Kärsimätön kärsivällinen Job

LDS Perspectives
Episodi 52: Kärsimätön kärsivällinen Job
Englanninkielinen alkuperäisteksti "The (Im)patient Job" julkaistu 6.9.2017

Sarah Hatch: Hei. Olen Sarah Hatch LDS Perspectives -organisaatiosta. Olen täällä Michael Austinin kera puhumassa Jobin kirjasta ja aiheesta Vanhan testamentin viisauskirjallisuus. Michael Austin suoritti Bachelor of Arts ja Master of Arts tutkinnot englannin kielen kirjallisuudessa BYU:ssa ja väitteli tohtoriksi englannin kielen kirjallisuudessa Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa. Hän on kirjoittanut ja toimittanut yhdeksän teosta, ml. Re-reading Job: Understanding the Ancient World’s Greatest Poem. Tervetuloa.

Michael Austin: Kiitos paljon, Sarah.

Sarah Hatch: Aloitetaanpa keskustelemalla muinaisen heprealaisen ajattelun viisauden koulukunnasta Raamatun kirjallisuudessa. Kirjassa esitelty viisauskirjallisuus oli uusi asia minulle. Esittelisitkö asian kuulijoille lyhyesti?

Michael Austin: Kenties tärkein asia viisauskirjallisuudessa on se, että me ymmärrämme sen olleen
muinaisen Lähi-idän kansainvälistä kirjallisuutta. Viisauskirjallisuutta oli Egyptissä. Viisauskirjallisuutta oli Babylonissa. Viisauskirjallisuutta oli Syyriassa. Ne muistuttivat kovasti toisiaan. Kirjoittajat olivat kansainvälisesti ulospäin suuntautuvia. Heprealainen viisauskirjallisuus muistuttaa paljon enemmän egyptiläistä viisauskirjallisuutta kuin suurinta osaa heprealaisesta kirjallisuudesta. Viisauskirjallisuus on hyvin käytännöllistä. Se on pragmaattista [käytännönläheistä]. Se keskittyy siihen, miten elää tätä elämää hyvin. Sillä ei ole taipumusta olla tuonpuoleista niin kuin profeetallisella kirjallisuudella on.

Viisauskirjat Raamatussa, tavallisessa protestanttisessa Raamatussa, ovat Job, Saarnaaja ja Sananlaskut. Katolisessa Raamatussa on myös niin kutsutut Apokryfiset kirjat, joihin kuuluvat Salomon viisaus ja Siirakin kirja. Lisäksi on noin tusina psalmia, joita pidetään viisauspsalmeina. Viisauskomponentteja on Joonan, Danielin ja Laulujen laulun kirjoissa. Kaikista näistä koostuu heprealaisten panos muinaisen Lähi-idän viisauskirjallisuuteen.

Yksi seikka, joka on selvä, kun luette viisauskirjallisuutta - joka tosin on toisinaan vähän eksyttävää - on se, että se ei juuri puhu paljon juutalaisten Jumalasta. Se puhuu Jumalasta paljon yleismaailmallisempaan sävyyn. Sananlaskujen viisauskirjallisuus on verrattavissa mukavasti siihen, mitä tapahtuu Kreikassa samanaikaisesti ja myös osittain Välimeren viisauskirjallisuudessa. On hahmoja, jotka eivät välttämättä ole juutalaisia. On ajatuksia, jotka eivät välttämättä sovi yhteen niin hyvin kuin haluaisimme niiden tekevän muun Raamatun kanssa, koska se ei ollut viisauskirjoittajien tarkoituskaan. Viisauskirjoittajat pyrkivät olemaan yhteydessä ulospäin. He pyrkivät näyttämään, että heprealainen kirjallisuus oli kansainvälistä; että se on samanhenkistä kuin, mitä kaikki isot kaverit, kaikki suositut kaverit korttelissa, siihen aikaan tekivät.

Sarah Hatch: Alat puhua siitä, mitä eroavaisuuksia oli viisauskirjallisuuden ja Raamatun muun osan välillä. Mitä ovat jotkin noista eroavaisuuksista?

Michael Austin: Vanhassa testamentissa on kolmenlaisia kirjoituksia, joiden voimme nähdä
selviytyneen maanpakolaisuutta seuranneesta jaksosta eli Babylonian vankeudesta. On se, mitä me kutsumme papilliseksi kirjallisuudeksi ja jonka papit ovat kirjoittaneet. On myös profeettain kirjoittama profeetallinen kirjallisuus. Sitten on viisauskirjallisuus, jonka ovat kirjoittaneet viisaat. Papillinen kirjallisuus on taipuvainen olemaan kovin kiinnostunut rituaaleista, erilaisista kulttimenoista, jotka olivat osa temppelipalvelua. Papit keskittyivät siihen, että rituaalinen puhtaus oli keskipisteenä.

Profeetallinen kirjallisuus toistaa kiihkeästi sanomaa: “Sinun on palveltava Jahvea. Et voi palvella vääriä jumalia. Ja Israel on Valittu kansa.” Toisinaan me kutsumme sitä deuteronomiseksi kirjallisuudeksi, johon kuuluu 5 Mooseksen kirja ja useimmat kirjoista, joita me kutsumme “Profeetoiksi”. Ja sitten on viisauskirjallisuus, jota kirjoittivat ihmiset, joita kutsuttiin "viisaiksi". Salomo oli avainhahmo, johon he katsoivat. Viisauskirjallisuus oli paljon vähemmän erityisuskonnollista ja paljon enemmän yleisuskonnollista. Jobin kirja ei viittaa siihen, että Job oli juutalainen. Me emme saa Jobista irti mitään juutalaista. Me tiedämme nyt, että tekstin kirjoittivat hepreaa loistavasti taitaneet ihmiset tai sitä kirjoitti hepreaa loistavasti taitanut ihminen. Sen kirjoittivat juutalaiset.

Mutta Jobia ei kuvata erityisesti juutalaiseksi tavalla, jolla me kuvaisimme esimerkiksi Esteriä nimenomaan juutalaiseksi. Jos tarkastelee Raamatun kirjoja, joita yleensä pidetään kirjallisina mestariluomuksina - Psalmeja, Sananlaskuja, Esteriä ja tietysti Jobia - jotkut niistä katsovat sisäänpäin juutalaiseen elämänmenoon ja juutalaiseen poikkeuksellisuuteen. Jotkut niistä keskittyivät ulospäin siihen, mitä yhteistä juutalaisilla on kaikkien muiden kanssa. Viisauskirjallisuus miltei aina suuntautuu ulospäin. Nyt, valikoima erilaisia viisauskirjallisuuden muotoja.

Sananlaskut ovat lyhyitä, pieniä - no - sananlaskuja. Saarnaajan kirja on proosaa. Saarnaajan kirjan filosofia on “Syö, juo ja ole iloinen; siinä kaikki, mikä tekee meidät onnellisiksi” - eräänlainen sanoma, kun taas Sananlaskut on paljon enemmän, “Ole hyvä ihminen ja palvele Jumalaa.” Jobin kirja mahtuu Sananlaskujen ja Saarnaajan kirjan väliin katsantokannaltaan. Se, mitä ne halusivat tehdä, oli samaa. Ne yrittävät sanoa: “Näin elät tämän elämäsi hyvin”, eikä “Näin miellytät Jumalaa.” On hirmuinen ero viisauskirjallisuuden ja Vanhan testamentin muun kirjallisuuden välillä.

Sarah Hatch: Onko Job ainutlaatuinen hahmo pyhissä kirjoituksissa?

James J. Tissot (1836-1902): Job ja hänen perheensä.

Michael Austin: Hän on ainutlaatuinen siinä mielessä, että pyhissä kirjoituksissa ei ole ketään hänen kaltaistaan, mutta hän ei ole ainutlaatuinen siinä mielessä, että Jobin kirja, joka meillä on, ei ole ainoa kirja muinaisesta Lähi-idästä, jossa on Job-niminen hahmo tai joku Jobia läheisesti muistuttava. Meillä on koko teksti Egyptistä, joka käsittelee Jobia muistuttavaa hahmoa, jolla on hyvin samanlainen nimi. Meillä on katkelmia muista Mesopotamian kulttuureista. Jobin hahmo tunnettiin Lähi-idässä ja hänestä puhuttiin paljon ja eri viisauskirjoittajat käyttivät häntä eri asioitten todistamiseen.

Jos tarkastelemme Jobin kirjan tekstiä, mikä tekee siitä niin vaikeasti luettavaa tekstiä on se, että se on itse asiassa kaksi tekstiä. Se on kaksi toisistaan hyvin erilaista tekstiä. Sitä on hyvin vaikeata nähdä Kuningas Jaakon Raamatussa, koska Kuningas Jaakon Raamattu korottaa kaiken kielenkäyttönsä runouden tasolle, mutta kirjoittaa kaiken ikään kuin se olisi proosaa. Toisissa laitoksissa voi nähdä, että runko on hyvin yksinkertaista proosaa, ja loput siitä on hyvin monitahoista runoutta. Job aloittaa kertomuksella. Se alkaa hepreankielisellä sanonnalla, joka vastaa meidän aloitustamme “Olipa kerran.” Se esittää peruskertomuksen Jobista - miehestä, joka menettää kaiken mutta pysyy uskollisena ja lopulta saa palkintonsa.

Meillä on melko hyvä käsitys siitä, että juuri sellainen jokaisen tuntema Jobin kertomus oli kautta muinaisen Lähi-idän ihmisille. Sitten tämä nerokas heprealaisrunoilija sisällyttää kirjaan 10 000-rivisen runon, joka kääntää kertomuksen täysin päälaelleen. Jobin runo tekee sellaista kaikkien tunteman kertomuksen kanssa. Juuri se tekee siitä niin kiintoisan.

Sarah Hatch: Jobin hahmo on osa meidän MAP-kulttuuriamme. Sen vuoksi ei ehkä ole kovin helppoa samaistua Jobiin hänet ensi kerran tavatessaan. Milloin ja miksi sinä aloit tutkia Jobia?

Michael Austin: Kun suoritin filosofian tohtorin tutkinnon Kalifornian yliopistossa ja siirryin työmarkkinoille 18. vuosisadan brittikirjallisuuden kanssa, oli n. 12 työpaikkaa koko maailmassa, joihin olisin voinut pyrkiä. Useimmissa tapauksissa oli kysymys yhden kurssin vetämisestä 18. vuosisadan brittikirjallisuudesta ja sitten yleisopintoihin kuuluvien kurssien vetämistä. Juuri sellaiseen tehtävään minä jouduin Länsi-Virginian Shepherdstownissa olevassa Shepherd Collegessa.

Puolet pitämistäni tunneista koskivat maailman kirjallisuutta toisen vuoden opiskelijoille, joiden pääaine oli jotain muuta kuin englanti. Minun piti opettaa kaikkea Platonista Natoon; kaikkea Gilgameshista [eeppinen runoelma muinaisesta Mesopotamiasta] moderniin aikaan asti kahden lukukauden jaksoissa. Job oli vaadittavalla lukulistalla. Jokaisen luokan jokaisessa osastossa piti lukea Jobin kirja. Olin lukenut Jobin kirjan useita kertoja seminaarioppilaana, lähetyssaarnaajana ja Vanhan testamentin opiskelijana BYU:ssa. Olin silmäillyt Jobin kirjaa lukemattomia kertoja. Käytin kirjaa nimeltä Norton Anthology of World Literature, jossa se oli ja jota käytin tekstinä opetuksessani.

Tuohon aikaa se oli Kuningas Jaakon versio. Nyt on siirretty Nortonin omaan teokseen, Robert Alter’s Book of Job. Minun oli seistävä ja luennoitava kahden päivän ajan Jobista joukolle 2. vuoden opiskelijoita, joiden pääaineena ei ollut englanninkielinen kirjallisuus. Minun oli tehtävä siitä kiinnostavaa. Minun piti lukea kaikki alaviitteet. Sen tehdessäni minun piti ymmärtää se eri tavalla. Juuri siinä vaiheessa minun piti suorittaa niin paljon tutkimusta kuin tarvitsin, etten nolaisi itseäni ensimmäisessä luennoitsijan tehtävässäni. Minulle selvisi se, mitä kaikki muut näyttivät tietävän Jobista - tarkoitan sitä, mitä oli alaviitteissä ja mikä kuului koulusivistykseen - Job oli erilainen persoona. Kun rupesin lukemaan Jobin kirjan keskiosaa, tajusin, että minua oli petkutettu; että Jobin kirjan keskiosa ei sanonut samaa kuin mitä Jobin kirjan kaksi ensimmäistä lukua ja päätösosa, jota me kutsumme kehykseksi.

Se asettui suoraan kehystekstiä vastaan. Se teki sen tavoilla, jotka minusta olivat todella upeita. Siinä vaiheessa sanoin: “Jonain päivänä minä kirjoitan kirjan Jobista.” Jokaisen uskonnollisessa kulttuurissani on ymmärrettävä se, mitä useimmat ihmiset ovat ymmärtäneet Jobista satoja vuosia - sen, ettei hän ollut kärsivällinen mies. Jobin kärsivällisyys on sanonta, joka juontaa alkunsa Jobin kirjan kahdesta ensimmäisestä luvusta. Jobin koko runo koskee sitä, että Job ei ollut kärsivällinen, valitti katkerasti, kutsui itseään murehtijaksi, haastoi Jumalan tulemaan välittömästi alas ja selittämään asioita hänelle. Eli muistamani “kärsivällinen Job” ei ollut Job. Se oli Job, joka perustui täysin pinnalliseen lukemiseen, jonka runo tarkoituksellisesti yritti kumota. Minusta se oli todella kiehtovaa.

Sarah Hatch: Kirjoitit, että Jobin kirja on luultavasti koko Raamatun helpoin kirja lukea väärin.

Michael Austin: Ehdottomasti.

Sarah Hatch: Jatkat, että tuo suuri kysymys Jobissa “Miksi pahaa tapahtuu hyville ihmisille?” on vähiten kiinnostava asia. Miksi olet sitä mieltä?

Michael Austin: Minusta se helpoin kirja lukea huonosti - juuri sen vuoksi, miten se kirjoitettu. Jobin kaksi ensimmäistä lukua ja viimeisen luvun viimeinen puolikas ovat helppoa lukemista. Se on lasten kertomus. Se on tarina. Kysymyksessä on kertomus miehestä, jota rangaistaan. Hän on vanhurskas. Hän kestää. Hänet palkitaan. Siitä saa kasatuksi hienoja flanellitaulukertomuksia. Sitten luvun 2 jälkeen vastaan tulee erityisen monitahoinen runo, jollaista emme ole tottuneet lukemaan käyttämästämme Kuningas Jaakon Raamatusta. Se näyttää tismalleen samalta kuin kaksi ensimmäistä lukua, mutta niin ei ole. Se on todella vaikeaa. Mitä ihmiset tekevät, kun he lukevat vaikeista asioista, on se, että heidän silmänsä lasittuvat ja he yksinkertaisesti olettavat, että kehityskaari, joka alkaa ensimmäisestä kahdesta luvusta ja päättyy lopussa, pysyy samana koko matkan.

Niinpä me luemme sitä, mutta vaikeaa se on. Luomme puitteet ja ajattelemme, että kertomuksen on pakko jatkua samalla lailla, koska sitä on niin helppo lukea - ja meiltä jää huomaamatta, mitä siinä todella tapahtuu. Meiltä menee ohi vuorovaikutus kehyksen (kaksi ensimmäistä lukua ja viimeisen luvun viimeinen puolikas) ja runon välillä, koska kehys on helppo ja runo on vaikea. Me pidämme helpoista asioista enemmän kuin vaikeista asioista.

Ensimmäiset kolme tai neljä kertaa, kun luin Jobin kirjan, luin kaksi ensimmäistä lukua. Ajattelin, että ymmärsin sen. Sitten silmäilin kirjan jatkoa, mutta en todella ymmärtänyt sitä. Sitten saavuin loppuun. Ymmärsin sen. Juuri tällä tavalla me luemme. Kun me ymmärrämme jotain, me emme ymmärrä isoja asioita, ja sitten loppuosa, jonka me ymmärrämme - ja me täytämme keskiosan ja oletamme, että kehityskaari on sama. Jobin kirjassa ei asianlaita ole niin.

Sarah Hatch: Mitä yleisiä väärinkäsityksiä on olemassa Jobista?

Michael Austin: Kenties suurin väärinkäsitys Jobista on se, että hän oli kärsivällinen, ettei hän arvostellut tai kironnut Jumalaa, ja että häntä koeteltiin ankarasti. Hän menetti omaisuutensa. Hän menetti lapsensa. Hän menetti kaikki rikkautensa. Hän koki vitsauksia. Hän oli sairas. Saatana rusikoi häntä. Hän pysyi uskollisena. Hän ei kironnut Jumalaa. Sitten hänet palkittiin. Niinpä me huomaamme, että jos vain kestää, lopussa tulee palkinto.

Se on kehyskertomus. Se oli kertomus Jobista, joka oli yleinen muinaisessa Lähi-idässä. Se oli tarina moraalisuudesta. Se kertoi siitä, miten meidän pitäisi olla kärsivällisiä ja kuuliaisia. Se on sellainen kertomus, ja runon kirjoittaja halusi sanoa: “Se on huono kertomus.” Runon kirjoittaja halusi sanoa, että se on naurettava kertomus. Se ymmärtää väärin Jumalan. Se ymmärtää väärin ihmisluonteen. Se on oiva kertomus kerrottavaksi lapsille, mutta se ymmärtää kaiken väärin, koska jos me uskomme sen, jos me uskomme, että Jobissa on kysymys siitä, että kärsivällinen ihminen palkitaan, silloin Saatana on oikeassa kaiken aikaa. Me todellakin olemme kuuliaisia Jumalalle palkintojen vuoksi tai rangaistuksen pelosta.

Runoilija pyrki tahallaan horjuttamaan tarinaa. Meillä on kaikille tuttu kertomus, ja nyt meillä on kertomus, jonka jokainen tuntuu tietävän Jobista. Sitten meillä on tuon kertomuksen kumoava jakso sen keskiosassa. Tässä on esimerkki, jonka kehittelin opettaessani sitä. Sanoin: “Olkaa katsovinanne Disneyn versiota Tuhkimosta. Katselette ensimmäistä osaa. Te näette Tuhkimon. Hän menee tanssiaisiin.

Sitten yhtäkkiä elokuva pysähtyy ja feministitutkija astuu lavalle ja lukee runon nimeltä “Tuhkimon vaikerrus”, jossa hän sanoo: “Te ajattelette, että olin onnellinen mennessäni tanssiaisiin. Oletteko hulluja? Elän kulttuurissa, missä kaikkien naisten odotetaan vain menevän naimisiin, ja prinssi katsoo minua. Hän rakastuu minuun. Sitten hän ei edes muista, miltä minä näytän, ja määrää naisia sovittamaan kenkiä. Oletteko milloinkaan ajatelleet, kuinka naurettavaa se on? Tarkoitan sitä, että jos hän rakastaa minua, hänen pitäisi toki pystyä näkemään kasvoni. Hänen ei pitäisi tarvita kokeilla kenkää, jotta hän näkisi, miltä minun jalkani näyttävät. Mitä tässä on meneillään?” Sitten takaisin versioon “ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun” päätössanoihin. Se, mitä me näemme on tämä: Disneyn versio on kehystänyt vastakkaisen runon. Emme näe kehyksessä enää järkeä sen jälkeen, kun olemme kuulleet vastakkaisen runon. .. Niin on Jobinkin tapauksessa.

Sarah Hatch: Ennen kuin puhumme siitä, miten voimme unohtaa väärinkäsitykset, keskustelkaamme jännitteestä kirjallisen Jobin ja historiallisen Jobin välillä. Onko Job historiallinen?

James J. Tissot (1836-1902): Job kuulee huonoja uutisia.

Michael Austin: Se on todella vaikea kysymys. Ajattelin sitä matkatessani tänne. Miten voin vastata kysymykseen “Onko Job historiallinen?” Kun luen sitä, on kolme mahdollista kysymystä, joita se voi tarkoittaa. Aion yrittää vastata kaikkiin noihin mahdollisiin kysymyksiin. Toivottavasti saamme vastauksen. Ensimmäinen tapa lukea tuo kysymys on: “Oliko todella olemassa ihminen nimeltä Job, joka kärsi suuresti ja valitti siitä?” Meillä ei ole mitään mahdollisuutta vastata siihen kysymykseen. Se on hyvin mahdollista. Mahdollisesti oli Gilgamesh.

Me tiedämme, että oli Rikhard III. Me tiedämme, että oli Roland, jos olette lukeneet “Rolandin laulun”, joka oli Kaarle Suuren kanssa Roncevauxissa. Tiedämme myös, ettei hän luultavasti yksinään tappanut 250 aseistautunutta saraseenia, niin kuin Rolandin laulussa kerrotaan. Eli oliko olemassa henkilö nimeltä Job? Historiallisesta näkökulmasta kysymykseen ei voi vastata. Oli toki olemassa taru Jobista, joka oli hyvin tunnettu Lähi-idässä. Tuollaiset tarut hyvin usein perustuvat johonkuhun. Se on kysymys, johon liittyviä riittäviä todisteita ei ole mitenkään mahdollista saada. Toinen tapa lukea kysymys on: “Onko Jobin kirjassa kuvaus todellisesta keskustelusta?” Onko tämä historiaa? Onko tämä historiallinen asiakirja? Oliko joku suuri runoilija, joka istui teltan nurkassa ja kuunteli lohduttajia ja Jobia ja joka kirjoitti kaiken muistiin? Puhuiko Job todella runokielellä?

Vastaus tuohon kysymykseen on: “Ei.” Kysymyksessä on kirjallinen teos, joka alun perinkin kirjoitettiin kirjallisena teoksena ja jonka yleisö ymmärsi vuosisatojen ajan olevan kirjallinen teos. Ei ole mitään kuviteltavissa olevaa tapaa, että me voimme lukea sitä todellisena keskusteluna Jobin ja hänen lohduttajiensa välillä. Ihmiset eivät todella puhu tuolla tavalla. Kuka olisi ollut kirjoittamassa kaiken tuon muistiin? Mitä he olisivat käyttäneet, koska paperia ei ollut? Teidän pitäisi kuvitella jonkun kaivertamassa sitä kiveen. On täysin mahdollista, että Job oli olemassa.

Me tiedämme, että on olemassa todella riittävästi tarinoita, että monet ihmiset - eivät ainoastaan juutalaiset vaan monet ihmiset - uskovat, että on ollut historiallinen henkilö nimeltä Job. Me tiedämme, että tämä on kirjallinen teos, joka tarkoituksellisesti kirjoitettiin kirjallisuutena ja se ymmärrettiin sellaisena. Kolmas kysymys on: “Onko sillä väliä, onko olemassa historiallinen henkilö nimeltä Job?” Tämä lienee asia, joka saa aikaan eniten mielipiteenvaihtoa. Haluan vastata voimakkain sanankääntein, että Jumala voi käyttää kirjallisuutta siinä, missä Hän voi käyttää historiaakin opettaakseen meitä. Ei ole mitään syytä taivaan alla, etteikö kirjallinen teos voisi olla innoitettu, etteikö se voisi olla ilmoitettu, etteikö se voisi olla yksi niistä tavoista, joilla Jumala puhuu ihmisille. Ellen uskoisi sitä, en olisi käyttänyt uraani kirjallisuuden tutkimiseen. Loppujen lopuksi Jobin arvo mielestäni - ja uskon siihen sitkeästi - ei riipu mistään historiallisesta ominaisuudesta. Se on näkökulma, joka kieltää kirjallisuuden arvon hengellisessä mielessä.

Sarah Hatch: Mainitsit, että Jobin kirjan kirjallinen rakenne on syy siihen, että me ymmärrämme kirjan väärin. Mutta se antaa meille myös mahdollisuuden alkaa esittää kiinnostavampia kysymyksiä Jobin tarinasta.

Michael Austin: Kehysrunon kirjallinen rakenne. Se on hyvin monisäikeinen kirjallinen rakenne. Se kertoo meille, että on meneillään sisäinen näytelmä. On kaksi Jobin kertomusta, jotka puhuvat keskenään tässä. On kirjoittaja, joka käyttää Job-runoa, joka puhuu Jobin omalla suulla, koska me emme kuule paljoakaan Jobilta kahdessa ensimmäisessä luvussa. Me kuulemme: “Alastonna tulin maailmaan, alastonna lähden sieltä. Jumala on hyvä. Palvelkaa Jumalaa.” Me emme kuule siitä, mitä on tapahtumassa.

Kun me luemme tuota kertomusta, jos olemme ihmisiä, näemme, että tässä on henkilö, jonka kymmenen lasta saivat juuri surmansa, ja ainoa asia, jonka hän mainitsee on: “Alastonna tulin maailmaan. Jumala on hyvä. Ylistäkää Jumalaa.” Pohdimme sitä, mikä tuossa ihmisessä on oikein vikana. Eli, mitä hän oikein ajattelee? Meillä on teksti, joka sanoo, että hän vain suhtautui kaikkeen tähän tyynesti. Ei ihmisluonne ole sellainen. Lukiessamme kertomusta meidän ei pitäisi ajatella, kuinka ihanaa on, että Job on kärsivällinen - vaan: mikä tätä kaveria vaivaa, kun hän ei ole poissa tolaltaan siitä, että kaikki hänen lapsensa saavat surmansa?

Näin runoilija menettelee. Runoilija sanoo: “Älä viitsi. Et todellakaan usko, että joku vain istui siinä ja kohautti olkapäitään, kun kaikki tämä tapahtui. Eivät ihmiset niin käyttäydy. Katsotaan, mitä Job todella ajatteli.” Sitten hän panee runon Jobin ja hänen lohduttajiensa suuhun.

Sarah Hatch: Kerro meille hahmoista runossa.

Michael Austin: Selvä. Ensimmäiset hahmot ovat Jumala ja Saatana. Tämä on todella ratkaiseva seikka. Jobin kirjassa Saatana ei ole se, jonka ajattelemme olevan Saatana. Hän jopa ei ole Saatana. Hän on saatana - näin kirjoitettuna. Se on virka. Se ei ole kaikkien valheitten isä eikä pahuuden prinssi eikä pimeyden ruhtinas. Tämä on yksi tapa päivätä runo, koska saatana, joka vain tarkoittaa vihollista, vastaa yhtä tiettyä hahmoa historiassa, jonka me voimme tunnistaa. Jos luette Herodotoksesta, kreikkalaisesta historioitsijasta, hän matkustaa Persian valtakuntaan. Hän kertoo meille, että Persian kuninkaalla oli virka, josta käytettiin nimeä “Kuninkaan silmät ja korvat”.

Kysymyksessä oli ihminen, joka kulki pitkin kuningaskuntaa, puhui satraappien eli paikallisten maaherrojen kanssa ja yritti selvittää, olivatko he uskollisia. Hän testasi heitä. Hän saattoi yrittää osallistua maanpetollisiin keskusteluihin. Jos hän kohtasi satraapin, joka oli halukas toimimaan petollisesti, hän kertoi siitä kuninkaalle. Kuningas huolehti siitä, että kyseinen henkilö tuli surmatuksi. Näin oli Persian valtakunnassa. Muistakaa, että persialaiset hallitsivat Babylonia suurimman osan sitä aikaa, kun juutalaiset olivat maanpaossa. Juutalaiset pitivät persialaisista, koska Kyyros oli se, joka salli heidän mennä takaisin rakentamaan temppelin. Hän maksoi sitä omista varoistaan.

Kyyros on melkoinen sankari. Persian kulttuuri vaikuttaa juutalaisten kulttuuriin paljon enemmän kuin Babylonian kulttuuri, koska he vihasivat babylonialaisia. Tässä teillä on kiertelevä suborner [kiihottaja], jonka tehtävänä on kitkeä maanpetosyritykset houkuttelemalla ihmisiä olemaan tottelemattomia. Mutta hän on hovin uskollinen jäsen. Sellainen juuri saatanakin on - se on myös saatana Jobin kirjassa. Hänen mallinaan on tämä “Kuninkaan silmät ja korvat”-henkilö. Hänen tehtävänään on huijata ihmisiä syyllistymään petokseen. Tismalleen samaa Saatanakin yrittää. Hän yrittää saada Jobin kieltämään Jumalan.

Jumalan ja saatanan välille syntyy suhde, jossa saatana pyrkii saamaan Jobin kieltämään Jumalan. Se on puitteina koko tapahtumalle. Jos me suhtaudumme saatanaan sellaisena, mitä me nyt ajattelemme Saatanasta, meiltä menee ohi kaikki se, mikä koskee Jobia. No, ei tyystin kaikki, mutta useimmat Jobia koskevat seikat. Me luemme sitä huonosti.

James J. Tissot (1836-1902): Job ja hänen ystävänsä

Sitten seuraavat hahmot ovat Job ja lohduttajat. Kertomuksessa lohduttajat eivät lausu sanaakaan. He vain kuuntelevat seitsemän päivää, mikä minun mielestäni on erinomainen esimerkki siitä, miten tulisi kuunnella ihmisiä, jotka kärsivät. He eivät pyri selittämään sitä. He eivät edes pyri lohduttamaan häntä. He vain halaavat häntä ja itkevät hänen kanssaan ja istuvat siellä ja repivät vaatteensa.

Sitten, kun pääset Jobin runojaksoon, lohduttajista tulee sellaisia, joita me voisimme nyt kutsua nimellä “mansplainers” [asioita miesten kannalta selittävät]. Heistä tulee ihmisiä, jotka pyrkivät selittämään Jobin kärsimykset hänelle. He eivät ole lohduttajia. Sana “lohduttaja” on täysin ironinen sana saavuttaessa runojaksoon, koska Job uhkaa heitä eksistentiaalisella tavalla. Job uhkaa heidän uskomustensa perustaa, eli sitä että Jumalan toimintaa voidaan ennakoida ja hallita. Jos olet kyllin vanhurskas, pystyt hallitsemaan sitä, mitä sinulle tapahtuu; eläminen tietyllä tavalla ja tiettyjen sääntöjen noudattaminen tuottaa onnellisuutta elämässä. Juuri tätä seikkaa Jobin runo testaa.

Itse Job, pelkällä olemassaolollaan, loukkaa tuota maailmankatsomusta. Vain olemalla vanhurskas mies, joka on kärsinyt paljon, Job kumoaa sen olettamuksen, jonka varaan lohduttajat ovat rakentaneet elämänsä, joten heidän on yritettävä käännyttää hänet siitä pois. Heidän on näytettävä, että Job on syypää, tai muuten heidän maailmankatsomuksensa oli väärässä. Heidän on yritettävä muuttaa mielensä olennaisesti. Sitten itse keskustelu - se on kirjallisuuden muoto, jota kutsutaan “viisausvuoropuheluksi”. Viisausvuoropuhelu on jossain määrin sukua Sokrateen vuoropuhelulle, mihin suurin osa Platon työstä perustuu - paitsi, että Sokrateen vuoropuhelussa on yksi hahmo, joka on puhetaidoiltaan kaikkien muiden yläpuolella ja joka johdattelee heitä tiettyyn suuntaan.

Viisausvuoropuhelussa on tasavertaisia osallistujia, jotka ovat kaikki osittain oikeassa ja osittain väärässä. He yrittävät houkutella totuuden esiin sillä tavalla. Se on paljon kattavampi versio Sokrateen vuoropuheluista, joista me luemme Platon kirjoituksissa. Lohduttajat yrittävät yrittämistään selittää, miksi Job kärsii. Joka kerta, kun yksi heistä pitää puheen, Job esittää vastaväitteitä. Eli on puhe, vastaväitteet, puhe, vastaväitteet. Useimmat Jobin vastaväitteistä eivät edes ole tarkoitettu lohduttajille. Ne ovat Jumalalle, koska Job hyväksyy myös tämän näkökannan. Job uskoo, että Jumala on erehdyksessä tuominnut hänet siitä, että hän teki jotain väärää.

Koko sanoma, jonka Job esittää, on: “En tehnyt sitä, Jumala. En tehnyt sitä, mitä luulet minun tehneen. Suo minulle mahdollisuus selittää. Tule alas tänne nyt heti. Anna minulle mahdollisuus selittää se, mitä sinä luulet minun tehneen. Tee siitä oikeudenkäynti. Minä esitän oman todistusaineistoni. Todistan sinulle, että olen syytön ja - sen vuoksi - en ansaitse kärsimistä.“ Sitten Jumala palaa maailmaan, mutta erilaisena Jumalana kuin se, jonka me näemme esipuheessa tai johdannossa. Tämä Jumala tulee alas ja neljän luvun verran Hän vain esittää Jobille sarjan retorisia kysymyksiä.

“Voitko sinä luoda maailman? Tiedätkö, kuinka pitkään norsut ovat tiineenä? Pystytkö saamaan kiinni merihirviön? Pystytkö käärimään virtahevon morsiuskääröön? ” Siinä on joitakin aivan merkillisiä kysymyksiä. Mutta kaikkien noiden kysymysten tarkoituksena on saada Job ymmärtämään oman näkökulmansa tekopyhyys. Jumala sanoo Jobille: “Sinä vedät johtopäätöksen, jonka mukaan - koska olet onneton - minä olen epäoikeudenmukainen. Ei se niin toimi, koska sinulla ei ole minun näkökulmaani eikä tule koskaan olemaankaan. Se tosiseikka, että sinun elämäsi ei suju niin kuin suunnittelit, ei mitenkään liity minun oikeudenmukaisuuteeni. Siinä on kysymys sinun ymmärryksesi puutteesta.”

Sitten Jumala tekee jotain todella mielenkiintoista. Hän palkitsee Jobia. Luulen, että meidän on luettava se ironisesti. Mutta Hän vanhurskauttaa Jobin. Hän sanoo: “Job on ollut oikeassa. Te lohduttajat, te olette kaikki olleet väärässä.” Nuo lohduttajat puolustivat Jumalaa. Juuri lohduttajat sanoivat: “Jumala ei milloinkaan olisi epäoikeudenmukainen.” Job sanoi: “Jumala on epäoikeudenmukainen.” Jumala sanoo: “Job, olet väärässä, mutta olet oikeammassa kuin lohduttajat, jotka puolustivat Jumalaa, koska heillä oli myös sinun näkökulmasi, ja he yrittivät selittää minua ymmärtämättä minua, kun oikeastaan heidän olisi pitänyt olla vain hiljaa ja olla ystäviäsi.”

Sarah Hatch: Mikä on Lunastajan luonne?

Michael Austin: Kiintoisa kysymys. Se tulee esiin Jobin kirjan luvussa 25, varhaisimmista kristillisistä kirjoituksista. Paavi Gregorius kirjoitti viidennellä vuosisadalla jKr. kirjan nimeltä Morals and Job [Moraalit ja Job] ja kertoi tämän viittaavan Kristukseen. Se ei luultavasti ole viittaus Kristukseen tai Messiakseen eli Lunastajaan. Job luettelee kaikki ihmiset, jotka Jumala on saanut kääntymään häntä vastaan joko siksi, että Jumala on surmannut heidät tai koska hän on köyhä ja likainen ja haisee.

Ketkään hänen omaisistaan eivät halua olla tekemisissä hänen kanssaan enää. Heprealaisen näkemyksen mukaan, ja pitkälti muinaisen Lähi-idän näkemyksen mukaan, on olemassa hahmo nimetä Goel. Toisinaan se käännetään sanalla “Lunastaja”. Mutta tämä on se henkilö, joka on vastuussa joko elämäsi tai nimesi puhdistamisesta kuoltuasi, joka on vastuussa maineesi todistamisesta. Kenties maineikkain Goel-kertomus koskee Ruutia ja Boasia. Boas oli Goel eli Ruutin [suku]lunastaja [kuolleen aviomiehen puolelta]; paitsi että oli muuan toinen henkilö, joka oli ensimmäisellä sijalla. Boas oli sitten seuraava järjestyksessä. Ruutin kirjassa on kohta, jossa Boas menee tämän toisen sukulaisen luo ja sanoo: “Haluatko lunastaa?” Sukulainen sanoo: “En halua lunastaa.” Tämä tarkoittaa: “Solmitko avioliiton Ruutin kanssa? Saat kaiken hänen omaisuutensa, mutta sinun on oltava hänen aviomiehensä.” Hän vastaa: “En.” Boas sanoo: “Sitten minä lunastan. Olen se sukulainen, jonka velvollisuutena on mennä naimisiin veljeni vaimon kanssa ja kasvattaa lapsia hänelle.” Se, mitä Job sanoo, on: “Jokainen, joka on sukua minulle millään tavalla, on kääntynyt minua vastaan. Mutta tiedän, että jossain on minun Goelini. Jossain siellä on lunastaja, joka puhdistaa nimeni, jos surmaat minut.” On vaikeaa lukea sitä asiayhteydestä ja tajuta vertaus Kristuksesta tai löytää siitä enne Kristuksesta, vaikka on todella paljon lauluja miltei kaikissa uskonsuunnissa, jotka sanovat jotain päinvastaista.

Sarah Hatch: Jos sinun täytyisi kirjoittaa luettelo Jobin innoittamia sananlaskuja, mitä niihin kuuluisi?

Michael Austin: No, tiedät, että itse asiassa tein sen. Luen muutamia niistä, koska mielestäni Job on tuottanut muutamia sananlaskuja. Riippuu siitä, kenen näkökulmasta niitä tarkastelet. Jos katsot asioita Saatanan näkökulmasta, mielestäni sananlasku on silloin: “Älä kiistele pomosi kanssa.” Se on huono asia varsinkin silloin, jos pomosi on kaikkivaltias, sillä todennäköisesti sinä jäät toiseksi.

Jobin näkökulmasta, tässä on joitakin asioita, joita hän mielestäni kertoisi meille:

- Se, ettet ymmärrä syytä johonkin, ei tarkoita, etteikö syytä olisi olemassa. Se vain tarkoittaa, että ymmärryksesi on rajallinen.¨
- Älä loukkaannu, kun ihmiset yrittävät antaa sinulle hyvää-tarkoittavia neuvoja - silloinkaan, kun se täysin oikeutettua. He tekevät parhaansa.
- Vaikka sinä olet murheellinen ei tarkoita sitä, että maailmankaikkeudessa on jotain vikaa.
- Maailmankaikkeuden tehtävänä ei ole tehdä sinusta onnellista.
- Älä odota muilta lohtua. Loppujen lopuksi sinun on opittava, miten voit itse huolehtia siitä.

Sitten tämä, joka saattaa olla kiistanalainen, mutta minusta se kuuluu joukkoon:

- Jumalalle sopii, että valitat asioista. Jumala kestää sen. Valituksesi eivät loukkaa Häntä.
- Lopuksi, älä raaputa. Se vain pahentaa asioita.

Sarah Hatch: Nokkelaa.

Michael Austin: Koska hän raaputtaa saviastiaa, raaputa hänen selkäänsä ruukunkappaleilla.

Sarah Hatch: Se oli hauska.

Michael Austin: Mutta minusta ihmiset, joita meidän on tarkoitus tunnistaa Jobin kirjassa, ei ole Job - vaan lohduttajat, neuvoa-antavat. Juuri heille mielestäni jotkin todella tärkeät viestit menevät. Tässä on minun sananlaskulistani lohduttajille:

- Jos et ymmärrä, mitä jonkun on koettava, älä yritä selittää sitä. Vaan kuuntele heitä ja rakasta heitä.
- Sinun ei tarvitse huolehtia Jumalan puolustamisesta. Jumala osaa suojella itseään. Sinun velvollisuutenasi on suojella niitä, jotka eivät osaa suojella itseään.
- Jokaisella seurauksella on syynsä, mutta ei jokaisella seurauksella ole syytä, jonka sinä pystyisit ymmärtämään.
- Toisinaan hyvänä ystävänä oleminen merkitsee sellaisen tekemistä, mikä saa sinut tuntemaan itsesi uskonnon kannalta tai ideologisesti epämukavalta - ole kuitenkin hyvä ystävä.
- Toisinaan ihmiset aiheuttavat itse omat kärsimyksensä ja joskus he eivät sitä tee. Sinun ei tarvitse päättää asiassa. Sinun on vain rakastettava heitä.
- Ei kukaan pidä mielistelystä - ei edes Jumala.

Sarah Hatch: Mitä sellaista me opimme Jobin kirjasta, mitä me voimme käyttää omassa elämässämme tänään?

James J. Tissot (1836-1902): Job makaa jätekasalla.

Michael Austin: Jobiin liittyy kaksi merkittävää asiaa: miten me suhtaudumme Jumalaan ja kuinka me suhtaudumme toinen toisiimme. Jobin suhde Jumalaan on hyvin mutkikas, mutta mielestäni yksi seikka, jonka Job kertoo meille, on se, minkä sanoin sananlaskuissakin: “Sinun ei tarvitse murehtia loukkaavasi Jumalan tunteita. Voit valittaa Jumalalle. Voit jopa valittaa Jumalalle Jumalasta.” Lapseni valittavat minusta minulle jatkuvasti. Ymmärrän ja haluan kuulla heitä joka tapauksessa. Luulen, että toisinaan meillä on ajatus, että Jumala istuu siellä ylhäällä salaman kanssa ja odottaa voidakseen iskeä sillä meitä, jos me sanomme jotain väärää. Lopussa Jumala tulee Jobin luo ja rakastaa Jobia ja jopa antaa tunnustusta Jobille, vaikka koko runon ajan Job valittaa Jumalasta.

Minusta se on tärkeää, että me joskus olemme arkoja loukkaamaan Jumalan tunteita. En luule, että meidän tarvitsee murehtia sitä. Jobin kirjassa puhutaan myös siitä, miten suhtaudumme toinen toisiimme. Kehyskertomuksessa lohduttajat onnistuvat lohduttamisessaan. He eivät sano sanaakaan. Job kertoo meille, miten meidän pitäisi suhtautua toinen toisiimme. Minusta tärkein asia Jobin kirjassa on se, että muiden ihmisten ei ole määrä vahvistaa maailmankatsomustamme. Maailmassa on paljon ihmisiä, joiden olemassaolo tuottaa meille epämukavuutta, koska he edustavat sellaisia asioita, joiden parissa me uskontomme vuoksi tunnemme olomme epämukavaksi. Mielestäni lohduttajien suuri sanoma - lohduttajien epäonnistuminen - on se, että he eivät pysty selviytymään uskonnon aiheuttamasta epämukavuudesta tarpeeksi rakastaakseen ystävää.

He ovat niin huolissaan siitä, että jos Job sanoisi olevansa syytön, se merkitsisi sitä, että hän syyttäisi Jumalaa ja pilkkaisi Häntä. He kieltäytyvät lohduttamasta häntä, koska jos he sen tekisivät, he astuisivat vyöhykkeelle, jossa he tuntisivat olonsa aatteidensa vuoksi epämukavaksi. Jobin kirja kertoo meille lopussa, kuinka Jumala soimaa lohduttajia siitä, että he olivat kehnoja lohduttajia. Heitä huoletti enemmän se, etteivät he vain loukkaisi Jumalan tunteita, kuin sellaisen ystävän lohduttaminen, joka oli kokenut kauheuksia. Siinä on todella hyvä opetus meille - minun mielestäni.

Sarah Hatch: On sanottava, että tämä kirja hämmästytti minua. Se on kirja, jota on pakko lukea. Kukapa olisi osannut ajatella Jobia tuolla tavalla? Lopuksi, voisitko kertoa, miksi pidät Jobin kirjaa maailman suurimpana runona?

Michael Austin: Minusta se on maailman suurin runo tai oikeastaan sanoin muinaisen maailman suurin runo - on olemassa joitakin nykyaikaisia runoja kuten “Paradise Lost” [Kadotettu paratiisi], jotka kilpailevat sen kanssa. Se on muinaisen maailman suurin runo, koska jo hyvin varhain ihmisten historiassa se käsittelee syvällisesti kahta erittäin tärkeää asiaa, joista meidän on huolehdittava ihmisinä. Eli sitä, miten rakastat Herraa koko sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi ja samalla rakastat lähimmäistäsi niin kuin itseäsi? Miten rakastat Jumalaa ja millainen vuorovaikutus sinulla on Hänen kanssaan? Miten rakastat muita ihmisiä ja millainen vuorovaikutus sinulla on heidän kanssaan?

Job antaa meille joitakin hämmästyttäviä vastauksia noihin kysymyksiin; vastauksia, jotka 3000 vuotta myöhemmin ovat edelleen voimassa. Vastauksia, jotka 3000 vuotta myöhemmin voivat edelleen saada ihmiset tuntemaan olonsa uskonnollisesti epämukaviksi. Runolla, joka voi tehdä näin 3000 vuoden ajan, on hyvä syy vaatia olevansa suurin koskaan kirjoitettu runo.

Sarah Hatch: Mitä seuraavaksi Michael Austinin elämässä?

Michael Austin: Juuri nyt Ardis Parshall ja minä työskentelemme kirjasarjan parissa Greg Kofford Pressille, joka jälkipainattaa tekstejä, jotka koskevat mormoneja, mormonien kirjallisia teoksia. Oikeastaan työskentelen juuri nyt Orson F. Whitneys runon, “Elias” selitysten kimpussa - se yhdistää vuoden 1904 ja 1914 painokset ja siinä on paljon alahuomautuksia. Minulla on myös pari muuta ystävää, jotka kirjoittavat blogeja julkaisuun By Common Consent. Me perustimme oman kirjapainon nimeltään BBC Press. Minusta on tullut pienkustantaja mormonimarkkinoitten pieneen rakoon. Parhaillaan mainostamme kolmea vastikään julkaisemaamme kirjaa. Toivomme voivamme kustantaa muitakin.

Lisäksi työskentelen kirjan parissa. Sillä tarkoitan sitä, että ajattelen kirjaa, mutta kasassa on vasta muutama luku - kirjan nimenä on How the Book of Mormon Reads the Bible, mikä käsittelee sitä, miten Mormonin kirja lukee Raamattua. Miten Mormonin kirja kytkee meidät Vanhaan ja Uuteen testamenttiin? Siinä seuraavien kahden vuoden hankkeet.

Sarah Hatch: Hienoa. Kiitos kovasti.

Michael Austin: Kiitos paljon. Nautin täällä olosta.

James J. Tissot (1836-1902): Job jälleen perheensä luona.

Huomautus. LDS Perspective Podcastillä ei ole mitään yhteyttä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Lähetyksissä esitetyt mielipiteet edustavat ainoastaan vieraiden ja lähetyksestä vastaavien mielipiteitä. LDS Perspective Podcast ja sen emo-organisaatio voi olla samaa mieltä niiden kanssa tai sitten ei. Esitetyt ajatukset saattavat poiketa perinteisistä ajatuksista tai opetuksista, mutta ne eivät ole kritiikkiä, joka kohdistuu MAP-kirkon johtajiin, politiikkaan tai käytäntöihin.

________

Taidekuvien lähde: The Jewish Museum. Kuvat on lisätty suomennettuun julkaisuun.