esimerkki tähän yhteyteen lainattuna: "Useammin kuin kerran kuulin isän sanovan muille perheenjäsenille, että kun hän meni konferenssiin, hän ja jotkut hänen ystävistään, jotka olivat kärsineet maanpaon ja vankeuden, olivat lujasti päättäneet äänestää virallista julistusta vastaan. 'Mutta', sanoi isä, 'jokin voima, joka ei ollut minun omani, nosti käteni ja minä annoin tukeni presidentti Woodruffille tässä asiassa. Heti kun olin tehnyt tämän, rauhan tunne ja tyytyväisyys valtasi minut.'" (Jensen, Juliaette Batemen 1948: Little Gold Pieces. Salt Lake City: Stanway Printing Company, 130. Olemme kiitollisuudenvelassa B. Kent Harrisonille, jonka isoäiti Juliaetta on, siitä, että hän kiinnitti huomiomme tähän tapahtumaan.)
"Moniavioisuus"
Valerie Hudson Cassler
sivu 11
Tiivistelmä
Jos me olemme kulttuurina menettäneet kykymme nähdä Jumalan antaman moniavioisuuskäskyn Abrahamin uhrina, jollainen Jumala kertoo sen olevan - jos olemme kadottaneet kykymme nähdä, että Jumala todella haluaa, että niitä vanhurskaita varten, jotka ovat noudattaneet tätä poikkeuksellista käskyä, on olemassa poispääsy - silloin olemme kadottaneet jotakin syvällisen kallisarvoista. Silloin me olemme kadottaneet näkemyksen Jumalan lapsiaan kohtaan tunteman rakkauden suuruudesta. Tämän näkemyksen kadottaminen tuo tilalle "katkeruuden sapen", kuten Mormon huomauttaa eräistä, jotka samalla tavoin asettivat rajoituksia Jumalan viattomia kohtaan tuntemalle rakkaudelle, sillä silloin me "kiellämme" Jumalan "armoteot" (Moroni 8:14,23). Jos kulttuuriset virhetulkinnat saavat naiset ja miehet suremaan moniavioisuuden vuoksi - joko siitä syystä että he erheellisesti uskovat Jumalan olevan välinpitämätön uhrin ja jonkin sellaisen välillä, joka ei ole uhri, ja niin ollen Jumala ei valmistaisi mitään poispääsyä tästä uhrista; tai siitä syystä että heidät on johdettu uskomaan, että he ovat itsekkäitä eivätkä ole vanhurskaita, jos he tuntevat tuskaa ajatellessaan moniavioisuutta - silloin nämä kulttuuriset virhetulkinnat todella vahingoittavat kansaamme. Niinpä meillä onkin velvollisuus kitkeä pois nämä kulttuuriset virhetulkinnat keskuudestamme, jotta ne eivät aiheuttaisi suurta hengellistä vahinkoa (Moroni 8:6). (33)
Balsamin tarve Gileadissa [Jeremia 8:22] on todella suuri moniavioisuusasian vuoksi. Voidaan vain toivoa, että kulttuuristen kansanviisauksiemme karstoittuneet suomut putoavat silmistämme ymmärtäessämme, että Mormonin kirjan Jaakob ja profeetta Joseph Smith saivat aivan saman ilmoituksen Herralta.
Sivun 11 viitteet:
(33) Todellakin kirjoittaessamme tätä lukua havaitsimme kuinka suuri tämä hengellinen vahinko saattaa olla. Tämän luvun tuottamisessa minua avustava tutkimusapulainen puhui moniavioisuudesta erään toisen tutkimusavustajani kanssa, ihanan nuoren naisen, jonka perhe toimii aktiivisesti kirkossa. Kyseinen nuori nainen kertoi, että hän suhtautuu hyvin varauksellisesti ajatukseen mennä naimisiin temppelissä, pelosta, että jos hän kuolisi, hänen aviomiehensä saattaisi avioitua uudelleen ja niin hänestä tulisi moniavioinen vaimo taivaassa. Hän kertoi että moniavioisuus kuulostaa hänestä aivan helvetiltä, ei taivaalta, eikä hän halunnut joutua sellaiseen paikkaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, että tutkimusapulaisellani oli tällaisia tunteita! Eräs toinen nuori äiti kertoi minulle, kuinka hän yritti hillitä rakkauttaan aviomiestään kohtaan, koska hän "tiesi", että jos he olisivat kelvollisia pääsemään selestiseen valtakuntaan, hänen miehelleen annettaisiin monta vaimoa. Taistellakseen tämän ajatuksen aiheuttamaa ahdistusta ja epätoivoa vastaan, hän yritti rakastaa miestään vähemmän! Eräälle nuorelle miehelle, joka kärsi elinikää lyhentävästä geneettisestä häiriöstä, kertoivat hänen huonetoverinsa (kaikki palanneita lähetyssaarnaajia), että maanpäällisten fyysisten ongelmiensa vuoksi hänelle tultaisiin selestisessä valtakunnassa antamaan "satoja kaikkein kauneimpia kuviteltavissa olevia naisia" palkinnoksi. Nuori mies vastasi, että hän haluasi mieluummin yhden "ei-niin-kauniin" mutta rakastavan kumppanin täällä ja tuonpuoleisessa. Tässä oli vain muutamia monista tuollaisista tapauksista, joita käytettävissä oleva tila ei salli kertoa. Todellakin, nämä tapaukset tuovat mieleen lainauksen C. S. Lewisin ajatuksista: "Ei niin, että olisin (luullakseni) kovinkaan suuressa vaarassa menettää uskoni Jumalaan. Todellinen vaara on päätyä uskomaan tuollaisia kauheita asioita hänestä. Pelkäämäni johtopäätös ei ole, että 'Jumalaa ei siis sittenkään ole olemassa' vaan että 'Jumala on siis todellakin tällainen. Älä enää petä itseäsi.'" Me emme voi sallia tämän hengellisen vahingonteon jatkuvan, nimenomaisesti siitä syystä että pyhät kirjoitukset, jotka tuovat ilmi Jumalan mielen tässä asiassa, tarjoavat kaivatun balsamin häivyttämään tuon vahingonteon kokonaan.
V. H. Cassler
Alkuperäinen artikkeli: Cassler, V. H. 2010: "Polygamy". SquareTwo, vol. 3 nro. 1 (kevät); saatavissa osoitteessa: http://squaretwo.org/Sq2ArticleCasslerPolygamy.html
Vrt. myös englanninkielinen haastatteluäänite "FAIR Examination 9: Polygamy as an Abrahamic Sacrifice - Dr. Valerie Hudson - FairMormon", 2012. Osoitteessa:
Alkuperäinen artikkeli: Cassler, V. H. 2010: "Polygamy". SquareTwo, vol. 3 nro. 1 (kevät); saatavissa osoitteessa: http://squaretwo.org/Sq2ArticleCasslerPolygamy.html
Vrt. myös englanninkielinen haastatteluäänite "FAIR Examination 9: Polygamy as an Abrahamic Sacrifice - Dr. Valerie Hudson - FairMormon", 2012. Osoitteessa:
Huom.: Sivujen maisemakuvat ovat somisteita, ne eivät liity tekstiin.
Valerie M. Hudson on professori ja George H. W. Bush -oppituolin haltija Texasin A&M yliopiston Governement and Public service [valtiotieteellisessä] tiedekunnassa. Hänen opetustyönsä liittyy kansainvälisten suhteiden tutkinto-ohjelmaan. Hänen tutkimuskohteisiinsa sisältyvät ulkopolitiikka, kansallinen turvallisuus, sukupuoli ja turvallisuus, metodologia, sekä kystinen fibroosi.
Lähde: http://vmrhudson.org/
Hudson on naimisissa taiteilija David Casslerin kanssa, taidemaalarin jolla on BYU:n MFA-tutkinto. Heillä on kahdeksan lasta. David on myös maisema-arkkitehti.
Kolmella Casslerin lapsista on kystinen fibroosi. Hudson on julkaissut artikkelin, jossa hän esittää, että glutationin puutos, mikä liittyv kystiseen fibroosiin, voi olla syynä moniin sen kroonisiin ongelmiin.
Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Valerie_M._Hudson
Hän toimii SquareTwo-foorumin toimitusneuvoston puheenjohtajana.
Lähde: http://squaretwo.org/index.html
Valerie M. Hudson on professori ja George H. W. Bush -oppituolin haltija Texasin A&M yliopiston Governement and Public service [valtiotieteellisessä] tiedekunnassa. Hänen opetustyönsä liittyy kansainvälisten suhteiden tutkinto-ohjelmaan. Hänen tutkimuskohteisiinsa sisältyvät ulkopolitiikka, kansallinen turvallisuus, sukupuoli ja turvallisuus, metodologia, sekä kystinen fibroosi.
Lähde: http://vmrhudson.org/
Hudson on naimisissa taiteilija David Casslerin kanssa, taidemaalarin jolla on BYU:n MFA-tutkinto. Heillä on kahdeksan lasta. David on myös maisema-arkkitehti.
Kolmella Casslerin lapsista on kystinen fibroosi. Hudson on julkaissut artikkelin, jossa hän esittää, että glutationin puutos, mikä liittyv kystiseen fibroosiin, voi olla syynä moniin sen kroonisiin ongelmiin.
Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Valerie_M._Hudson
Hän toimii SquareTwo-foorumin toimitusneuvoston puheenjohtajana.
Lähde: http://squaretwo.org/index.html
* * *
Käännös: Markku Lorentz